Keskustan liikenne- ja liikkumissuunnitelma Liisu 2030 sisältää suunnitelman keskustan kehätien muodostamisesta Mannerheiminkadusta, Vuoksenkadusta, Saimaankadusta ja Lahdenkadusta.
Suunnitelmaan sisältyy myös esimerkiksi Mannerheiminkadun kaventaminen 1+1-kaistaiseksi. Mielestäni kavennussuunnitelma on melko räikeässä ristiriidassa tätä kehätiesuunnitelmaa vastaan.
Kehätiesuunnitelmanhan pitäisi nimenomaan helpottaa keskustan ohittamista, ja Mannerheiminkatu on nykyäänkin välillä melko ruuhkainen, siitäkin huolimatta, että paljon varsinkin raskasta liikennettä onkin siirtynyt uudelle kehätielle.
Keskustan kehätiesuunnitelmaan sisältyy myös kallis tunneli/kansiratkaisu, jota ilman suunnitelma ei voi edes teoriassa toimia kunnolla. Eipä se toimi vielä sen kanssakaan, nimittäin jos Vuoksenkadulta on suuntaamassa Uudenmaankadulle, joutuu kiertämään Loviisankadun kautta, Greenstar Hotellin ja Hesburgerin ympäri. Ja sama toisinpäin. Matkan varrella hidasteena olisi vielä kolmet eri valot.
Väitänkin, että suunnittelijoilla ja suunnitelman lobbaajilla tämä pullonkaula on oikein hyvin tiedossa.
Jos Liisu 2030 -suunnitelma saadaan puskettua läpi, niin jossain vaiheessa huomataankin, että hups, tarvitaankin vielä toinen tunneli esimerkiksi Askonkadun kautta Uudenmaankadulle junaradan alitse, jotta tuo pullonkaula saadaan ohitettua.
Erään kaverini mielestä Lahessa on enemmän ylämäkiä kuin alamäkiä.
Tämä toinen tunneli on tarkoituksella jätetty virallisista suunnitelmista pois, koska se nostaisi suunnitelman jo muutenkin huippukorkeaa hintalappua niin korkeaksi, että suunnitelman vastustus nousisi ylivoimaiseksi sen läpimenoa ajatellen.
Vesijärvenkadun kaventaminen 1+1-kaistaiseksi, bussiterminaali Trion kohdalle, 30 km/h-nopeusrajoitus – kaikki toinen toistaan älyttömämpiä suunnitelmia, jotka saavat varmasti monen keskustan kivijalkayrittäjän menettämään yöuniaan.
Saati sitten vihreä höttöunelma tehdä Lahen keskustasta fillari- ja kävelypainotteinen. Kaupungista, jossa mäkiä riittää joka suuntaan enemmän kuin tarpeeksi.
Erään kaverini mielestä Lahessa on enemmän ylämäkiä kuin alamäkiä. Niin kyllä täällä jo sitäkin tosiasiaa vasten, että asumme hyvin mäkisessä kaupungissa, tarvitsee pitää keskusta mahdollisimman autoystävällisenä. Ystävällistämisen voisi aloittaa vaikkapa pysäköintimaksujen alentamisella.
Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (ps.)