Vaikka Päijät-Sote näyttääkin suoriutuneen keskinkertaisesti koronarokotteiden jakelussa, näyttää sen palvelukulttuuri sotkeutuneen omaan yritysbyrokratiaansa: Harjun terveys, jonka vetovastuussa toimii Mehiläinen oy, tarjoaa asiakkaille lähinnä komentoyhteiskunnan aikaisia palveluita.
Itse törmäsin tähän reilu viikko sitten, kun Päijät-Sote ilmoitti alkavansa jakaa koronarokotusaikoja yli 50-vuotiaille. Ilmoitus rokotusaikojen jakamisesta paljastui lähinnä mediatempaukseksi, sillä kaikki ajat olivat jo varattu, kun niitä pääsi tukkeutuneen nettipalvelun kautta etsimään varttitunti sen jälkeen, kun aikoja alettiin jakaa.
Kun aikoja ei enää löytynyt, nettipalvelu kehotti ”ottamaan yhteyttä asiantuntijaan”. Puhelimitse Harjun terveyteen ei saanut yhteyttä, vaan yritykseen piti jättää soittopyyntö.
Etsiessäni rokotusaikaa jouduin jatkamaan Päijät-Soten lukuisten sotekeskusten ajanvarauslistojen kaivelua ensimmäisen ajanvarauspäivän ajan. Palkkioksi digipalvelu tarjosi vapaata aikaa Hartolan sotekeskuksesta yli 80 kilometrin päästä Lahdesta.
En kuitenkaan pitänyt sinne matkustamista ympäristökaupungin henkeen sopivana, edes rokotuksen vuoksi. Seuraavana päivänä ajanvaraussovellus oli muuttanut mieltään ja tarjosi kyttäämisen jälkeen Asikkalan sotekeskuksesta rokotusaikaa reilun kolmen viikon päähän. Varasin ajan.
Pari päivää aiemman soittopyyntöni jättämisen jälkeen Harjun terveydestä soitettiin takaisin. Kysyin, voisinko muuttaa rokotusajan Lahteen ja ehkä aikaistaa rokotusta.
Kerran varattua aikaa ei voi muuttaa ja toinenkin rokotus on käytävä ottamassa Asikkalassa.
Moinen kysymys herätti lähinnä vihaista antipatiaa asiakasta kohtaan palvelutarjoajayrityksessä ja ajatus kiellettiin ehdottomasti: Kerran varattua aikaa ei voi muuttaa ja toinenkin rokotus on käytävä ottamassa Asikkalassa.
Kokemus Harjun terveydestä ei ollut päätä huimaava. Yrityksen tarkoitus näyttääkin olevan jotain ihan muuta kuin asiakkaiden palveleminen ja kuntalaisten terveyden edistäminen.
Pahaenteistä Harjun terveyden palvelussa on myös se, että paljon mainostettu terveysjättien digiosaaminen ei ainakaan Harjun terveydessä näytä realisoituneen. Digipalvelu on kaikkea muuta kuin käyttäjälähtöistä ja palvelun laatua parantavaa.
Tämäkin kokemus osoittaa sen, että Suomi tarvitsee kokonaisvaltaisen soteuudistuksen, jossa paikalliselle teutaroinnille ja välistä vetämiselle jätetään mahdollisimman vähän tilaa. Ainakin Päijät-Hämeessä tehtyjen sotepäätösten perusteella tuota tilaa on ollut viime vuosina aivan liikaa.
Valt.tohtori, kuntavaaliehdokas (Kestävän tulevaisuuden Lahti)