Ämpärillinen: EU on Lahdessa, ei jossakin kaukana

”Lahti on hieno eurooppalainen kaupunki. Kokousjärjestelyt ovat tehneet niin hyvän vaikutelman, että kadehdin osaamistanne.”

Tuollaisilla sanoilla antoi asiakaspalautetta eräs Sibeliustalon kokousvieras lokakuussa 2006.

Kokousvieraan nimi oli Vladimir Putin, ja hän lausui sanansa satojen kansainvälisten toimittajien edessä tavattuaan EU-maiden johtajat Lahdessa järjestetyssä huippukokouksessa.

Tuolloin Lahti oli yhtään liioittelematta päivän ajan koko Euroopan napa. Vastaavaa hetkeä ei ollut aiemmin nähty tämän kaupungin historiassa, ja tuskin enää nähdäänkään.

Nyt 15 vuotta myöhemmin Lahti on jälleen omalla tavallaan Euroopan keskipiste. Siitä näkyi äskettäin vilahdus myös katukuvassa, kun EU:n ympäristökomisaari vieraili Lahdessa ja EU:n lippu oli vetäisty kaupungintalon salkoon.

Euroopan ympäristökaupunkivuosi ei tietenkään tuota Lahdelle likimainkaan samanlaista kansainvälistä huomioarvoa ja laajaa tunnettuutta kuin vuoden 2006 huippukokous. Tällä kertaa olennaisinta ei kuitenkaan ole ohimenevä huomiopiikki.

Todellinen onnistuminen mitataan tulevina vuosina, kun on aika hyödyntää teemavuoden aikana syntyneet verkostot muun muassa julkisen rahoituksen ja yksityisten sijoittajien houkuttelussa.

Lahden ja EU:n välisestä suhteesta puhuttaessa jokapäiväinen arki on muutenkin paljon oleellisempi ja kiinnostavampi asia kuin yksittäiset huippukokoukset ja juhlavuodet.

Rehellisyyden nimissähän on sanottava, että tavalliselle kaduntallaajalle EU jää edelleen etäiseksi ja hahmottomaksi isoksi möykyksi, vaikka EU-jäsenyyttä on takana jo yli neljännesvuosisata. Paikallistason julkisuudessahan EU vilahtaa yleensä ohimennen silloin, kun johonkin hankkeeseen tai projektiin on saatu EU-tukea.

Tämä ei ole sattumaa: erilaisten EU-hankkeiden tukiehdoissahan on perinteisesti edellytetty, että hankkeista ja niiden saamasta EU-rahoituksesta pitää viestiä aktiivisesti. Kukaan paikallista tiedotetulvaa työkseen silmäilevä ei voi olla huomaamatta, että toivetta myös noudatetaan säntillisesti.

Lahtelaisittainhan tuossa rahanjaossa on vielä se valitettava lisämauste, että positiivista kerrottavaa ei ole läheskään niin paljon kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa, jotka saavat leijonanosan EU:lta tulevista Suomen aluekehitysrahoista.

Eteläisen Suomen ruostevyöhykkeellä sijaitseva Lahti olisi kaikkien lukujen perusteella oikeutettu vähintään yhtä isoihin potteihin, mutta EU-jäsenyytemme alkuajoilta periytyvää epäkohtaa ei toistaiseksi ole onnistuttu kunnolla korjaamaan.

Ironista kyllä, sen kerran kun tänne onnistutaan kalastamaan tavallista isompi kertapotti, hanke jakaa voimakkaasti mielipiteitä ja huomio kiinnittyy kustannusylityksiin, jotka kasvattavat tuntuvasti kaupungin maksuosuutta. EU-rahan vauhdittama älypyörätie ei kaikkien mielestä sittenkään ollut älykäs ratkaisu, mistä näkyy viitteitä myös kaupungin tuoreessa arviointikertomuksessa.

Ei ihme, jos EU-jäsenyyden tuoma onni ja autuus ei ole näillä kulmilla vielä kirkastunut ihan kaikille.

Oltiin yksittäisistä hankkeista mitä mieltä tahansa, EU-rahoitusta koskevassa tiedottamisessa ja uutisoinnissa häiritsee aina sama peruspiirre. EU näyttäytyy ikään kuin jonkinlaisena ulkopuolisena hyväntekijänä, joka lahjoittaa ylimääräistä rahaa käyttöömme.

Näinhän asia ei suinkaan ole. Kyse on omista verorahoistamme, jotka vain on kierrätetty Brysselin kautta tänne takaisin. Ja siinä välissä rahoista napattu siivu jossakin muualla käytettäväksi, koska Suomi on perinteisesti EU:n nettomaksaja.

Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että merkittävien EU-tukien nappaaminen Lahden seudulle vaatii hakemusten tekijöiltä kovaa työtä, rautaista osaamista ja luovuuttakin. Onnistumisia saa ja pitääkin tuuletella, mutta kaiken hehkutuksen keskellä on syytä pitää kirkkaana mielessä, miten rahavirtojen iso kokonaisuus taustalla oikeasti pyörii.

Kokonaisuuden oivaltaminen vaikuttaa myös siihen, miten suhtaudumme koko Euroopan unioniin. Se ei ole mikään etäinen möhkäle, vaan kaikkien jäsenmaiden ja niiden asukkaiden muodostama kokonaisuus.

Aleksanterinkatu on Euroopan unionia siinä missä Pariisin Champs-Élysées, ja Liipolan Ostoskadulla tallustelee yhtä eurooppalaisia ihmisiä kuin Brysselin Rue de la Loilla. Ensin mainitulla kadulla on muun muassa ravintola Villiruusu ja monitoimitalo Onni, jälkimmäisellä Euroopan komission päärakennus Berlaymont.

Lahdessa tuontyyppisessä ajattelussa on viime aikoina päästy eteenpäin ympäristöpääkaupunkivuoden ansiosta. Osa kaupungin tai ympäristöpääkaupunkia pyörittävän säätiön palkkalistoilla olevista ihmisistä on elänyt jo pitkään arkea, jossa Brysselin päässä istuvat EU-virkamiehet ovat heidän viikoittaisia työkavereitaan.

Se tarkoittaa myös sitä, että EU:n tehtävänä on palvella Lahtea, eikä vain päinvastoin.

Vastaavaa mutkatonta ja ennakkoluulotonta asennetta tarvitaan lisää, muuallakin kuin kaupungintalon ja Green Capital -toimiston EU-kuplassa. Kynät on syytä teroittaa mahdollisimman teräviksi, jotta saamme tulevina vuosina mahdollisimman ison siivun elvytysrahoista tänne hienoon eurooppalaiseen kaupunkiin.

EU:n nykytilannetta ja tulevia elvytyspaketteja koskeva keskustelu velloo omalla painollaan muilla foorumeilla, mutta täällä paikallistasolla on syytä keskittyä niihin asioihin, joihin pystymme vaikuttamaan.

Olen pohtinut yllä olevassa tekstissä EU:n merkitystä lähinnä paikallisesta näkökulmasta.

Kokonaan oma lukunsa on laajempi keskustelu koko EU:n nykytilanteesta ja tulevaisuudesta, joka saa Suomessa eräänlaisen huipennuksensa eduskunnan äänestäessä EU:n suuresta elvytyspaketista tämän lehden ilmestymispäivänä.

Itse olen aina suhtautunut EU-jäsenyyteen pääosin myönteisesti. Kaikkine puutteineen ja pölhöine direktiiveineen EU:sta on nähdäkseni ollut Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Pienenä vientivetoisena maana olemme hyötyneet Euroopan sisämarkkina-alueen vapaakaupasta. Yksityisille asuntovelallisille ja pienyrittäjille euro on tuonut vakautta ja ennustettavuutta, josta 1990-luvun alun korkojen ja valuuttalainojen maailmassa saatettiin vain haaveilla.

Puhumattakaan turvallisuuspoliittisesta ulottuvuudesta.

EU-jäsenyyden myötä katkaisimme lopullisesti YYA-aikaisen napanuoran ja siirryimme oikealle paikallemme läntisten demokratioiden joukkoon. Näkökulma, jonka merkitystä ei voi väheksyä, kun naapurina sattuu olemaan tuollainen iso roistovaltio.

Ilmastonmuutos tai Kiinan ja Yhdysvaltain suunnalta tuleva talouskilpailu ovat esimerkkejä globaaleista haasteista, joiden edessä Euroopan maat voisivat olla vahvempia yhdessä kuin erikseen.

Viime aikoina kaltaisteni optimistienkin EU-usko on kieltämättä ollut kovalla koetuksella. Vaikka kuinka koitan siivota viime aikojen kommenteista pois kaiken disinformaation, en voi olla nyökyttelemättä EU:n suureen elvytyspakettiin kohdistuvalle kritiikille.

EU on lähdössä vaarallisille vesille hyväksyessään velkojen yhteisvastuun periaatteen. Vastenmielisintä tuossa kaikessa on, että EU venyttää omia perusperiaatteitaan ja rikkoo sääntöjään isoimpien jäsenmaiden ja niiden pankkien ehdoilla.

Vaikka elvytyspaketti on kaikkea muuta kuin täydellinen, vielä pahemmalta vaihtoehdolta vaikuttaa vaihtoehto: finanssimarkkinoiden sekasorto ja EU:n hajaannus, joka saisi Kremlin isännät pomppimaan ripaskaa silkasta ilosta.

Siksi suhtaudun EU:n elvytyspakettiin pitkin hampain kyllä-nappia painaen jääkiekkovalmentaja Petri Matikaisen repliikin hengessä: ”Syödään paska ja mennään eteenpäin”.

Tässä tapauksessa eteenpäin menon täytyy tarkoittaa sitä, että Suomen ei pidä enää olla EU:n kiltti mallioppilas.

Tarvitaan enemmän sellaista asennetta, joka on mielestäni aina ollut lahtelaisen mentaliteetin kovaa ydintä. Ei mietitä enää joka käänteessä liikaa, mitä ne muut meistä ajattelevat.

Kommentoi