Lahdessa ei viitteitä konkurssivyörystä - yrittäjäjärjestössä luotetaan velkojien haluun neuvotella
3
”Lisäystä viime vuoteen tulee, mutta massakonkursseihin en usko”, sanoo Päijät-Hämeen yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Juha Tähkänen. Sami Lettojärvi
Konkurssilain koronapykälien voimassaolo päättyy tammikuun lopussa, minkä on pelätty tuovan tullessaan massoittain konkursseja.
Eduskunta muutti viime keväänä konkurssilakia väliaikaisesti turhien konkurssien välttämiseksi niin, että velkoja ei ole voinut käyttää maaliskuun jälkeen syntyneitä rästejä konkurssihakemuksen perusteena.
Päijät-Hämeen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Juha Tähkänen myöntää, että konkurssien uhka on olemassa.
– Massakonkursseihin en kuitenkaan usko.
Ahdingossa olevien yrittäjien yhteydenotot yrittäjäjärjestöön eivät ole lisääntyneet. Tukipaketit ovat Tähkäsen mukaan auttaneet monia, ja myönteisiä signaaleja on saatu myös vakuutusyhtiöiltä, joilla on halukkuutta keskustellen sopia jatkosta.
– Se antaa ymmärryksen, että ne eivät ole suoralta kädeltä kaatamassa yrityksiä, jos on näky, että yritys pystyy vielä nousemaan jaloilleen.
Toivon, että velkojatkin miettivät, onko hyvä kaataa se lypsettävä lehmä vai antaa sen hetken aikaa lypsää vähän huonosti.
Päijät-Hämeen yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Juha Tähkänen
– Toivon, että velkojatkin miettivät, onko hyvä kaataa lypsettävä lehmä vai antaa sen hetken aikaa lypsää vähän huonosti.
Samoilla linjoilla ollaan Lahden seudun kehitysyhtiö Ladecissa, viitteitä suuresta konkurssiaallosta ei neuvonta- ja kehittämispalvelujen johtajan Päivi Karttusen mielestä ole.
– Jonkinlaista piikkiä voi olla luvassa, mutta meillä se ei korostetusti näy. Toisilla yrityksillä menee oikeinkin hyvin, toisilla taas ei, ennustenäkymät ovat huonot riippuen toimialasta.
Alueella on Karttusesta myös ”hyvää pöhinää” uuden kehätien, ympäristöpääkaupunkivuoden ja yliopistostatuksen ansiosta.
Se on Tähkäsestäkin selvää, että konkurssien määrä tulee viime vuodesta kasvamaan. Hän tosin huomauttaa, että osalla lopettavista yrityksistä korona on ollut viimeinen niitti, ongelmat ovat vanhempaa perua.
– Uskon, että ennen koronaa normaalikunnossa olleet yritykset pystyvät neuvotteluteitse hoitamaan järjestelyt eteenpäin. Aikaa ja kärsivällisyyttä se vaatii.
Tähkänen myöntää, ettei yrittäjäjärjestössä välttämättä tiedetä kattavasti yrittäjien tilannetta, moni pitää ongelmat omana tietonaan. Hän kuitenkin kannustaa kääntymään yrittäjäjärjestön puoleen, tukea ja tietoa on tarjolla.
– Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kannattaa apua lähteä hakemaan, silloin velkojatkin ymmärtävät, että yrittäjällä on halu huolehtia asioista.
– Me tuemme neuvomalla, miten hoitaa asiaa eteenpäin.
Samaa toivoo Ladecin Karttunen.
– Toivottavasti meihin otetaan yhteyttä jo ennen kuin menee huonosti, niin voidaan tarkastella, miten markkinoiden muutokseen voi reagoida. Me annamme maksutta neuvoja ja palveluja.
Tiukimmilla ovat ravintola- ja matkailualan yrittäjät.
– Rajoitukset ovat edelleen päällä ja jos vasta huhti-toukokuussa saadaan Päijät-Hämeessä rokotukset johonkin tasoon, se on rankka paikka, kun yli vuosi on oltu tiukoilla ravintola-alalla, Tähkänen tietää.
– Ongelmissa ovat myös kansainvälistä kauppaa harjoittavat, jos ei tavara kulje suuntaan tai toiseen, Karttunen sanoo.
Hänestä yritykset suhtautuvat nyt hyvin vakavasti oman taloutensa tarkasteluun.
– Toivottavasti tilanteesta on opittu, että pitää olla kykyä reagoida ja muuttua ja miettiä omaa liiketoimintaa, pystyykö sitä tekemään uudella tavalla.
Luovuutta yrittäjiltä onkin tilanteessa Karttusesta löytynyt.
– Hienoa on esimerkiksi ollut, että moni yksinyrittäjä on lähtenyt miettimään omaa osaamistaan ja esimerkiksi hieroja on voinut siirtyä terveydenhuoltoon, missä on pulaa työntekijöistä.
– Ne yritykset menestyvät nyt ja jatkossa, joilla on kyky uudistua ja muuttaa tapaansa toimia, Päivi Karttunen sanoo.