Ranta-Kartanon pysäköintitalo tulossa kaupungin hankkeeksi - talon arvioidaan olevan tappiollinen ennen alueen rakentumista

Uusi pysäköintilaitos sijoittuu vanhan linja-autoaseman ja uuden uimahallin väliin, Kisapuiston jalkapallokentän tuntumaan. Parin vuoden takaisessa kaavahankkeen havainnekuvassa pysäköintilaitos erottuu keltaisista seinistään. .

Tommi Berg

Ranta-Kartanoon suunniteltu uusi pysäköintilaitos aiotaan toteuttaa kaupungin omana hankkeena. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hanke irrotetaan alueelle suunnitellusta hotelli–vesiliikuntakeskus-kokonaisuudesta, jonka yhteydessä se oli tarkoitus alun perin toteuttaa.

Kaupunginhallitus hy­väk­syi jo suunnitelman muutoksen maanantain kokouksessaan ja asia menee vielä valtuuston ratkaistavaksi.

Muutosta perustellaan sillä, että pysäköintilaitos olisi valmiina, kun Kisapuiston uudistus, uimahalli ja hotelli valmistuvat. Myös Ranta-Kartanon asuinkortteleiden rakentaminen edellyttää pysäköintitaloa.

Ratkaisun taustalla on myös juridisia näkökulmia. Pysäköintitalo olisi kaikissa vaihtoehdoissa tulossa pääosin tai kokonaan kaupungin omistukseen, joten se on kilpailutettava julkisena hankintana. Tällaiseen johtopäätökseen oli päätynyt Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto oy kaupungin teettämässä selvityksessä.

Ranta-Kartanon pysäköintitalo on suunniteltu 450–500-paikkaiseksi. Yhden autopaikan rakentaminen maksaa noin 25 000 euroa, joten kyseessä on 11–12,5 miljoonan euron investointi.

Alueen kiinteistöt ostavat talosta asemakaavan mukaisesti autopaikkoja ja osallistuvat näin investointikustannuksiin arviolta 6–8 miljoonalla eurolla. Kaupungin 3–6 miljoonan euron suuruinen osuus sisältää Kisapuiston ja uimahallin autopaikat. Lopulliset paikkamäärät ja osuudet selviävät myöhemmin.

Kaikki paikat ovat yhteiskäyttöisiä Toriparkin tapaan.

Uuteen pysäköintitaloon ei tule nimettyjä paikkoja asukkaille tai muille käyttäjille, vaan kaikki paikat ovat yhteiskäyttöisiä Toriparkin tapaan.

– Kisapuiston suurten tapahtumien, kuten jalkapallopelien, satunnaiseen suureen autopaikkatarpeeseen ei pysäköintitaloa kannata mitoittaa. Onneksi lähistöllä on myös Toriparkki ja muut keskustan parkkipaikat. Muuhun käyttöön paikkojen on arvioitu riittävän, kommentoi kaupungin projektipäällikkö Pirkko-Leena Jakonen asiaa koskevassa tiedotteessa.

Kaupunki on neuvotellut hotellia ja vesiliikuntakeskusta valmistelevan Kinos Property oy:n kanssa ratkaisun, jonka mukaan Kinos perustaa pysäköintitaloa varten yhtiön, joka omistaa hankkeesta tehdyt suunnitelmat. Kaupunki tai sen omistama Lahden Pysäköinti oy ostaa perustettavan yhtiön koko osakekannan, jolloin myös jo laaditut suunnitelmat siirtyvät kaupungin omistukseen ja työ pääsee jatkumaan sujuvasti.

Ranta-Kartanon pysäköintitalo on ­valmistuttuaan ensimmäisinä vuosina todennäköisesti tappiollinen, koska pysäköintitalon käyttöasteen on arvioitu nousevan tavoitteeseen vasta uimahallin, hotellin ja alueen muiden rakennushankkeiden valmistuttua.

Myytävistä velvoiteautopaikoista saadaan tuloja vasta paikkoja tarvitsevien rakennushankkeiden valmistumisvaiheessa.

Ensimmäisten vuosien taloudellisten haasteiden ratkaisuksi on valmisteilla esitys, että kaupunki hankkii Kisapuiston ja uimahallin tarvitsemia autopaikkoja perustettavalta yhtiöltä jo alkuvaiheessa.

Päätöksen esittelytekstissä arvioidaan, että Ranta-Kartanon kortteleiden valmistuttua yhtiö pystyy selviytymään niin investointi- kuin ylläpitokuluista velvoiteautopaikkojen myynnistä ja pysäköintimaksuista saatavilla tuloilla. Tähän on arvioitu kuluvan 3–5 vuotta riippuen muiden alueen kortteleiden rakentamisaikataulusta.

Kommentoi