Galleria Uuden Kipinän näyttelyjakso avautuu

Kaarina Kuusisto-Lukkarin teos Purkkapallotäti. .

Uusi Lahti

Galleria Uuden Kipinän tiloihin on avattu neljän taiteilijan töitä esittelevä näyttelykokonaisuus.

Kulmaan rakentuva Jukka Rusasen Intiimi-näyttely kertoo asioiden välisistä suhteista. ”Voitaisiin sanoa, että kyseessä on purettu kuva. Se mitä koen katsoessani klassisen maalauksen ideaalia esimerkkiä”, taiteilija kirjoittaa.

Kennosta löytyvästä Anu Perkkiön näyttelystä Tuhansien kivikkojen lävitse voi taiteilijan maalauksista havaita hahmoja ja paikkoja, joiden ulkoiset yksityiskohdat ovat piilotettu tai häivytetty pois jättäen tilaa abstraktiolle ja vapaalle assosiaatiolle. Teosten unimainen tunnelma ohjaa kiinnittämään huomion samaistumiskohtiin, ristiriitoihin ja sisäiseen puheeseen.

Kymin Kaarina Kuusisto-Lukkarin Loputon leikki -näyttely nimensä mukaisesti leikittelee piirretyillä veistoksilla. Tarkoituksena on saada viiva pysymään ilmassa ja sen irrottaminen paperilta on haaste, jota taiteilija on alitajuisesti tehnyt jo pitkään.

Kirnussa Kaisu Häkkäsen näyttely Metsän ääni tarkastelee, kuinka luonnosta on tullut elämystehdas. Hakiessamme luontokokemusta valikoimme henkeäsalpaavat näköalapaikat ja luontomuistomerkit kuluttaen ne nopeasti loppuun.

Galleria Uuden Kipinän näyttelyjakso 19.5.–6.6., ti-pe klo 12-18, la-su 12-16, maanantaisin ja helluntaipäivänä 23.5. Kymintie 1.

Kommentoi