Pääkirjoitus: Poliittinen järistys tuntuu vielä pitkään

Petri Alastalo keräsi vielä maanantaina ­viimeisiä nimiä pormestarimallia vastustavaan kuntalaisaloitteeseen, jonka luoma paine vaikutti merkittävästi kokoomuksen ratkaisuun. Tommi Berg

Lahtelaisessa kunnallispolitiikassa tapahtui viime viikolla maanjäristys, kun kokoomuksen valtuustoryhmä ilmoitti irtautuvansa pormestarimallista. Rajuudestaan huolimatta järistys ei tullut täysin yllätyksenä, koska poliittisen kentän mannerlaatat olivat ajautuneet syksyn mittaan entistä tiukempaan juntturaan, joka vain odotti purkaantumistaan.

Kokoomus vieritti syytä tapahtuneesta demareille toteamalla, että ”näin ison muutoksen läpivieminen nykyisen suurimman puolueen johdolla ei ole ollut riittävän laadukasta tai johdonmukaista”. Ryhmän mukaan mallin edut ja hyödyt ovat jääneet epäselviksi päättäjille ja äänestäjille.

Virallinen selitys on tietysti vain osa totuutta. Kokoomuksen ryhmässä on alusta asti ollut sekä pormestarimallin kriitikoita että kannattajia. Puolueiden välisissä neuvotteluissa ja mallia valmistelevassa johtamisjärjestelmätoimikunnassa kokoomus on kuitenkin tähän syksyyn asti ollut täysillä mukana tuomassa mallia Lahteen.

Muiden puolueiden edustajilla olikin tuoreeltaan selvät näkemykset siitä, miksi kokoomus teki mitä teki. Koko irtiotto nähtiin vaalitemppuna ja toisaalta kostona viime viikon päätöksestä, jonka myötä valtuusto päätti perustaa tilapäisen toimikunnan selvittämään kahden kokoomuspoliitikon poliittista luottamusta.

Kokoomus on luonnollisesti kiistänyt molemmat arviot. Ilman minkäänlaisia värilaseja voidaan kuitenkin todeta, että tuota vaalinäkökulmaa on mahdoton sivuuttaa asiaa arvioitaessa.

Kokoomuksen valtuustoryhmä on menettänyt valtuutettujaan muihin ryhmiin ja myös taustavaikuttajien puolella ovi on käynyt ulospäin. Asetelma on näyttänyt puolueen kannalta vähintäänkin huolestuttavalta vain muutama kuukausi ennen vaaleja.

Valtuustoryhmä tekikin nyt välttämättömyydestä hyveen. Tulevaa vaalikamppailua ajatellen liike tuli suunnilleen viimeisellä mahdollisella hetkellä.

Tilapäisen valiokunnan perustaminen oli epäilemättä kokoomukselle viimeinen niitti, mikä selittää irtioton ajankohtaa. Kokoomus viittasi itsekin asiaan epäsuorasti toteamalla, että kaupungin ”poliittinen kulttuuri ja vastakkainasettelu eivät tue malliin siirtymistä juuri nyt”.

On kuitenkin älyllisesti epärehellistä ja laiskaa olettaa, että pelkkä kostonhalu riittäisi selittämään noin ison päätöksen. Jos kokoomuksella olisi ollut näköpiirissä varmahko vaalivoitto ja vetovoimainen pormestariehdokas, tuskin olisimme nähneet viime viikon irtiottoa.

Yhdestä asiasta virallisten valtuustoryhmien kommenteissa vaietaan lähes tyystin. Pormestarimallia vastaan on noussut tämän vuoden aikana entistä vahvempaa vastarintaa niin aktiivisten kansalaisten kuin valtuutettujen suunnalta.

Kansalaisaktiivi Petri Alastalo ja hänen tukijoukkonsa aloittivat jo keväällä nimien keräämiseen pormestarimallia vastustavaan kuntalaisaloitteeseen.

Jo aiemmin syksyllä nimiä oli kertynyt niin paljon, että asia oli tulossa valtuuston käsittelyyn. Viime keskiviikon markkinoilla nimien keruupisteelle oli jonoa ja alkoikin näyttää yhä vahvemmin siltä, että kasaan tulee vaadittava myös neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämiseen tarvittava nimimäärä. Sattumaa tai ei, jono luikerteli puolueiden vaalikojujen lähellä ja kokoomukseen tiedote tuli ulos vielä markkinapäivän iltana.

Ilman Alastalon ja kumppaneiden aktiivista jalkatyötä nyt tuskin oltaisiin tässä pisteessä. Toreilta tuleva paine oli heijastunut jo aiemmin syksyllä valtuustoon. Syksyn ensimmäisessä kokouksessa oli jo vireillä laajaa tukea kerännyt aloite mallin kaatamiseksi, minkä johdosta kokouksessa nähtiin pitkä neuvottelutauko ja pormestarimallia koskevan hallintosäännön käsittelyssä päätettiin ottaa aikalisä.

Vielä tuolloin osa mallin kannattajista olisi ollut valmis runttaamaan hanketta läpi vaikka pienemmälläkin enemmistöllä. Kokoomuksen päätöksen jälkeen ääni kellossa tuntuu nyt kuitenkin muuttuneen.

Huomionarvoista kuitenkin on, että kokoomuksenkin kannanoton mukaan pormestarimallille ei ole sopiva aika ”juuri nyt”. Näyttääkin siltä, että kuntalaisaloitteen puuhaajien kannattaa viedä valitsemallaan tavalla projekti loppuun asti, jotta kansalaismielipidekin saadaan mahdollisimman kiistatta selville.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja pormestarimallia valmistelleen toimikunnan puheenjohtaja Sirkku Hildén (sd.) vähätteli Radio Voiman haastattelussa yli 4 000 allekirjoittajan määrää ja antoi ymmärtää, että isolle osalle kaupunkilaisista hallintomalli on yhdentekevä asia.

Tuon yhdentekevyyden osalta hän saattaa hyvinkin olla oikeassa. Ongelmana vain on, että niiden kriittisesti tai yhdentekevästi asiaan suhtautuvien rinnalle ei tunnu löytyvän sellaisia kaupunkilaisia, jotka olisivat innoissaan pormestarimallista. Ei ainakaan kaupungintalon kuplan ulkopuolelta.

Tässä onkin perimmäinen syy koko mallin kaatumiseen. Sen kannattajat ovat epäonnistuneet viestimään, mitkä ovat mallin konkreettiset hyödyt. Vastauksena on hoettu ”poliittisen johtamisen vahvistamista”, mikä on jäänyt tavallisille kaupunkilaisille hyvin epämääräiseksi käsitteeksi. Peiliin katsomisen paikka on ihan kaikilla mallin takana olleilla puolueilla.

Parempien perusteluiden puutteessa ilmatilan ovat täyttäneet arviot vallan kahmimisesta ja poliittisten suojatyöpaikkojen synnyttämisestä.

Lopputulos on nyt nähtävissä. Viime viikon täräys saattaa poikia vielä pitkään jälkijäristyksiä.

Keskustelu