Siltatyömaa aiheuttaa ruuhkia Myllypohjassa

Siltatyömaa Myllypohjassa on viime päivinä ruuhkauttanut liikennettä pahoin. Mikael Mattila

Marjaana Kontu

Siltatyömaa kiristää autoilijoiden pinnaa Myllypohjassa ja aiheuttaa ajoittain pitkiäkin jonoja Holman-Kyminjärven maantiellä, lähellä Karisman kauppakeskusta.

Ahtialantien ylittävän sillan remontin takia työmaan kohdalla on käytössä vain yksi kaista, mikä ruuhkauttaa liikennettä molempiin suuntiin, ja on saanut esimerkiksi raskaan liikenteen välttämään tieosuutta.

Työmaan takia kehätielle pääsy on vaikeutunut, mikä toimitukseen yhteyttä ottaneen rekkakuskin mukaan aiheuttaa sen, että raskas liikenne suosii kehätien sijaan mieluummin kaupungin läpi ajamista.

Työmaapäällikkö Janne Sutinen Destialta kertoo, että meneillään on vuonna 1980 valmistuneen sillan normaali peruskorjaus, joka alkoi 14. kesäkuuta.

– Tämä on osa viime vuonna alkanutta 13 sillan urakkaa, jonka Ely-keskus on meiltä tilannut.

Remontissa uusitaan sillan reunapalkit ja kaiteet sekä vesipiikataan sillan betoninen kansilaatta. Tämän jälkeen valetaan uusi pinta, jossa on uusi raudoitus. Eristystöiden jälkeen sillan päällyste uusitaan.

Ei ole mitenkään meidän intresseissä liikennettä tukkia. Se on liikenteellisesti vaikea paikka.

Työmaapäällikkö Janne Sutinen

Tiemaan kohdalla on yksi ajokaista ja liikennettä ohjataan liikennevaloilla. Palautetta autoilijoilta on Sutisen mukaan tullut, virallisia kanavia pitkin kuitenkin vain yksittäisiä.

– Ja tietenkin sormea heristellään ja huudellaan ikkunoista, se kuuluu asiaan.

– Totta kai me tiedostetaan, että ruuhkaa on. Se on liikenteellisesti vaikea paikka.

– Ei ole mitenkään meidän intresseissä liikennettä tukkia. Mutta se tekee sen väkisinkin, on ihan sama milloin työ tehdään, kun paikka on sellainen, että on ramppeja molemmissa päissä ja liikennevalot jo ennestään.

Destialla toivotaan, että pahin sumppu saataisiin loppukesästä auki.

–  Pyrkimys on siihen, että myöhemmässä vaiheessa, ehkä elokuun loppupuolella, saataisiin kaksi kaistaa käyttöön, kun ensimmäinen puoli on tehty. Se on kuitenkin senteistä kiinni.

Autoilijoilta Sutinen toivoo malttia.

– Olemme pahoillamme häiriöstä ja toivomme malttia liikenteessä ja työrauhaa kaikille. Kiusana emme halua olla, mutta valitettavasti nämä työt on tehtävä.

Sillan korjaajia koettelee myös helle, koska suojaa paahteelta ei ole.

Peruskorjauksen valmistumisen Sutinen arvelee menevän loka-marraskuulle.

Koko 13 sillan korjausurakan budjetti on noin 4,5 miljoonaa euroa. Lahdessa korjauskohteita on kaksi, toinen käynnissä oleva työmaa on Halmeen risteyssilta moottoritiellä, Renkomäen ABC:n lähellä.

Kommentoi