Joulun kynnyksellä nähtiin mielenkiintoinen keskustelunavaus, kun tunnetut urheiluvaikuttajat Harri Kampman, Juha Viljamaa ja Pekka Mäki-Reinikka esittivät oman näkemyksensä Kisapuiston tulevaisuudesta Pokko Lemminkäisen AD Arkkitehdit -toimiston kuvilla ja videolla höystettynä.
Kolmikko oli visioinut Kisapuistosta lahtelaisten liikunnallista olohuonetta. Sinne oli mietitty muun muassa tennikseen ja koripalloon soveltuvia pinnoitettuja kenttiä, padelkenttiä, ulkokuntosalia ja skeittipuistoa.
Tuollaisille ajatuksille on helppo löytää kannatusta. Yhdellekään valveutuneelle päättäjälle ei tarvitse erikseen rautalangasta vääntää, kuinka hyödyllistä ja järkevää on tehdä matalan kynnyksen harrastuspaikkoja Kisapuiston tapaiselle keskeiselle paikalle. Pitkäjänteistä terveyspolitiikkaa ja merkittävää kaupunkikuvan ehostusta näppärästi samassa paketissa.
Kisapuiston visiossa on jotain tuttua. Kyllä, juuri tuollainen olohuonehan on jo pitkälti toteutunut Launeen pellolle.
Vuonna 1989 avautunut Launeen perhepuisto on saanut naapurikseen mitä erilaisimpia harrastuspaikkoja. Sieltä löytyy nykyään muun muassa skeittiparkki, rullaluistelurata, lähiliikuntapaikka kuntoilulaitteineen, parkour-alue ja laaja minigolf-keskus. Tuoreimpina tulokkaina ovat minigolf-keskuksen yhteyteen valmistuneet padel-kentät.
Jokaikinen vaihe on vaatinut tietoisen kehittämispäätöksen, eikä kuvio todellakaan ole toteutunut sormia napsauttamalla.
Perhepuistosta tuli lopulta koko alueen ankkuri ja kehittämisen moottori.
Lahden kaupunki täytti 75 vuotta 1980, jolloin valtuusto teki juhlapäätöksen vapaa-ajankeskuksen toteuttamisesta Launeelle. Toinen juhlapäätös tehtiin kaupungin täyttäessä sata vuotta vuonna 2005. Tuolloin päätettiin miljoonan euron kohdentamisesta alueen kehittämiseen, minkä seurausta on muun muassa nykyinen skeittipuisto. Kaupungin juhlapäätösten lisäksi on tarvittu merkittäviä panoksia yksityiseltä minigolf-keskuksen yrittäjältä, joka on toteuttanut omassa lajissaan koko Euroopan mittakaavassakin merkittävän kokonaisuuden.
Voisiko Launeesta olla esimerkiksi Kisapuistolle?
Alueissa on paljon samaa. Kisapuistostakin on tullut vuosien saatossa hyvin monipuolinen harrastuspaikka ja sinne on tehty myös merkittäviä yksityisiä investointeja tennis- ja squashkeskukseen, kuten Pertti Vartiainen muistuttaa mielipidekirjoituksessaan (sivulla 9).
Yksi olennainen ero alueissa kuitenkin on. Launeella kaupunki on tehnyt jo ajat sitten määrätietoiset päätökset alueen kehittämisestä ja saanut näin liikkeelle myönteisen itse itseään vahvistavan kierteen. Perhepuistosta tuli lopulta koko alueen ankkuri ja kehittämisen moottori.
Kisapuistosta sen sijaan on muodostunut lahtelaisen päätöksenteon ikuisuushanke, joka herättää katsantokannasta riippuen lähinnä turhautuneisuutta, sääliä tai huvittuneisuutta. Näin siitä huolimatta, että alueelle on vuosien saatossa tehty kaikenlaista uusista tekonurmikentistä valaistukseen.
Koko keskustelu on kiteytynyt ja jumittunut jalkapallostadioniin ja ennen kaikkea sen pääkatsomorakennukseen. Sen vuoksi koko alueen yllä leijuu epämääräinen keskeneräisyyden leima.
Jos asia olisi helposti toteutettavissa, se olisi tehty jo ajat sitten. Tässä on olennainen Launeen ja Kisapuiston ero. Launeen veturina toiminut perhepuisto on aikanaan ollut helposti perusteltavissa oleva, laajoja kansanjoukkoja palveleva hanke. Tavallista laajempi ja paremmin varusteltu leikkipuisto, eli mitä perinteisintä kaupungin ydintoimintaa ja peruspalvelua.
Jalkapallokatsomon osalta tilanne on vaikeampi. Kisapuiston uutta pääkatsomoa ei pysty uskottavasti perustelemaan juniorijalkapalloiden tai harrasteurheilijoiden tarpeilla. Kisapuistossa on jo heitä hyvin palveleva lämmitettävä kenttä, joten kansainväliset vaatimukset täyttävä katsomorakennus tulee käytännössä ainoastaan FC Lahden edustusjoukkueen tarpeisiin.
Tilannetta voikin verrata Isku Areenaan, jonka kaukalo palvelee monenlaista harrastustoimintaa, mutta ympärillä oleva laaja katsomo aitioineen on tehty käytännössä Pelicansin ottelutapahtumia varten. Seura on pystynyt maksamaan näihin päiviin astiin puitteistaan merkittävää vuokraa, koska suomalaisessa kiekkoilussa on liikkunut huomattavasti isompia rahoja kuin jalkapallossa.
Kisapuiston stadionia lobbaava jalkapalloväki onkin perinteisesti joutunut miettimään tarkkaan, mihin koko hanketta verrataan. Jääkiekkoon vertaaminen ei ehkä ole paras vaihtoehto, jos ei ole valmis kaivamaan omasta pussista yhtä paljon rahaa kuin Pelicans. Koronavuoden aikana tosin myös kiekkobisneksen rahavirrat ja vuokranmaksukyky ovat olleet tiukilla.
Stadionlobbareiden näppäräksi vertailukohteeksi sopiikin vaikka mäkimonttu, tuo muutaman hassun harrastajan ja kilpailijan iso rahareikä. Niiden lukujen rinnalla jalkapallostadionkin alkaa näyttää ihan perustellulta hankkeelta.
Ihan siitä mäkimontun vierestä löytyy toisaalta myös koko Kisapuisto-hankkeen isoin kanto kaskessa. Niin kauan kuin urheilukeskuksessa on vaatimukset täyttävä jalkapallostadion, persaukisen kaupungin päättäjien on turhankin helppo sivuuttaa Kisapuistoa koskevat toivomukset.
Sopivia verrokkeja löytyy myös kulttuuripuolelta. Onhan Lahti saamassa uutta taidemuseoakin vuosikymmenien odotusten jälkeen, vaikka noin 60 000 euron kuukausivuokra hirvittikin päättäjiä. Kokonaan oma lukunsa on Sibeliustalon viereen väläytetty erämuseo. Pelkkä ajatuskin noin 25 miljoonan hankkeen selvittämisestä tarkoitti monelle käytännössä sitä, että Kisapuiston yhteydessä on turha tulla enää selittämään mitään rahan puutteesta.
Joulun alla julkistetussa Kisapuisto-visiossa stadionin ongelma on ratkaistu suoraviivaisesti eräänlaisella karvalakkimallilla.
Esityksen mukaan stadionille tulisi 3 800 istumapaikkaa, joista 2 500 olisi katettuja. Aurinkokatsomon taakse rakennettaisiin paviljonki, joka toimisi vip- ja mediatilana.
Idea on jo odotetusti ehditty tyrmätä jalkapalloväen suunnalta. FC Lahti on halunnut Kisapuistoon UEFA:n kategorian 3 katsomovaatimukset täyttävää stadionia, jolloin siellä pitäisi olla on 4 500 istumapaikkaa. Esitetty suunnitelma jäisi rajapyykin alle.
Onko visio kuitenkaan tuolta osin niin pöljä kuin äkkiseltään näyttäisi?
Normaaleihin Veikkausliiga-peleihin 3 800 paikan stadion riittää yleensä enemmän kuin hyvin. UEFA:n esittämät kategoria-vaatimukset liittyvät europeleihin, mikä näin ulkopuolisin silmin näyttää kieltämättä hieman erikoiselta perusteelta.
FC Lahti on koko historiansa aikana pelannut tähän mennessä Lahdessa yhteensä viisi europeliä, joten tuolta pohjalta on vaikea rakentaa uskottavaa argumenttia stadioninvestoinnille, niin hienoa kuin se olisikin nähdä täällä jatkuvaa euromenestystä.
Olisiko sittenkin järkevää tehdä Kisapuistoon sellainen mahdollisimman toimiva ratkaisu, johon rahkeet riittävät, ja pelata tarvittaessa isommat pelit urheilukeskuksessa tuttuun tapaan? Tätä kysymystä kolmikon avaus haastaa miettimään.
Jokaisen ratkaisun merkitys selviää vasta ajan myötä. Kisapuiston verrokiksi nostamani Launeen aluekin saattaisi olla nykyään jotain ihan muuta kuin kaikkien kaupunkilaisten virkistysalue, jos historia olisi mennyt toisin. 1990-luvun puolivälissä kaupunginhallituksessa käytiin keskustelua perhepuiston laajentamisesta ja muuttamisesta maksulliseksi huvipuistoksi. Ajatus kaatui, koska alueen alkuperäisestä ideasta haluttiin pitää kiinni.
Kisapuistossakin pitää pystyä nyt ihan ensin ratkaisemaan, mitä alueelta oikeastaan halutaan. Kaupungin ja sen päättäjien pitää viime kädessä olla suunnan näyttäjinä Launeen tapaan, vaikka sitten hiilineutraalisti ja EU:n tuella.