Ämpärillinen: Prisma-kansan ja soijalattehipstereiden Lahti

Prismassa asioivat kansalaisetkin ovat yksi osa lahtelaista liikennekeskustelua. Antti Sepponen

Kuvitellaanpa, että sadan vuoden kuluttua joku historiantutkija yrittää hahmottaa 2020-luvun alun Lahden henkistä ilmapiiriä tutustumalla paikallisessa mediassa julkaistuihin kirjoituksiin.

Hän saattaa törmätä hämmentäviin ja monitulkintaisiin termeihin, joiden perimmäistä merkitystä voi olla silloin mahdotonta ymmärtää, koska tiukkaa se tekee jo meille aikalaisillekin.

Pari esimerkkiä muutaman viikon takaa. Suuren liikennesuunnitelmataistelun yhteydessä opimme, että Lahdessa elää ihmisiä, joiden olemassaolosta emme tähän asti ole välttämättä tienneet.

Kansanedustaja Rami Lehto (ps.) kirjoitti, että koko kohuttu Liisu 2030 -suunnitelma on ”soijalatte­hipstereiden” päiväuni. Toisaalta entinen Uuden Lahden kesätoimittaja ja nykyinen Etelä-Suomen Sanomien urheilutoimittaja Mikael Hoikkala oli kolumnissaan sitä mieltä, että liikennesuunnitelmaa ei pidä tehdä ”Prisma-kansan” ehdoilla.

Molemmat termit ovat omalla tavallaan kiehtovia, monitulkintaisia ja huvittaviakin.

Hoikkalan tekstin herättämiä reaktioita oli vaikea seurata hymähtelemättä, koska ihmiset tekivät tuon yhden sanan perusteella aika pitkälle meneviäkin johto­päätöksiä.

Yhdellä termin valinnalla kaupunkilaiset jaettiin näppärästi ”meihin” ja ”heihin”, minkä jälkeen ei enää ollutkaan puhe vain yksittäisistä katu­linjauksista.

Yllättävän moni otti asian henkilökohtaisena loukkauk­sena ja tulkitsi koko termin niin, että Prisma-kansa luokiteltiin jotenkin alempiarvoiseksi kaupunkilaisten ryhmittymäksi, jonka yläpuolelle ”oikein ajattelevat” voivat asettua.

En tietenkään tiedä, mitä kaikkea Hoikkala on pohjimmiltaan ajatellut, eikä sen arvuuttelu ole lopulta kovin olennaista, koska mielipiteitähän maailmaan mahtuu.

Kyseisen kolumnin perusteella ei kuitenkaan oikeasti pysty kovin raflaavia johtopäätöksiä tekemään, jos sen malttaa kiihkotta lukea. Mielestäni tekstissä tarkoitettiin ”Prisma-kansalla” ihmisiä, jotka joka tapauksessa ovat tottuneet hoitamaan asiointinsa automarketissa. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän lukijan mielikuvituksen ja tulkintojen varassa.

En ole kuitenkaan lainkaan yllättänyt, että tuo yksi termi herätti niinkin vahvoja reaktioita kuin herätti. Onhan koko Prisma-nimeen liitetty jo pitkään hyvin voimakkaita mielikuvia.

Viime vuosien suuressa syntyvyyskeskustelussa on arveltu, että yksi syy nykyiseen vauvakatoon on nuorempien sukupolvien tuntema pelko ja inho niin sanottua Prisma-arkea kohtaan. Sillä tarkoitetaan käsittääkseni tasaisen latteaa ja yllätyksetöntä elämää, joka pyörii päivittäisten rutiinien ympärillä.

Näppäränä vastakohtana Prisma-arjelle on kansanedustaja Lehdon tarkoittamien soijalattehipstereiden elämä.

Jälleen kerran termin tarkempi tulkinta jää lukijan vastuulle, joten tässä oma versioni: Soijalattehipsterit ovat urbaanin elämäntyylin edustajia, jotka elävät viimeisimpien trendien aallonharjalla ja katselevat maailmaa tiedostavien värilasien läpi. Koska soijalattehipstereitä löytyy etenkin nuoremmista ikäluokista, heidän elämäntilanteeseensa kuuluu monessa tapauksessa jo luonnostaan villi sinkkuelämä irtosuhteineen eikä tyypillisten prismakansalaisten vakiintunut perhearki.

Tärkeää on ymmärtää, että yhden ekologisen kahvijuoman varaan rakentunut kielikuva kattaa laajan joukon ihmisiä. Esimerkiksi eräs liikennesuunnitelman puolesta enemmänkin töitä paiskinut henkilö kommentoi Lehdon puheita ilmoittamalla juovansa lattensa mieluummin kauramaidolla.

Se oli toki sama asia kansanedustajan käyttämän retorisen tehokeinon kannalta. Hän halusi persoonallisella sanavalinnallaan maalailla mielikuvaa ihmisistä, jotka ovat irtaantuneet arkitodellisuudesta ideologiansa sokaisemina.

Lehdon käyttämä sanavalinta olikin niin sanottua identiteettipolitiikkaa puhtaimmillaan. Yhdellä termin valinnalla kaupunkilaiset jaettiin näppärästi ”meihin” ja ”heihin”, minkä jälkeen ei enää ollutkaan puhe vain yksittäisistä katulinjauksista. Asetelma laajeni kertaheitolla kokonaisten elämäntapojen ja maailmankatsomusten yhteentörmäyk­seksi.

Vastaava retoristen leimakirveiden käyttö toimii toki myös toiseen suuntaan, mistä Prisma-kansa-termi on vain yksi esimerkki. Mitä ikinä kirjoittaja tarkoittikaan, ihmisten närkästyneet reaktiot olivat aitoja ja sanan jakava voima tuli hyvin esille. Moni tulkitsi sen tölväisyksi soijalattehipstereiden suunnalta.

Ihmisiä leimaavat ja lokeroivat termit ovat viihdyttäviä ja auttavat meitä jäsentämään asioita haluamallamme tavalla tässä yhä monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa.

Kokonaan toinen juttu on, että nuo hauskojen sanojen ympärille rakentuvat jakolinjat ja vastakkainasettelut eivät ehkä sittenkään kuvaa kovin hyvin todellista elämää.

Tästä nähtiin yksi hupaisa esimerkki äskettäin valtuuston kokouksessa, kun valtuustosta väistyvä vihreiden Aleksi Mäntylä leikitteli liikennesuunnitelmaa kannattavassa puheenvuorossaan stereotypioilla. Hän ilmoitti kannattavansa suunnitemaa, vaikka tunnusti olevansa autolla ajava, lihaa syövä valkoinen heteromies.

Itse voin saman tien ilmoittautua sekä prismakansalaiseksi että soijalattehipsteriksi.

Ainakin toistaiseksi olen joutunut välillä myös syömään tai käymään vessassa näiden suurten ajatusteni ajattelun lomassa. Niinpä hoidan mielelläni päivittäistavaroiden hankinnan mieluiten isoissa marketeissa mahdollisimman helposti autolla ja hyvien valikoimien äärellä.

Toisaalta silloin tällöin on mukava nauttia erikoiskahvia tai käsityöläisolutta viihtyisässä ympäristössä ja itseään trendikkäämpien ihmisten seurassa, aistia kaupunkikulttuurin tuulahduksia joka solulla.

Tuota taustaa vasten olen koko ajan tarkastellut ja kommentoinut myös keskustan liikennesuunnitelmaa. Se ei ole koskaan ollut minulle suuri maailmankatsomusten välinen mittelö tai keino poseerata samanhenkiselle kohdeyleisölle.

Niinpä olen ollut tässäkin asiassa välimallin mies, jolle ei ole mikään ongelma samanaikaisesti vastustaa Vuoksenkadun linjausta ja kannattaa kävelypainotteisen keskustan kehittämistä.

Lahden pitää mielestäni olla mahdollisimman hyvä paikka sekä prismakansalaisille että soijalattehipstereille, jos kaupunki halutaan pitää elinvoimaisena.

Täydellinen pyllistys jompaan kumpaan suuntaan ei johda mihinkään hyvään. Vastaava logiikka pätee aika moneen muuhunkin kaupunkilaisten väliseen jakolinjaan, olivat ne sitten todellisia tai kuviteltuja.

Näin vaalien alla ehdokkailla on toki tarve profiloitua terävästi oman kohderyhmänsä silmissä, mikä tulee vielä näkymään monin värikkäin tavoin. Heti uuden vaalikauden alussa ”tylsille” sillanrakentajille on kuitenkin jälleen tarvetta. Kaikesta päätellen enemmän kuin aikoihin.

Kommentoi