Merkityt polut kutsuvat lähimetsiin - Salpausselän maastoon pääsee nyt reippailemaan ympärivuotisia, merkittyjä polkuja pitkin
2
Salpauselkä Trails -maastopolut on tarkoitettu niin polkujuoksijoiden, kävelijöiden kuin maastopyöräilijöidenkin käyttöön. Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki
Katso isompi kuvaSalpauselkä Trails -maastopolut on tarkoitettu niin polkujuoksijoiden, kävelijöiden kuin maastopyöräilijöidenkin käyttöön. Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki
Maastoliikunta on noussut ennätyssuosioon korona-aikana.
Lahdessa kovaan kysyntään vastaa Salpausselkä Trails -reitistö, jonka ideana on tarjota merkittyjä metsäpolkuja omatoimiseen ulkoiluun jalkaisin, maastopyörällä tai talviulkoiluvälineillä. Ideana on samalla sovittaa yhteen hiihtoa ja muuta talviulkoilua.
Vanhan raviradan ja Messiläntien välisiin metsiin on syksyn mittaan kunnostettu ja merkitty viisi yhteensä 25 kilometrin reittiä. Valaistusta tai talvikunnossapitoa niillä ei ole, mutta opasteet ovat heijastavia.
Lahden kaupungin tilauksesta reitit on talkootyönä toteuttanut Tiirismaan Latu. Opasteita pystyttämässä ollut reittikoordinaattori Tiina Riikonen uskoo reitistön kohentavan tuntuvasti lahtelaisten talviulkoilumahdollisuuksia.
– Pyrimme tarjoamaan ympärivuotisia liikuntamahdollisuuksia muillekin kuin hiihtäjille. Eli vaikka ladut tulevat, metsiin jää vielä mahdollisuus kävelyyn, pyöräilyyn ja lumikenkäilyyn.
Reitit ovat ensiapu myös huutavaan pulaan maastopyöräilyreiteistä.
Pyrimme tarjoamaan ympärivuotisia liikuntamahdollisuuksia muillekin kuin hiihtäjille.
Reittikoordinaattori Tiina Riikonen
– Pyöräilijöiden määrä on lisääntynyt jo 10 vuotta, mutta vielä enemmän tänä vuonna.
Merkityt reitit palvelevat myös heitä, joilla ei ole aiempaa kokemusta alueen metsistä
– Aikaisemmin sellaisia merkittyjä reittejä ei ole ollut.
Salpausselkä Trails -polut kiertävät vanhan raviradan ja Messiläntien välisessä maastossa. .
Monikäyttöisyys on kantava idea, yhteisellä ulkoilualueella ei yksi ryhmä Riikosesta voi reittejä omia.
– Pyritään mahdollisimman laajalla käyttäjäkunnalle saamaan lisää ulkoilumahdollisuuksia.
Myös koirat ovat kytkettyinä tervetulleita reiteille.
Jos lunta saadaan ja hiihtokausi alkaa, Salpausselkä Trailsin reitit risteävät väistämättä hiihtolatujen kanssa. Ylityspaikat on Riikosen mukaan mietitty tarkkaan turvallisiksi.
– Kaikilta käyttäjiltä vaaditaan toisten huomioon ottamista. Yhteispelillä sinne kyllä mahdutaan, alue on niin iso.
– Myös hiihtäjiltä toivotaan ymmärrystä. Latujen ylittäminen on välttämätöntä, kun lentämäänkään ei pääse, sanoo itsekin paljon hiihtävä Riikonen. Hän vinkkaa tutustumaan polkuetikettiin, joka löytyy kaupungin nettisivuilta.
Pitkää pinnaa käyttäjiltä vaatii sekin, että poikkeuksellisen märkä alkutalvi on tehnyt poluista vetisiä ja liejuisia.
– Polut kuluvat, mutta se ei ole polun vika eikä pyöräilijöiden vika, vaan sään vika.
Jos lunta tulee, polut tallautuvat lumeen käytön mukaan, liukkailla suositellaan nastakenkiä.
Reitit on merkitty maastoon erivärisin, heijastavin opastein ja QR-koodein. .
Hanke on muhinut jo pitkään, mutta korona antoi sen toteuttamiseen lisävauhtia. Kysyntää merkityille reiteille on Riikosen mukaan valtavasti.
– Eivät kaikki osaa metsässä kulkea ilman opasteita.
Samalla halutaan nostaa lähiliikuntaa. Tähän asti merkityt reitit ovat olleet suojelualueilla, jotka ovat jopa ruuhkautuneet.
– Turha antaa herkän luonnon kulua, kun meillä on näitä lähimetsiäkin. Tämä on lähiliikuntaa: metsäpolulle pääsee työpäivän jälkeen suoraan kotoa kävellen tai pyörällä.
Kun talvet ovat lyhentyneet, on pimeällä liikkuminen Riikosen mukaan selvästi lisääntynyt, mikä on otettu huomioon.
– Heijastavilla reittimerkeillä madalletaan kynnystä lähteä liikkeelle pimeällä. Ihmiset käyttävät otsalamppuja ja pyörissä on hyvät valot.
Reitit on toteutettu olemassa oleville metsäpoluille ja niitä on eritasoisia.
– On helppoa kolmea kilsaa ja vaativaa kymmentä kilsaa ja siltä väliltä.
Reittikartat maastoon saadaan jouluun mennessä.
– Kaikki reitit löytyvät Lahden sähköisestä kartasta, jonka saa puhelimeen. Se on paikantava kartta eli samalla voi seurata, missä itse reitillä on.
Reitistöä on tarkoitus opastetusti esitellä yleisölle, kunhan koronatilanne rauhoittuu. Yhteislenkeistä tiedotetaan Tiirismaan Ladun Facebook-sivuilla. Varsinaiset avajaiset pidetään keväällä.
Polkureitistön tiedot löytyvät kaupungin nettisivuilta. Sivuille on tarkoitus lisätä ladattavat gpx-jäljet. Reittien lähtöpisteille tulee QR-koodimerkit, joiden kautta tiedot saa myös omaan älypuhelimeen.