”Välillä on vaikeaa yksin” – yksinäisen vanhuksen julkaisema työpaikkailmoitus herkisti somekansan

Vanhusten yksinäisyys on korona-aikana lisääntynyt. Haastattelussa oman tarinansa kertoo lahtelainen Väinö Pitkänen. Kuvituskuva. Petri Laitinen

Marjaana Kontu

Yksinäisyydestä kärsivä lahtelainen Väinö Pitkänen, 79, päätti laittaa TE-toimiston nettisivuille ilmoituksen saadakseen juttuseuraa. Hän kertoi olevansa valmis maksamaan toimeen tarttuvalle palkkaakin.

Ilmoitus pysäytti kaikennähneen somekansan, kun se jaettiin Facebookin Lahti-ryhmään.

”Eihän tämä näin voi mennä, että yksinäisen vanhuksen täytyy maksaa saadakseen juttukaverin!”, ryhmässä päiviteltiin.

Ilmoittaja itse on hieman hämillään saamastaan julkisuudesta mutta hyvillään siitä, että haku näyttää Facebookin ansiosta tuottaneen tulosta. Työkkärin kautta tarjokkaita ei näet tullut ainuttakaan.

– Nyt olen saanut kymmenkunta yhteydenottoa. Muutama on ruvennut käymään.

Kuultuaan, että hänen ilmoitustaan koskenut päivitys sai Lahti-ryhmässä noin 900 tykkäystä ja herätti vilkkaan keskustelun, hän hämmästyy.

Tekemistä kyllä keksisin, jos näkisin.

– No se on kyllä, jos niin paljon on tullut... Ihan kiva juttu, että ihmiset ovat tälläviisiin reagoineet.

Pitkänen kertoo jo tavanneensa joitakin tarjokkaita, ja muutama on vielä tulossa käymään.

– Minulla ei vain ole kovin paljon varaa maksaa, kun eläkkeellä olen. On kyllä tullut sellaisiakin, jotka ovat luvanneet tulla ilman maksua.

Huonosti näkevän, perheettömän Pitkäsen luona käy henkilökohtainen avustaja aamupäivisin, mutta iltapäivisin tahtoo iskeä yksinäisyys, kun seurana ovat vain radio ja äänilehdet.

– Tekemistä kyllä keksisin, jos näkisin. Iltapäivät käyvät pitkäksi, alkaa masentaa. Välillä on vaikeaa. Kaikkea täytyy keksiä, että unohtaisi sen.

Minulla ei vain ole kovin paljon varaa maksaa, kun eläkkeellä olen.

– Kyllä minä vähän olen kaatunutkin, mutta ei ole mitään pahempaa sattunut. Nyt laitoin hakupaperit turvarannekkeesta, hän juttelee.

Koti tuntuu kaikesta huolimatta parhaalta paikalta, laitokseen hän ei haluaisi.

Pitkänen teki elämäntyönsä rakennusalalla. Näkö meni vuonna 2013 silmänpohjan rappeuman takia. Hän asuu omakotitalossa Kasakkamäessä.

Ennen näön menetystä hän oli monessa mukana, pelasi muun muassa kuntolentopalloa, mölkkyä ja biljardia tutulla porukalla. Hän pahoittelee, että nyt on ”luontainen poistuma” vienyt ystävät, ja liikkuminen rajoittunut omaan pihaan.

– Potkupyörällä liikun pihalla, tielle en lähde ollenkaan.

Juttuseuraa hän kertoo etsineensä aktiivisesti aiemminkin, lehti-ilmoituksin ja työvoimatoimiston kautta, mutta tuloksetta. SPR:n vapaaehtoinenkin takavuosina kävi, mutta ei enää. Ihmiskontaktia hän kaipaa.

– Että joku kävisi kahvilla ja pelailemassa. Minulla on erilaisia pelejä. Ja kesällä voisi enemmän pyöriä ulkona.

Hän seuraa ajankohtaisia tapahtumia, mutta korona ei kuitenkaan ahdista.

– Jos se tulee niin tulee. Rokotuksen kyllä otan, ovat luvanneet kotiin tulla antamaan.

Vanhusten yksinäisyys on korona-aikaan lisääntynyt, eikä Pitkäselläkään ole siihen oikein ole ratkaisua. Vanhan ajan naapuriapu kyllä kelpaisi, mutta hän ymmärtää lähistön lapsiperheiden kiireet. Mikä sitten neuvoksi?

– Kyllä jonkun pitäisi se ottaa asiakseen, olisiko se kaupungin sitten järjestettävä, kun työttömiäkin on paljon.

Ihanteellista olisi, jos löytyisi näkevä, yksinäinen ikätoveri.

– Nimenomaan! Sellainen olisi kaikki paras.

Kommentoi