"Lunttilappu on taskussa, mutta toistaiseksi paikat ovat löytyneet" - sairaalaopas tarjoaa juttuseuraa ja opastusta
3
"Tämä on antoisaa työtä", sanovat sairaalaoppaat Aune Sundman ja Ritva Halme, jotka ovat ovat parin viikon ajan opastaneet apua tarvitsevia keskussairaalassa. Marjaana Kontu
Sairaalaan tulo voi olla hermostuttava kokemus, kun oma tutkimus jännittää ja suunnatkin ovat sekaisin.
Enää Päijät-Hämeen keskussairaalan tulijan ei tarvitse yksin hermoilla, sillä heti väliaikaisen sisääntuloaulan tuntumasta löytyy Olkan vapaaehtoisten sairaalaoppaiden piste, josta saa tarvittaessa opastusta vaikka kädestä pitäen.
Oppaat päivystävät aluksi viikolla kello 9–15, tavoite on, että paikalla on tuolloin kaksi vapaaehtoista. Heidät tunnistaa vihreästä liivistä, jossa lukee "vapaaehtoinen".
– Kun ihmisiä tulee, neuvomme ja viemme heitä laboratorioon tai minne he haluavat. Myös keskustelemme, jos joku haluaa, ja olemme omaistenkin apuna, sanoo yksi 12 vapaaehtoisesta, lahtelainen Ritva Halme. Hänelle talo on tuttu.
– Lunttilappu on taskussa, mutta toistaiseksi paikat ovat löytyneet!
Potilaiden ilahtunut palaute on yllättänyt vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Heidi Kirkonpellon, joka on vastannut vapaaehtoisten valmennuksesta Link Lahden järjestökeskuksessa.
Ihmisten auttaminen on antoisaa. Moni on hukassa isossa sairaalassa.
Olka-vapaaehtoinen Aune Sundman
– Jotkut ovat jopa sanoneet, että "oo ihanaa, olette enkeleitä!". Tilausta tälle tuntuu olevan.
Olka-toiminta on valtakunnallista, siitä on saatu hyviä kokemuksia monissa sairaaloissa.
– Olemme tyytyväisiä, että myös meillä on saatu vapaaehtoisten toiminta käyntiin. Sillä on suuri merkitys meidän potilaille, uskoo keskussairaalan hallintoylihoitaja Senja Kuiri.
– He toimivat nyt aluksi sairaalaoppaina ja toki samalla myös juttukaverina, jos tarvitaan.
Eri potilasjärjestöillä on myös mahdollisuus esitellä toimintaansa Olka-pisteellä.
Myöhemmin tarkoitus on Kuirin mukaan panostaa myös potilaiden vertaistukeen.
– Vapaaehtoisen rooli on tosi tärkeä, he toimivat meidän ammattilaisten kanssa yhteistyössä potilaan parhaaksi.
Vuodeosastoilla vapaaehtoiset eivät koronatilanteen takia liiku.
Vapaaehtoisten ikäskaala on nuorista opiskelijoista eläkeläisiin. Seuraava valmennus on Kirkonpellon mukaan tarkoitus pitää loppuvuonna tai viimeistään alkuvuodesta.
– Jos haluaa auttaa ja on valmis kohtaamaan erilaisia ihmisiä, rohkeasti vain hakemaan mukaan, hän kannustaa.
Hän toivoisi, että toimintaa voitaisiin myöhemmin laajentaa ilta-aikaan, jolloin monella vapaaehtoisella olisi aikaa. Hän toivoo, että vapaaehtoiset voisivat jatkossa myös saattajina auttaa taksia tarvitsevia potilaita.
– Ja ehkä juttukaverinkin voisi tilata etukäteen, jos on yksin tulossa tutkimuksiin, Kirkonpelto ideoi.
Vapaaehtoisten mentorina toimivalla Aune Sundmanilla on kokemusta toiminnasta Oulusta. Lahteen muutettuaan hän halusi jatkaa työtä.
– Ihmisten auttaminen on antoisaa. Moni on hukassa isossa sairaalassa. Positiivista palautetta tuli Oulussa todella paljon!
Hän myöntää, että uudelle lahtelaiselle sairaala ei ole läpikotaisin tuttu.
– Mutta kuten erään opastettavan kanssa totesimme, eksyminenkin on hauskempaa kahdestaan!
Myös Ritva Halme on aiemmin ollut vapaaehtoisena seurakunnan kriisityössä.
– Tykkään ihmisten kanssa jutella. Puhumalla voi antaa toivoa, tukea ja läheisyyttä.
Halmekin sanoo saaneensa vapaaehtoistyöstä paljon.
– Monet ovat tulleet jälkikäteen kiittämään, silloin tietää onnistuneensa.
Tietoa Olka-toiminnasta saa netistä osoitteella www.lahdenlink.fi/olka-toiminta/, ja myös Facebookissa Olka Lahdella on omat sivut.