Pääkirjoitus: Lahtelainen politiikka jälleen murroksessa?

Remonttiin menneen kaupungintalon seinillä olevissa maalauksissa on menneiden polvien vaikuttajia. Nähtäväksi jää, laittaako uusi valtuusto remonttiin myös vakiintuneita politiikan käytäntöjä ja pelisääntöjä muun muassa luottamuspaikkoja jaettaessa. Juha Peurala

Jotta voi ymmärtää nykypäivää ja tulevaisuutta, pitää ymmärtää menneisyyttä.

Siksi teemme pienen aikamatkan 1970-luvun loppuun, jolloin Lahden isoimpien puolueiden yhteistyö ei perimätiedon mukaan toiminut juuri mitenkään. Oikeiston ja vasemmiston jakolinja oli jyrkkä. Tämä johtui muun muassa siitä, että oikeistopuolueet olivat vaalivoittonsa turvin miehittäneet sekä kaupunginhallituksen että kaupunginvaltuuston ykköspuheenjohtajien pallit. Puolueet totesivatkin yhdessä, että näin ei voi jatkua pidempään.

Noista tunnelmista alkoi lahtelaisessa politiikassa konsensuspolitiikan aikakausi, joka herättää yhä vuosikymmenien kuluttua hyvinkin voimakkaita näkemyksiä puolesta ja vastaan. Lahden valtapuolueet SDP ja kokoomus tiivistivät yhteistyötään silloisten voimahahmojensa Heino Avikaisen (kok.) ja Arpo Heinosen (sd.) johdolla. Oman lusikkansa soppaan iski myös Lahden kaupunginjohtajana vuonna 1980 aloittanut Seppo Välisalo, joka toi tuliaisinaan vanhan aseveliakselin perinteen Tampereelta. Siellähän demarit ja kokoomuslaiset olivat löytäneet toisensa heti sodan jälkeen.

Yhteistyön myötä isoimpien puolueiden johtohahmot pystyivät tekemään merkittäviä linjauksia tiiviissä yhteistyössä kaupunginjohtajan kanssa. Pienempien puolueiden edustajat kokivat jääneensä paitsioon ja kriitikot muistavatkin koko aikakauden kunnallisdemokratian irvikuvana, jolloin asiat päätettiin kabineteissa parin miehen voimin. Avikainen ja Heinonen kiistivät tämäntyyppisen näkemyksen kymmenen vuotta sitten julkaistussa juhlalehtemme haastattelussa ja korostivat sen sijaan jatkuvien neuvotteluiden tärkeyttä

Nostalgisemmissa puheenvuoroissa konsensuspolitiikan aikakausi herättää kultaisia muistoja ja monet yhdistävät siihen todellisen tekemisen meiningin ja kaupungin kasvun. Oma vaikutuksensa noihin muistikuviin saattaa toki olla silläkin, että 1980-luvun loppua mennessä koko Suomen taloudessa meni kovaa, jälkikäteen ajatellen liiankin kovaa.

Oltiin konsensuspolitiikan aikakaudesta mitä mieltä tahansa, sillä oli kiistattomat vaikutukset lahtelaisen politiikan tekoon. Lahden kunnallispolitiikassa mentiin jopa useampi vuosi siten, että valtuuston kokouksissa ei tehty yhtään muutosesitystä kaupunginhallituksen päätösesitykseen.

Joillekin tällainen muistitieto edustaa kunnallispoliittisen johtamisen mallisuoritusta, toisille paikallisdemokratian painajaista.

Takaisin tähän päivään. Vanha lahtelainen aseveliakseli nitkahti toden teolla juuri käydyissä kunnallisvaaleissa, kun demarit ja kokoomus eivät pysty enää muodostamaan kahdestaan enemmistöä valtuustossa. Tilanne on ennennäkemätön, mutta ei ehkä sittenkään ihan niin dramaattinen kuin äkkiseltään voisi luulla. Isoimpien puolueiden välithän olivat ehtineet mennä jo tämän vaalikauden lopussa huonommalle tolalle kuin aikoihin. Etenkin Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhteisyrityksen perustamiseen liittyneet väännöt jättivät arpensa.

Uuden valtuuston käsissä on, millainen poliittinen kulttuuri kaupunki lähtee nyt syntymään. Pystytäänkö tällä kertaa unohtamaan menneisyys ja ottamaan uusi alku vaikeampien aikojen jälkeen samaan tapaan kuin 1980-luvulla? Ei silloisia toimintamalleja kopioiden, vaan tämän päivän olosuhteet huomioiden.

Paljon riippuu siitä, miten vaalien jälkeiset luottamuspaikkaneuvottelut sujuvat. Pienempien ryhmien keskuudessa on tiettävästi laajasti kannatusta uudentyyppiselle toimintatavalle, jossa luottamuspaikat ovatkin kerralla jaossa eikä lautakunta kerrallaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että pienemmilläkin ryhmillä olisi entistä paremmat mahdollisuudet saada itseään kiinnostavia paikkoja.

Perinteisille valtapuolueille tällainen muutos ei tietenkään olisi ongelmaton, mutta vaalituloksen myötä nekään eivät voi enää sanella mieleistänsä paikkajaon marssijärjestystä ja menetelmää. Eivät varsinkaan siinä tapauksessa, jos pienemmät ryhmät pystyvät tekemään yhtenä rintamana yhteistyötä, kuten alustavien epävirallisten tietojen mukaan näyttäisi. Ei tämä olisi ensimmäinen kerta, kun lahtelaisessa politiikassa otetaan käyttöön uusia käytäntöjä.

Kommentoi