Korona iski kovaa myös kaupungin tapahtumayhtiöön - Koko Lahti oy:n tämän vuoden tappio arviolta 0,8–1 miljoonaa euroa

Sibeliustalon konserttilavoilla ja messukeskuksen halleissa oli välillä täysin tyhjää ja nytkin normaalia hiljaisempaa, mikä näkyy väistämättä kaupungin tapahtumayhtiö Koko Lahden tuloksessa. Katja Luoma, Mirja Hussain, Vesa Tapiola

Tommi Berg

Koronavirus on vaikuttanut hyvin vaihtelevasti eri aloilla toimivien yritysten toimintaan. Tämä näkyy selvästi myös Lahden kaupungin omistamien yhtiöiden joukossa. Osa niistä on selviämässä tästä vuodesta käytännössä kolhuitta, toisilla on huomattaviakin vaikutuksia.

Kaikkien kovimmat koronaiskut on odotetusti kokenut kaupungin tapahtumayhtiö Koko Lahti oy, jolta vietiin keväällä mahdollisuudet tehdä omaa liiketoimintaansa. Sibeliustalon ja messukeskuksen pyörittäjänä tunnettu firma kirjasi vuoden alkupuoliskolta reilun 900 000 euron tappiot.

– Ilman Koko Lahtea kaupungin yritysten koronatappiot olisivat varsin maltilliset. Muihin yhtiöihin verrattuna mittakaava on ihan toista luokkaa, kuvailee kaupungin omistajaohjausasioita päätyökseen hoitava kehityspäällikkö Veli-Pekka Ignatius.

Koko Lahden toimitusjohtaja Emilia Mäki arvioi, että tämän vuoden tappioksi jää 0,8–1 miljoonaa euroa. Tappion ei pitäisi enää juurikaan kasvaa alkuvuoden luvuista, koska yhtiö aloitti sopeuttamistoimet heti koronatilanteen alkuvaiheessa.

– Keväällähän koko tapahtumatoiminta kiellettiin. Olemme tehneet kaiken mahdollisen kulujen karsimiseksi ja kammanneet menoja tiheällä kammalla, Mäki sanoo.

Äskettäin yhtiö sai valmiiksi vielä uuden yt-kierroksen, jonka tuloksena yhtiö lomauttaa henkilös­töään toistaiseksi tammikuun 2021 alkuun. Lomautusten määrät vaihtelevat tiimeittäin, jotta yhtiö saa järjestettyä syksyllä tiedossa olevat tapahtumansa.

Tällä hetkellä koronan vaikutukset näkyvät meillä vuoteen 2023 asti.

Toimitusjohtaja Emilia Mäki

Mäen arvion mukaan tämän vuoden lomautuksista yhtiö saa kasaan yhteensä puolen miljoonan euron säästöt. Lisäksi säästöjä on haettu kaikista pienemmistäkin menoeristä.

Kesästä lähtien tapahtumia on pystytty jälleen järjestämään, mutta tapahtumajärjestäjien tilanne vaihtelee nyt nopeasti viikoittain. Esimerkiksi äskettäin Koko Lahti joutui peruuttamaan tulevalle viikonlopulle suunnitellut Raksa-messut, jotka oli ehditty jo kertaalleen siirtää keväältä.

Epätietoisuus ja poukkoileva viestintä hankaloittaa entisestään tapahtumayhtiön toimintaa. Esimerkiksi taannoinen ministeriön ja aluehallintoviranomaisten välinen sekoilu 50 tai 500 henkilön rajoituksista näkyi myös Koko Lahdessa nopeasti varausten peruuntumisena.

Tapahtumayhtiön toiminnan suunnittelu on vaikeaa, koska viranomaisten määräykset tulevat nyt kuukausi kerrallaan ja yleensä viikkoa ennen uusien määräysten voimaantuloa. Tässä tilanteessa lomautusten ja tapahtumajärjestelyiden yhteensovittaminen on kaikkea muuta kuin helppoa.

– Elämme ristiriitaista aikaa, Mäki kiteyttää.

Poikkeusaika on avannut myös uusia mahdollisuuksia, jotka paikkaavat edes vähän peruuntuneista tappioista tulleita menetyksiä.

– Kaikki eivät pysty nyt kokoontumaan omissa tiloissaan, jos on pakko kokoontua, joten isommille tiloille on kysyntää. Tämä on näkynyt tilojemme vuokrauksessa.

Myös tapahtuma-alan pidemmän tähtäimen näkymät ovat utuiset. Normaalisti suurtapahtumia suunnitellaan ja varataan usean vuoden tähtäimellä, mutta nykyisessä tilanteessa tapahtumajärjestäjät toimivat huomattavasti lyhytjänteisemmin.

Moni tälle vuodelle suunniteltu tapahtuma on siirretty ensi vuodelle. Mikäli rajoituksia on edelleen silloin voimassa, tapahtumat siirtynevät edelleen.

– Tällä hetkellä koronan vaikutukset näkyvät meillä vuoteen 2023 asti, Emilia Mäki toteaa.

Muissa kaupungin yhtiöis­sä koronan vaikutukset ovat olleet huomattavasti vähäisemmät. Toimitilayhtiö Spatium joutuu tinkimään hieman tuloksestaan myöntämiensä vuokrahuojennusten johdosta.

Yksi hieman yllättävä koronan uhri on biojätettä käsittelevä Labio oy, jonka lainojen maksuaikoja konserni- ja tilajaosto rukkasi äskettäin uusiksi. Yhtiön tilanteelle on looginen selitys.

– Koulujen etäopetuksen aikana sinne ei tullut yli jäänyttä ruokaa kouluruokailusta, kehityspäällikkö Ignatius toteaa.

Nykyisistä ­vaikeuksista huolimatta kaupungilla on aikomus pitää kiinni omasta tapahtumayhtiöstään Koko Lahti oy:stä.

– Yhtiö on kaupungille tärkeä ja sen aluetalousvaikutukset ovat merkittävät koko alueelle. On tärkeää, että meillä on tällainen yhtiö, toteaa kehittämispäällikkö Veli-Pekka Ignatius.

Samoilla linjoilla on konserni- ja tilajaoston puheenjohtaja Aleksi Mäntylä (vihr.).

– ­Tapahtumayhtiön merkitys kaupungille perustuu sen aluetalousvaikutuksiin, ei niinkään siihen, mitä yhtiölle jää viivan alle.

Koko Lahti on sopeuttanut kuluvan vuoden aikana merkittävästi toimintaansa muun muassa lomauttamalla henkilös­töään. Yhtiöllä on kuitenkin myös huomattavat kiinteät kulut, sillä se maksaa normaalisti käytössä olevista tiloistaan vuokria kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Pääosa tästä on kaupunkikonsernin sisäistä rahaliikennettä: Sibeliustalossa vuokranantajana on tilakeskus ja messukeskuksessa kaupungin toimitilayhtiö Spatium.

Koko Lahti on tähän mennessä saanut tilakeskukselta yhteensä noin 600 000 euron vuokrahelpotukset peruuntuneiden tapahtumien johdosta ja Spatium on aiemmin myöntänyt kahden kuukauden vuokrahyvitykset, kuten muillekin vuokralaisilleen.

Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto päätti maanantain kokouksessaan antaa yhtiölle lisää vuokrahelpotusta. Se antoi Spatiumille omistajaohjauksena ohjeistuksen, jonka mukaan toimitilayhtiön tulee periä Koko Lahdelta vuokraa messukeskuksen halleista vain todellisen käytön mukaan. Uusi ohjeistus koskee ajanjaksoa 1.9.2020-31.12.2021.

Tämän vuoden osalta uusi käytäntö helpottaa Koko Lahden tilannetta noin 440 000 eurolla, ensi vuoden osalta vastaavaa arviota on vielä mahdotonta esittää, koska hallien käyttöaste riippuu pitkälti silloisesta koronatilanteesta.

Vuokrahelpotukset heikentävät toisaalta Spatiumin tulosta, joten yhtiöltä poistettiin sille kuuluva tuloutusvelvoite ensi vuoden osalta.

Mäntylän mukaan järjestely oli perusteltu, koska Spatiumin tilanne ei ole niin vaikea kuin Koko Lahden.

– Katsoimme, että tämä oli kaupunkikonsernin kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu.

Keskustelu