Senhän tiedämme, että Lahdesta tuli virallisesti kaupunki vuonna 1905. Vaan eipä ollut kovin kaukana, että Päijät-Hämeen keskuskaupunki olisikin rakentunut Vesijärven pohjukan sijaan Asikkalaan, nykyisen Vääksyn paikalle.
Näitä paikallishistorian vaiheita esittelee Päijännetalossa esillä oleva Asikkala kartoissa 1748–1941 -näyttely, jonka alkeellisissa myllykylän kartoissa ja myöhemmissä ruutukaavasuunnitelmissa on lahtelaisittainkin kiinnostavaa tarttumapintaa.
Silloinen Anianpelto oli vilkas kauppapaikka, jossa pidettiin markkinoita ja rahdattiin Päijänteellä liikkunutta tavaraa. Siellä puuhattiin kauppalaa ja kaupunkia, jopa rautatietä Hämeenlinnan suuntaan, mutta jos joskus hankkeet tuntuvat ikuisuusprojekteilta, niin Asikkalassa ne ovat junnanneet erityisen hämäläisesti.
Elokuussa 1775 laadittiin ensimmäinen ruutuasemakaava Vääksynjoen – nykyisen Vääksyn kanavan – itäpuolelle, kun kuningas Kustaa III oli tehnyt päätöksen Anianpellon kaupungin perustamisesta.
Tälle Asikkalan talonpojat eivät kuitenkaan lämmenneet.
– Maakaupat eivät menneet ihan putkeen, hintoihin ei oltu tyytyväisiä, taustoittaa Asikkala-opas Heidi Painilainen.
Lahden ”pelasti” Vääksyn kanavan avaaminen ja pääseminen osaksi Riihimäki-Pietari-junarataa.
Pian maanmittari Henrik Gestrin laatikin uuden kaavan, mutta nyt kapealle ja tuolloin liki arvottomana pidetylle Pulkkilanharjulle.
– Se ei toteutunut sinnekään, onneksi ehkä niin, Painilainen toteaa nykyisin suositusta luontokohteesta.
Vuosikymmenten jälkeen Asikkalan kaupunkivisioihin palattiin vuonna 1856, jolloin lääninarkkitehti Carl Albert Edelfelt määrättiin laatimaan uusi suunnitelma.
Hän teki työtä käskettyä, ja uudesta Vääksyn ruutukaava-alueesta tuli noin kaksi kertaa suurempi.
Se vastaisi Lahden ydinkeskustan nykyistä kokoa.
– Vääksyn uuden keskustan tori, majakkapaviljonki, seurakuntakeskus ja kunnantalo ovat olleet suurin piirtein niillä main kuin kartassakin, Painilainen vertaa vuoden 1856 karttaa toteutuneisiin rakennuksiin.
Samana vuonna selviteltiin liikenneyhteyksiä keisari Aleksanteri II:n uudistussuunnitelmissa.
Rautateiden vaihtoehdoiksi nousivat rinta rinnan Anianpellosta Hämeenlinnaan ja Riihimäeltä Lahteen kulkeneet radat.
Kaupunkimaista keskustaa tai rautatietä ei Vääksyyn kuitenkaan koskaan toteutunut.
Jos olisi, niin kangas Vesijärven ja Päijänteen välissä olisi tarjonnut suurkaupungille todella ainutlaatuisen miljöön.
Sekä pohjois- että etelärannalle Edelfelt piirsi valtavat laiturit ja satama-alueet.
– Tätä on joku piirtäjä käyttänyt sen jälkeenkin, mutta tuskin on käynyt paikan päällä, koska on suunnitellut suoran kanavan kohtaan, josta sitä ei kyllä noin vain kaivettaisi läpi, Painilainen katsoo.
Vuonna 1871 valmistunut Vääksyn kanava tekee todellisuudessa mutkan harjua väistäen.
Hiipumassa olleen Lahden kylän ”pelasti” juuri Vääksyn kanavan avaaminen ja laivojen kulkuyhteys Päijänteeltä Lahden satamaan asti, mutta myös pääseminen osaksi Riihimäki-Pietari-junarataa, joka kiilasi Venäjän valtion rahoituksen turvin Hämeenlinna-Tampere-suunnan kehittämisen edelle.
Laiva- ja junaliikenteen ansiosta Lahden kylä alkoi kasvaa sellaiseksi 100 000 asukkaan kaupungiksi jollaisena se nykyisin tunnetaan.
Asikkalasta taas on vakiintunut noin 8 000 asukkaan idyllinen kesämökkipitäjä, jonka lukuisat rautatiesuunnitelmat kariutuivat myös Vääksyn ahtaaseen ja mäkiseen maastoon.
– Se on tavallaan hauska vertailla, kun täällä (Asikkalassa) ollaan aina torpattu kaupunkisuunnitelmat, niin Lahdessa niitä haettiin hirveän pitkään, ja kaupunkioikeudesta taisteltiin melkein 150 vuotta, toteaa Asikkala-opas Heidi Painilainen.
Asikkala kartoissa 1748–1941 -näyttely, Suomen vapaa-ajankalastusmuseo ja matkailuinfo avoinna 23.8. asti Päijännetalossa (Meijeritie 1, Vääksy). Avoinna ti-pe kello 11–17 ja la-su kello 11–15.