Uutuuttaan kiiltelevä kuparikatos sai arkkitehtipiireissä suitsutusta ja kansainvälistäkin tunnustusta heti avajaisten jälkeen vuonna 2016.
Käyttäjien arkikokemus oli kuitenkin jotain ihan muuta. Lahtelaiset olivat saaneet bussikatoksen, joka ei suojaa tuulelta eikä viistosateelta. Onneton matkustaja saattoi joutua bussin kyytiin takamus märkänä, jos oli erehtynyt istumaan puolihuolimattomasti katoksen alla olevalle penkille väärällä hetkellä.
Vanha tuttu ongelma on noussut jälleen kerran tapetille, kun valtuuston käsittelyyn on tulossa aloite, jossa peräänkuulutetaan suunnitelmaa bussien odotusalueen suojaamiseksi sään muutoksilta. Ulla Vaaran (sd.) ja 13 muun valtuutetun allekirjoittamassa aloitteessa toivotaan myös esityksiä siitä, miten kaukoliikenteen linja-automatkustajat voisivat hyödyntää nykyistä paremmin asemarakennusta.
Aloitteeseen annetussa kaupungin virkamiesten laatimassa vastauksessa oli käytännössä nostettu kädet pystyyn ja todettu, että katoksen perusongelma ei ole korjattavissa. Vastauksen perusteluissa viitataan muutama vuosi sitten tehtyyn selvitykseen. Sen mukaan esimerkiksi sääsuojaukseen tarvittavien kiinnitysten teko on hyvin vaikeaa tai kallista, koska laiturialueen eteläreunaan ja penkkien alle sijoittuu sulanapitojärjestelmän laitteistoa.
Niinpä ratkaisuksi on nyt esitetty bussilaitureilta rautatieaseman odotusaulaan välitettävää suoraa videokuvaa, jonka avulla olisi mahdollista seurata bussien saapumista sisätiloissa odotellen.
Päättäjät eivät vastausta purematta nielleet, joten se palautettiin viime viikolla teknisen ja ympäristölautakunnan kokouksessa uudelleen valmisteltavaksi. Palautusesityksen tehneen Minna Lampisen (sd.) mukaan virkamiehiltä halutaan vielä konkreettisia toimenpide-esityksiä siitä, miten sääsuojaa voidaan lisätä ja millaisia ovat toimenpiteiden kustannusarviot.
Se on hyvin herkkä alue ja sitä pyöriteltiin pitkään arkkitehdin kanssa.
Kaavoitusarkkitehti Kimmo Sutinen
Kaikessa surkuhupaisuudessaan ja ristiriitaisuudessaan tilanne ruokkii väistämättä jälkiviisautta ja spekulaatiota.
Asian taustoja ymmärtääksemme on syytä palata viime vuosikymmenen alkupuolelle. Tuolloin Lahdessa kartoitettiin erilaisia vaihtoehtoja uudeksi matkakeskukseksi, jossa yhdistyvät juna- ja bussiliikenteen solmukohdat.
Ei, emme palaa nyt tässä yhteydessä vuosien takaiseen periaatteelliseen väittelyyn koko matkakeskuksen tarpeellisuudesta. Se oli ja on oman keskustelunsa aihe.
Keskitytään sen sijaan nykyisen ongelman kannalta olennaisempiin käytännön kysymyksiin. Miksi katoksesta tuli sellainen kuin tuli? Olisiko uusi matkakeskus ollut mahdollista toteuttaa toisin?
Nykyisen bussiterminaalin sääsuojausta koskeva hämmästely ei olisi koskaan päässyt edes alkuun, jos matkakeskus olisi päätetty toteuttaa maanalaisena ratkaisuna asematunnelin itäpuolelle, kuten aluksi oli ajatuksena.
Yritämme aina tehdä synteesiä, jossa on huomioitu kaikki näkökulmat, mutta joskus siihen jää kompromissin mentäviä aukkoja.
Arkkitehti, hankkeen pääsuunnittelija Samuli Miettinen
Ideasta kuitenkin luovuttiin nopeasti kustannussyistä. Suojeltu asemapäällikön talo vaikeutti muutenkin kalliin maanalaisen ratkaisun toteutusta entisestään. Se olisi tullut noin kolme kertaa kalliimmaksi kuin Vesijärvenkadun päälle toteutettu kansiratkaisu, jonka hintalappu oli lopulta noin 18 miljoonaa euroa.
Halvempikaan ratkaisu ei ollut ongelmaton. Hankkeessa mukana ollut kaavoitusarkkitehti Kimmo Sutinen muistelee, että bussiterminaalin sovittelu rautatieaseman edustalle oli vaativa tehtävä.
– Se on hyvin herkkä alue ja sitä pyöriteltiin pitkään arkkitehdin kanssa.
Lopulta arkkitehtitoimistolta tuli neljä erilaista katosvaihtoehtoa. Jokainen niistä olisi ollut säälle altis nykyisen katoksen tavoin.
Tämä johtui pitkälti siitä, että suunnittelijoilla oli kaikkea muuta kuin vapaat kädet kyseisessä paikassa. Käytettävissä oleva tila oli mitoitettu senttien tarkkuudella, jotta busseille saatiin riittävästi tilaa. Katoksen alle piti myös jättää riittävästi korkeutta, jotta bussit mahtuvat sinne.
Umpinaiset ratkaisut eivät tulleet kysymykseen kaupunkikuvallisista syistä: rautatieasemalle ja asemapäällikön talolle haluttiin säilyttää mahdollisimman avoin näkymä museoviranomaisten toivomalla tavalla. Lahden rautatieaseman seutu on mukana valtakunnallisessa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennettujen ympäristön listassa, mikä osaltaan vaikutti museon linjauksiin.
Katokseen liittyvät käytännön ongelmat tulivat esille nopeasti sen valmistumisen jälkeen. Valtuustoaloitteeseen annetun vastaukseen liitteenä onkin jo vuonna 2017 kaupungin pyynnöstä laadittu lausunto, jossa hankkeen arkkitehti ja rakennesuunnittelija ovat selvittäneet mahdollisuuksia katoksen sääsuojaukseen.
Lausunnossa todetaan heti aluksi, että ”terminaalikatos on alun perin suunniteltu annettujen lähtötietojen pohjalta sovittamalla sen alapuoliset linja-autolaiturit odotusalueineen niin toimivasti kuin mahdollista pinta-alaltaan linja-autojen ajourien tarkasti rajaamaan liikenneympäristöön”. Varmemmaksi vakuudeksi lausunnossa myös mainitaan, että ”suojaavuutta voimakasta tuulta ja viistosadetta vastaan ei katokselta edellytetty”.
Lausunnon laatijat ovat kuitenkin tehneet pyydetyn selvityksen ja käyneet läpi kolme erilaista vaihtoehtoa suojaseinämien rakentamiseksi. Kaikki vaihtoehdot osoittautuivat lopulta teknisesti toteuttamiskelvottomiksi tai huomattavan kalliiksi.
Lausunnossa kiinnitetään huomiota myös kaupunkikuvallisiin näkökulmiin: ”Varsinkin terminaalikatos tulisi säilyttää itsenäisenä, sillä se on suunniteltu annetuista lähtökohdista vapaasti seisovaksi elementiksi aukiolla”.
Jäljelle jää yksi oleellinen kysymys. Olisiko ratkaisu ollut kuitenkin tehtävissä toisin, jos säältä suojaus olisi alun alkaen asetettu tavoitteeksi?
– Kyllähän se mahdollista olisi, mutta lopputulos ei olisi samannäköinen kuin nyt, arvioi kaavoitusarkkitehti Sutinen.
Samoilla linjoilla on hankkeen pääsuunnittelijana toiminut arkkitehti Samuli Miettinen. Hän on sitä mieltä, että käytettävissä olevassa pienessä tilassa olisi pitänyt rakentaa seinillä suojattuja tiloja, jos tavoitteeksi olisi asetettu täysi suoja säältä. Nyt tavoitteena oli lähinnä suoja suoralta sateelta.
– Jos työn lähtökohdaksi olisi annettu toisenlainen malli, olisimme lähteneet tekemään erilaisia esityksiä, Miettinen toteaa.
Samaan hengenvetoon hän kuitenkin mainitsee, että museolla olisi saattanut olla asiaan huomauttamista.
– Tämä on nyt tässä vaiheessa tosin pelkkää spekulaatiota.
Miettinen ei halua vähätellä säänsuojaukseen liittyvää ongelmaa. Hän toivoo, että asiaan löytyy toimiva ratkaisu, joka on alkuperäisen idean mukainen.
– Yritämme aina tehdä synteesiä, jossa on huomioitu kaikki näkökulmat, mutta joskus siihen jää kompromissin mentäviä aukkoja.
Toteutettu ratkaisu oli kaavoitusarkkitehti Sutisen mukaan kompromissi ulkonäön ja toimivuuden kesken. Hanketta suunniteltaessa sääsuojausta ei pidetty oleellisena tavoitteena, koska linja-automatkustajienkin käyttöön oli joka tapauksessa tulossa viereinen rautatieaseman rakennus.
Silloiseen ajatteluun on osaltaan vaikuttanut myös vertailu muihin kaupunkeihin. Linja-autoasemien laiturialueet olivat Suomessa kaikkialla pääosin säälle alttiina, poikkeuksena oli lähinnä Helsingin Kampin terminaali.
Sutinen muistuttaakin, että myös Lahden vanhalla linja-autoasemalla bussilaiturin olivat avoimen taivaan alla.
Nyt vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että ihmisten odotukset ovat korkeammalla, ei vähiten siksi, että katoksen oletetaan tarjoavan suojaa.
– Eniten siinä taitaa ärsyttää se, että penkit ovat kastuneet, Sutinen arvioi.
Ehdotetun videokuvayhteyden lisäksi ongelma saattaa olla osittain paikattavissa uudella katetulla tilalla. Sen voisi tehdä asemarakennuksen porrashuoneen edustalla olevaan sisäpihamaiseen tilaan, josta on näköyhteys bussilaitureille. Valtuustoaloitteeseen laaditun vastauksen mukaa tätäkin on tarkoitus selvittää VR:n ja museoviraston kanssa.
Virkamiesten laatiman vastauksen mukaan videokuvaa ja odotustilaa koskevat selvitykset ja mahdollinen toteuttamisehdotus on tarkoitus tuoda teknisen ja ympäristölautakunnan käsittelyyn tämän vuoden aikana.
Lautakunnassa tehdyn palautuksen myötä jää nähtäväksi, millaisia muita ratkaisuehdotuksia päättäjät vielä saavat pöydälleen.