Satavuotiaassa Lahden lyseossa riittää tarinoita - osa niistä on nyt kirjan kansien välissä

Lyseon herrasmiehet lähdössä koulunsa pihasta. .

Tommi Berg

Lahden lyseo täytti sata vuotta tarkalleen ottaen viime viikon perjantaina. Sanomattakin on selvää, että tuohon ikään päässyt koulu on ehtinyt nähdä ja kokea monenlaisia mielenkiintoisia tarinoita ja persoonia. Koulu ja sen historia koostuvat siellä opiskelleista ja työskennelleistä ihmisistä, joista jokainen on kokenut Lahdenkadun tiililinnassa vietetyt vuodet omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Nyt näistä tarinoista ja kokemuksista osa on paketoitu kovakantiseen muistelukirjaan nimeltä Poikakoulusta ponnistaen – muistoja Lahden lyseosta vuosilta 1921–2021. Mukaan on mahtunut tekstejä yli sadan kirjoittajan kynästä.

Kirja onkin kaikkea muuta kuin perinteinen historiikki, jossa käydään pönäkästi läpi kouluhallinnon eri vaiheita vuosikymmenten varrelta. Sen sijaan sivuille on päätynyt elämänmakuisia kokemuksia useiden sukupolvien lahtelaisten nuoruusvuosilta.

Runsas ja monipuolinen kirjoittajajoukko aiheuttaa väistämättä myös omat haasteensa lukijalle. Tekstien kiinnostavuus vaihtelee lukijasta riippuen hyvinkin paljon ja silmäilyn perusteella sivuilta löytyy myös kirjoituksia, joille tiivistäminen ei olisi tehnyt pahaa. Onneksi teoksesta on helppo poimia itseään kiinnostavat tekstit, koska kirjan rakenne on toteutettu loogisesti aihealueittain.

Esimerkiksi lyseon teinikunnan toiminnalle ja legendaarisille konville on omistettu oma lukunsa. Konvien kulta-aika sijoittui 1960-luvulta vuoteen 1975, jolloin koululaisten juhlissa nähtiin lavalla maan ykkösrivin artisteja. Maineikkaat tapahtumat houkuttivatkin paikalle nuorta juhlakansaa pääkaupunkiseudulta asti.

Nyt vuosikymmenten jälkeen parikin konvien järjestelyissä mukana ollutta henkilöä tunnustaa, että juhliin myytiin lippuja jopa tuplaten enemmän kuin paloviranomaisten määräykset antoivat myöten.

Juhliin myytiin lippuja jopa ­tuplaten enemmän kuin paloviran­omaisten määräykset ­antoivat myöten.

Temppu tehtiin käytännössä siten, että numeroidut liput kerättiin sisään tulijoilta repäisemättä pois kantaosaa ja käyttämällä samat liput uudelleen.

Lyseon konvilla oli kova maine myös Lahden ulkopuolella. .

Lyseon erilaisista tempauksista kertovassa luvussa huomiota herättää muun muassa Visa Lautamatin muistelu hetekanvedon maailmanennätyksestä. Kyseessä näyttää olleen jonkinlainen 1960-luvun villitys, jossa koulut eri puolta maata haastoivat toisiaan vetämään hetekaa mahdollisimman pitkälle. Lahden lyseo löi pöytään peräti 630 kilometrin lukeman.

Vetoporukassa oli 14 jäsentä ja hetekaa vedettiin valjaiden avulla kahden hengen voimin aina neljän tunnin vuorossa, joten yhtä vetäjää kohden urakkaa kertyi keskimäärin noin sata kilometriä neljän vuorokauden aikana.

Tempauksen veteraanit pääsivät vielä 50 vuotta myöhemmin korjaamaan valtakunnallisessa julkisuudessa ollutta väärää tietoa, kun Helsingin Sanomat oli vuonna 2014 väittänyt että Sodankylän lukio olisi tehnyt maailmanennätyksen 210 kilometrin lukemalla.

Tiivis tunnelma. Tupakointi oli iso rike, kiinni jäämisestä seurasi automaattisesti käytösnumeron alennus. Kaikki opettajatkin tiesivät, mitä sankan savuverhon peittämässä wc:ssä tapahtui joka välitunti. .

Sittemmin europarlamentaarikoksi päätynyt Eija-Riitta Korhola oli Lahden lyseon neljän ensimmäisen naisylioppilaan joukossa. Hän astui lyseon lukion ovesta sisään vuonna 1975, jolloin se oli ensimmäisen kerran auki myös tytöille. Korhola muistelee opiskeluvuosiaan lämmöllä ja sanoo käyneensä ”melkein poikakoulua”, jonka aitoa tunnelmaa ”muutama naisenalku ei vielä pystynyt turmelemaan”.

”Poikakoulussa minulle parasta olivat suora puhe ja reilu ilmapiiri. Harvoin tarvitsi arvailla, mistähän nyt tuulee tai puhutaanko selän takana: palaute, niin hyvä tai huono, tuli melko suoraan. Se mielen meteorologia, johon olin tottunut tyttövoittoisessa luokassa, oli ohi”.

Kirjassa on mukana myös lahtelaisessa politiikassa merkittävilläkin paikoilla nykyään mukana olevia henkilöitä, joiden nimet jääkööt mainitsematta näin lähellä vaaleja. Esimerkiksi yksi heistä kokee pitkän matematiikan opiskelun myötä kehittyneestä loogisesta ja analyyttisestä ajattelusta myös politiikassa.

Paljon muutakin mielenkiintoista kirjan sivuilta löytyy, sillä suunnilleen kahden tiiliskiven kokoisella kovakantisella teoksella on paksuutta 674 sivua. Kirjan toimittajina ovat olleet Tero Matkaniemi, Heikki ­Kolunen ja Reijo Nikkinen.

Kommentoi