Kuvataide jalkautuu kaupungin kaduille

Kuvataiteen päivänä taide levittäytyy kaduille ja puistoihin, tarjolla on muun muassa matalan kynnyksen työpajoja ja taideopastusta.

Leena Hannula vetää itse Helene Schjerfbeck -kierroksen Lanupuistossa. Taiteilija on tullut hänelle tutuksi, sillä hän toimi oppaana myös Ateneumin Schjerfbeck-näyttelyssä. Marjaana Kontu

Marjaana Kontu

Lahdessa vietetään lauantaina Päijät-Hämeen kuvataiteen päivää, jossa taide ja taiteentekijät esittäytyvät eri tavoin, ja kaikki halukkaat pääsevät itsekin heittäytymään taiteilijoiksi erilaisissa työpajoissa.

Päivää vietetään 10. heinäkuuta, joka on sekä Helene Schjerfbeckin että Olavi Lanun syntymäpäivä. Molempien kuvataitelijoiden maailmaan pääseekin kurkistamaan opastetuilla kierroksilla Lanupuistossa.

Tapahtumapaikkoina ovat taidemuseo Malvan edusta ja Viiskulman alue, Pikku-Vesijärven puisto, Lanupuisto sekä Pro Puun edusta.

Ohjelmassa on muun muassa grafiikkapaja, yleisön taidepaja ja valokuvaworkshop. Luvassa on myös musiikki- ja teatteriesityksiä, ja taide-elämyksiä on tarjolla myös galleria Uudessa Kipinässä ja taidelainaamossa.

Tapahtuma toteutetaan päijäthämäläisten taidetoimijoiden yhteisvoimin ja Green Lahden tuella, järjestäjinä ovat muun muassa Lahden Taideyhdistys, Kariniemi-seura ja Kauno ry. Myös Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva jalkautuu Lanupuistoon.

– Pienestä lähdimme kehittelemään tapahtumaa, mutta ohjelmasta tuli lopulta upea, iloitsee projektikoordinaattori Leena Hannula.

Ihmiset saavat viettää aikaa taiteilijoiden seurassa ja työskennellä heidän kanssaan ja kokeilla uutta.

Projektikoordinaattori Leena Hannula

Tapahtuman ajatuksena on, että taide jalkautuu ihmisten keskuuteen ja mukaan voi lähteä matalalla kynnyksellä, sillä ohjelma on maksutonta.

– Ihmiset saavat viettää aikaa taiteilijoiden seurassa ja työskennellä heidän kanssaan ja kokeilla uutta.

Muun muassa Ateneumissa ja Kiasmassa työskennellyt Hannula vetää itse Helene Schjerfbeck -kierroksen Lanupuistossa.

– Esillä on hänen ajatuksiaan ja kuvia hänen töistään.

Hannulasta Schjerfbeckillä ja Lanulla on muutakin yhteistä kuin syntymäpäivä.

– Kumpikin kulki kohti pelkistämistä.

Taidekaupunkina Lahti on paluumuuttaja Hannulasta hieno.

– Lahtihan on puhjennut kukkaan, täällä on todella hyvä pöhinä! Lahden museot tekevät hyvää työtä. Ja esimerkiksi linja Pikku-Veskulta Viiskulmaan on huikean kaunis. Kulttuuri ja liikunta tukevat toisiaan täällä.

Uudenlaisesta tapahtumasta halutaan jatkossa tehdä perinne.

Tapahtuma on poikkitaiteellinen, musiikkia päivän aikana esittävät muun muassa Barokkiyhtye Galantina sekä Eetu Floor ja lapsia viihdyttää Super-teatteri Kevät-kesä-syksy-talvi -esityksellään.

Lahden Kaupunkikylä on valmistanut Eurokankaan lahjoituskankaista taidetarvikkeita varten kasseja, joita saa Malvan myyntipisteestä. Järjestäjät lupaavat, että koronaturvallisuus otetaan tapahtumassa tarkasti huomioon.

Päijät-Hämeen kuvataiteen päivää vietetään lauantaina 10.7. Lahdessa kello 10–17, tarkat tapahtumatiedot löytyvät Facebookista Päijät-Hämeen kuvataiteen päivän sivuilta.

Kommentoi