Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ysiluokkalaiset tartuntaketjujen jäljillä – tiedeluokka Solun tiedemaistiaiset innostivat koululaisia myös etänä

Kukkasen koulun ysiluokkalaiset ovat asettuneet tietokoneiden äärelle biologian luokkaan. Etäyhteyden päässä on Päijät-Hämeen Luma-keskuksen asiantuntija Veera Pukkila, joka ohjaa tiedeluokka Solusta käsin hieman erilaista koulupäivää.

Pukkila johdattelee päivän teemaan kysymyksellä maailmanhistorian tuhoisimmasta tautiepidemiasta. Kukkasen 9 A osoittautuu hyvän yleissivistyksen luokaksi, sillä chat-ruutuun ilmestyy nopeasti vain oikeita vastauksia: musta surma eli rutto.

Teemana ovat siis bakteerit ja virukset. Opetus huipentuu Tauti leviää -simulaatioon, jonka oppilaat toteuttavat yhdessä opettajansa kanssa edellisenä päivänä koululle toimitettujen materiaalien avulla. Jokainen oppilas saa numeroidun vesimukin. Vain yhdessä mukissa on veden lisäksi ruokasoodaa, joka muuttaa veden pH-arvoa. Ruokasooda markkeeraa siis simulaatiossa virusta.

– Seuraavaksi jokainen sekoittaa oman mukinsa sisällön kolmen kaverin kanssa. Sekoitukset kirjataan taulukkoon, jotta lopuksi tiedetään, mitkä sisällöt ovat sekoittuneet keskenään. Kun vesien pH-arvot on mitattu, saamme tietää, kenelle kaikille ”virus” on kohtaamisissa levinnyt, Pukkila ohjeistaa ruudun takaa.

Tiedeluokka Solun opetusvierailuja 9.-luokkalaisille on toteutettu jo kolmen vuoden ajan. Ensi syksystä lähtien ne ovat osa Lahden Junnuyliopistoa, mutta toiminnasta vastaa edelleen Päijät-Hämeen Luma-keskus. Vierailut on jouduttu järjestämään jo yli vuoden ajan etäyhteyksin.

Homma sujuu toukokuussa jo rutiinilla. Toteutusidea syntyi viime syksynä koronan ehdoilla, ja etäohjattavaa opetuskokonaisuutta on muokattu koko lukuvuoden ajan palautteiden perusteella. Kolmituntinen kokonaisuus yhdistää useita oppiaineita: biologiaa, kemiaa ja matematiikkaa. Lopuksi pelataan peliä, jossa etsitään syyllistä DNA:n perusteella.

Hienoa, että vierailuun on saatu näin ajan­kohtainen teema.

Biologian lehtori ­Hanna Rantanen

– Hienoa, että vierailuun on saatu näin ajankohtainen teema. Vaikka kaikki ovat jo varmasti kuulleet paljon tartunnoista ja jäljityksistä, tässä oppilaat pääsevät kokemaan asian konkreettisesti, mutta koronaturvallisesti, toteaa biologian lehtori Hanna Rantanen.

Tiedeluokkavierailu on Rantasen mukaan mukava piristys koulun perusarkeen, ja teemat tukevat hyvin opetussuunnitelmaa. Vaikka vierailu koulun ulkopuolelle oikeaan laboratorioon on aina mielekkäämpää, on hän mielissään siitä, kuinka hyvin vierailut toimivat myös etänä. Tehtävät ovat olleet kekseliäitä, mutta silti helppoja toteuttaa suhteellisen yksinkertaisella välineistöllä.

Tiedeluokan ansiosta oppilaat pääsevät tutustumaan sellaisiin ympäristöihin ja menetelmiin, joita koulussa ei voida tarjota. Hanna Rantanen uskoo, että tämä innostaa nuoria uudella tavalla luonnontieteiden pariin.

– Aamupäivällä vierailimme Yrityskylässä, joten tämä oli kokonaisuudessaan erilainen ja mielenkiintoinen koulupäivä. Mukavampaa olisi ollut päästä paikan päälle tiedeluokkaan, mutta ymmärrettävästi se ei nyt onnistunut. Aiheet olivat hyviä, koska niissä oli sekä vanhan kertausta että uuden pohjustusta, toteaa Aino Rappumäki.

Kaikki Lahden ysiluokkalaiset ovat päässeet mukaan tiedeluokkaopetukseen, mutta sisällöt ovat hieman vaihdelleet luokittain. Tarjolla on ollut kokonaisuuksia myös maantieteestä ja kemiasta. Ensi vuoden vierailut on tarkoitus ajoittaa syys–helmikuulle ja toivottavasti jälleen fyysisinä vierailuina Niemen kampukselle.