Koko Päijät-Häme koronapandemian leviämisvaiheessa, lisää suosituksia ja rajoituksia annettiin: uimahallit kiinni, kirjastoissa pika-asiointi

Koronatestejä tehdään muun muassa Akuutti24:n testauskontissa Lahdessa. Lähihoitaja Jenna Virta ottaa koronanäytteen Myy Vainiolta, joka istuu äitinsä Roosa Mielosen sylissä. Katja Luoma

Nina Räty

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella rajoitetaan tilapäisesti yleisötilaisuuksien ja julkisten kokoontumisten osallistujamäärä 10 henkilöön. Osa kuntien julkisista palveluista suljetaan ja osa on käytössä rajoitetusti. Uudet suositukset ja rajoitukset tulevat voimaan ensi maanantaina 30. marraskuuta ja ovat voimassa kaksi viikkoa eli maanantaihin 14. joulukuuta saakka.

Rajoitukset tehdään hankaloituneen koronatilanteen vuoksi ja niillä pyritään lisäämään alueen väestön terveysturvallisuutta sekä hidastamaan viruksen leviämistä. Toimenpiteiden tarkoitus on vähentää kaikkien sosiaalisia lähikontakteja.

Koronaepidemiatilannetta arvioidaan päivittäin. Yhtymä ja keskiviikkona kokoontunut alueellinen koronayhteistyöryhmä päättivät uusista rajoitustoimista. Aluehallintovirastoa on pyydetty tekemään päätös yleisötilaisuuksien rajauksesta.

Epidemia painottuu Lahteen, mutta koko Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alue katsotaan epidemian leviämisvaiheessa olevaksi, koska alueella on paljon kuntarajat ylittävää työssäkäyntiä ja asiointia. Sosiaali- ja terveyspalvelut pyritään pitämään normaalisti toiminnassa koko alueella.

Voimassa olevat ja 30.11. mennessä voimaan tulevat suositukset ja rajoitukset yhtymän alueella:

1. Yleisötilaisuuksien ja julkisten kokoontumisten henkilömäärä on enintään 10 ihmistä ajalla 30.11.–14.12. Tällöinkin on noudatettava turvavälejä. Työyhteisöt voivat kuitenkin toimia turvajärjestelyin, esimerkiksi Lahden kaupunginorkesteri soittaa itsenäisyyspäivän konsertin tyhjälle salille nettilähetyksenä.

2. Yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositetaan rajattavaksi 10 ihmiseen.

3. Uimahallit ja kuntosalit suositellaan suljettaviksi mahdollisimman lyhyen siirtymäajan kuluessa, viimeistään 30.11. Lahti sulkee uimahallit ja kuntosalit yleisöltä perjantaiaamuna 27.11.

4. Sisätiloissa kokoontuvien aikuisten harrastusryhmien toiminta suositellaan lopetettavaksi tilapäisesti. Aikuisten ryhmillä tarkoitetaan suosituksessa 18 vuotta täyttäneitä osallistujia. Ammattimainen urheilu ei ole tässä tarkoitettua harrastustoimintaa. Mihinkään liikuntapaikkaan ei saa tulla oireisena.

5. Yleinen kasvomaskin käyttösuositus koskee kaikkia yli 15-vuotiaita. Kasvomaskin käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää. Henkilön oma ilmoitus asiasta katsotaan riittäväksi. Vähävaraisille, joiden ei ole mahdollista itse hankkia suojaimia, jaetaan kangasmaskeja kuntien jakelupisteissä. Maskia suositellaan käytettäväksi joukkoliikenteessä, koronavirustestiin hakeutuessa ja ennen testituloksen valmistumista kodin ulkopuolella liikuttaessa, toisen asteen oppilaitoksissa, korkeakouluissa ja yläkoulussa sekä kaikissa julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Yleinen maskisuositus koskee myös riskialueelta Suomeen saapuvia matkustajia heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

6. Lukiot ja ammattioppilaitokset jatkavat lähiopetuksena, mutta maskisuositus on voimassa sekä opiskelijoilla että opettajilla.

7. Yläkoulun oppilaille annetaan maskisuositus siten, että maskit ovat käytettävissä viimeistään 30.11. Yläkoulun opettajien osalta suositus on jo voimassa. Yläkoulun oppilaat saavat maskit koululta.

8. Kirjastot pysyvät auki rajoitustoimenpitein: muun muassa lehtilukusalit suljetaan. Kirjastossa käynti rajataan 15 minuutin asioimiseksi.

9. Nuorisotilat pidetään avoimina.

10. Vierailuja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä suositellaan tehtävän niin, että vierailulle osallistuisi kerrallaan vain yksi henkilö ja kesto olisi enintään 15 minuuttia. Vierailuja ei kielletä, vaan suosituksella pyritään vähentämään tartuntariskiä.

11. Yhtymä kehottaa noudattamaan erityistä varovaisuutta, jos on välttämätöntä matkustaa muille epidemian kiihtymis- tai leviämisvaiheen alueille kuten pääkaupunkiseudulle.

12. Suositamme vahvasti etätyötä kaikissa tehtävissä, joissa sitä voidaan soveltaa.

Katso ohjevideo ja kuvat, kuinka kasvomaski eli suu- ja nenäsuojain puetaan ja kuinka sitä käytetään oikein

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä painottaa myös aktiivisen elämän jatkamista rajoitustenkin aikana.

- Koronaepidemian aikana alueemme sosiaaliset ongelmat ovat jossain määrin lisääntyneet. Olemme tästä huolissamme, ja siksi pidämme välttämättömänä, että mahdollisimman normaali elämä jatkuisi myös rajoitusten kanssa. Näistä syistä esimerkiksi koulunkäynti jatkuu toistaiseksi lähiopetuksena, sanoo yhtymän johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen.

Kommentoi