Ämpärillinen: "Kun katsot ylös taivaalle ja hengität, olet muuttunut" - Ranta-Kartanon hotellihanke tunnelmoi sammaleisella metsällä

Ranta-Kartanon matkailuhankkeen esittelymateriaalin mallinnos pääaulasta eli valogalleriasta. .

”Pohjoinen luonto tar­joaa jotain rauhoittavaa kaikille aisteille. Sammaleisella metsänpohjalla kävellessä parasta on pysähtyä, käydä makuulle ja tuntea maan pehmeys.

The Moss tarjoaa tauon hengästyttävästä jokapäiväisestä elämästä. Se on hyvinvoinnin turvapaikka, jossa sinusta huolehditaan aidosti ja yksilöllisiin tarpeisiisi vastataan. Sisään kävellessäsi pohjoismaisen luonnon henki ympäröi sinut. Ulos kävellessäsi mystinen, taianomainen tunnelma on rauhoittanut ja elvyttänyt sinut.

Lähtösi jälkeen kokemus pysyy mukanasi. Kun katsot ylös taivaalle ja hengität, olet muuttunut. Olet parantunut.”

Tuollainen kertomus on luettavissa Ranta-Kartanoon suunnitellun matkailukeskuksen, The Moss Resortin, esittelymateriaalista. Yllä oleva teksti on käännös englanninkielisestä alkuperäistekstistä, jonka otsikkona on napakasti The Story, suomeksi tarina.

Korkealentoinen teksti pyrkii kiteyttämään koko hankkeen perusideaa ja konseptia, jonka kattoteemana on ”pohjoismaalainen luonto, luonnon mystiikka, sen viisaus ja kauneus”.

Suunnitelmat ovat kuitenkin edenneet jo sen verran pitkälle, että muutama viikko sitten julkistetussa esittelymateriaalissa löytyy visiotekstien lisäksi aika paljon konkreettisempiakin faktoja. Tässä muutamia lukuja: 153 huoneen hotelli, yli 1 000 neliön aikuisille suunnattu kylpylä, 3 000 neliön verran terveys- ja hyvinvointipalveluita tuottavia tiloja, 9 000 neliön vesiliikuntakeskus, 116 asuntoa, täysin hotellin palveluin. Lisäksi muun muassa ravintoloita, erikoistavarakauppaa ja oheispalveluita.

Sisään kävellessäsi pohjoismaisen luonnon henki ympäröi sinut...

Kokonaisuuden rakentaminen maksaa tuoreimman arvion mukaan noin 120 miljoonaa euroa. Investointien kattamiseksi tarvittavia tuloja on tarkoitus saada muun muassa terveys- ja hyvinvointimatkailusta. The Moss Resortin esittelytekstien mukaan ”konsepti yhdistää ennaltaehkäisevän terveydenhoidon, hyvinvointipalvelut, huippuvalmennuksen, unen hoidon, henkisen hyvinvoinnin palvelut, erikoislääkäripalvelut, luontaiset hoidot, tasapainoisen ravitsemuksen ja luksustason majoitus- ja matkailupalvelut yhdeksi kokonaisuudeksi”.

Varmemmaksi vakuudeksi esillä on lukuja, joiden mukaan tuollaisten palveluiden kysyntä on kasvussa tulevina vuosina. Terveysmatkailun arvo on Suomessa 10–15 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan uskotaan viisinkertaistuvan vuoteen 2023 mennessä. Pelkästään Venäjältä lähtee arviolta 150 000 potilasta vuosittain ulkomaille.

Kuulostaa hyvältä ja lupaavalta paperilla. Toivon todella, että hanke muuttuu sanoista teoiksi, koska sen myötä toteutuisi parikin lahtelaista ikuisuushaavetta. Paikallinen matkailuelinkeino saisi kauan kaipaamansa piristysruiskeen ja 50 metrin uima-altaan valmistuessa Lahti pääsisi uimahalliolosuhteidensa puolesta vihdoinkin samalle viivalle muiden isojen kaupunkien kanssa.

Sen verran pitkään olen kuitenkin seurannut monenlaisia lahtelaisia hotellisuunnitelmia, että ihan vielä en lähde tekemään pöytävarausta hotellin katolle suunnitellusta Sky Barista. Uskon hankkeen toteutumiseen sitten, kun kuokka isketään maahan nykyisellä parkkialueella.

Toistaiseksi hankkeen alkaminen on kiinni koronatilanteesta, kuinkas muuten. Hankkeen rahoittajat haluavat ymmärrettävästi ensin saada varmuuden matkustusrajoitusten purkamisesta.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan rakennustyöt voisivat alkaa kuluvan vuoden aikana, jolloin keskus rakentuisi vaiheittain vuoden 2023 loppuun mennessä. Siinä tapauksessa hotellin avajaisia päästäisiin viettämään vuonna 2024.

Aikataulu on muuten uuden hotellin kannalta sikäli harmillinen, että vuodesta 2023 on tulossa Lahdessa todellinen tapahtumien supervuosi. Silloin täällä järjestetään muun muassa triathlonin puolimatkan MM-kilpailut ja Kalevan kisat.

Uusi hotelli tarjoaisi hyvät mahdollisuudet nostaa paikallista matkailuelinkeinoa uudelle tasolle. The Moss Resortin esittelymateriaalin mukaan keskuksen arvioitu kävijämäärä olisi noin miljoona henkilöä vuodesta. Tekstistä ei tosin ilmene tarkemmin, kuinka iso osa heistä olisi tavanomaisia uimahallin asiakkaita.

Kaikesta päätellen moni yritys on jo vakuuttunut siitä, että uudessa keskuksessa on hyvät edellytykset tehdä kannattavaa liiketoimintaa. Keskuksen tiloista jo noin 90 prosenttia on varattu sitovin esisopimuksin.

Kaikkia vuokralaisia ei ole vielä julkistettu, mutta jo julki tulleiden nimien joukossa on monenlaisia lahtelaisille jo ennestään tuttuja toimijoita: kuntosali Vahva Energia, uimatarvikekauppa EW Dive, elämyspuisto Megazone, kahvila Kahiwa ja Lahden Hierojakoulu.

Hotellin ja uimahallin avajaisia odotellessa kaikkia munia ei kuitenkaan pidä laittaa samaan koriin. Paikallinen matkailuelinkeino tarvitsee paljon muutakin päästäkseen uudelleen vauhtiin koronan jälkeisessä maailmassa.

Vähintään yhtä olennaista on panostaa pieniin toimijoihin ja ruohonjuuritasoon. Asetelmaa voi verrata niihin aikoihin, kun Nokian romahdus matkapuhelinbisneksen huipulta oli tapahtunut. Tuolloinhan Suomeen haikailtiin uutta Nokiaa. Siihen oli tapana todeta viisaasti, että parempi olisi tavoitella sataa pienempää yritystä, jotka yhdessä vastaisivat vaikuttavuudeltaan vanhaa Nokiaa.

Tuossa on tietty viisaus myös paikallisen matkailun vinkkelistä. Ranta-Kartanon matkailukeskus voisi parhaimmillaan olla iso nokiamainen lippulaiva, mutta merkittäviä tuloksia on mahdollista saada ilman sitäkin. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa vaikkapa sitä, että paikallista luontoa liikuntamahdollisuuksineen tuotteistetaan ja kaupallistetaan nykyistä enemmän ajan hengen mukaisesti pienimuotoisen lähimatkailun hengessä. Päteviä ja asiantuntevia osa-aikaoppaitahan tältä alueelta kyllä löytyy, mistä tuoreet liikuntalähettiläät ovat vain yksi esimerkki.

Kaikkea tuota miettiessä sitä tajuaa taas kerran, kuinka etuoikeutettuja me lahtelaiset olemme, kun vähänkin laajentaa perspektiiviä. Paikallisen matkailuelinkeinon suurimmat valtit ovat jo nyt nautittavissamme, ja pääasiassa täysin maksutta.

Tähän mennessä ei ole tullut mieleenkään, että sammaleisessa metsässä kävellessä asettuisi pötköttämään ja tunnustelemaan maan pehmeyttä. Pitääpä kokeilla, jos kerran tuollaisen filosofian varaan rakennetaan 120 miljoonan euron matkailukokonaisuus.

Tarvitsen taianomaista rauhoittumista ja parantavaa elvytystä kaikkien eniten kunnallisvaaleihin liittyvien työkiireiden helpotuttua. Suunnitelma on siis selvä: viimeistään joskus juhannuksen tienoilla lupaan tarjota itselleni budjettiversion resort-kokemuksen ja lompsin painamaan poskeani Salpausselän sammaleeseen.

Kommentoi