Pyöräilyä Lahdessa ja mökkeilyä Pudasjärvellä - kaupunginjohtaja Pekka Timonen lomailee ilman liiallisia suunnitelmia

Kaupunginjohtaja Pekka Timonen aikoo käyttää lomansa ennen kaikkea lepäämiseen. Elena Liseytseva

Tommi Berg

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen viettää tänä vuonna lomaansa suomalaisten perinteisenä lomakuukautena heinäkuussa. Täysin perinteisen kaavan mukaan loma ei kuitenkaan hänelläkään mene, koska etukäteissuunnitelmien tekeminen on ollut tavanomaista hankalampaa poikkeusajasta johtuen.

– En ole stressannut suunnitelmilla liikaa itseäni. Päätarkoitus on levätä, kerätä voimia ja nauttia läheisten seurasta.

Tavallisesti Timosen lomaan on kuulunut myös ulkomaanmatka. Haastatteluhetkellä suunnitelmissa oli käynti Norjassa perheen vanhimman tyttären luona, mikäli viranomaismääräykset sen mahdollistavat. Nyt tiedämme, että idean toteutukselle ei ole estettä.

Lisäksi kaupunginjohtajan aikeissa on piipahtaa pohjoisen suunnassa.

– Harkinnassa on mökkireissu siskon mökille Pudasjärvelle.

Samassa yhteydessä tarjoutuu tilaisuus käydä Timosen syntymäkaupungissa Oulussa, missä hänen vanhempansa asuvat ­edelleen.

Pää- tarkoitus on levätä, kerätä voimia ja nauttia ­läheisten seurasta.

– Tänäkin kesänä siellä on tarkoitus käydä. He ovat yli 70-vuotiaita, joten tarkoitus on tavata ulkotiloissa.

Lahden seudulla Timonen aikoo viettää lomaansa muun muassa tennistä pelaten, pyöräillen ja retkeillen.

– Päijät-Hämeestä löytyy paljon hienoja paikkoja, luonto on poikkeuksellisen hieno

Pyöräretkien suunnitteluun Timonen suosittelee omien kokemustensa innoittamana Ina Ruokolaisen tekemää kirjaa Pyöräilyopas – Kotiseutupyöräilyä Lahden seudulla, josta on löytynyt monia hyviä reitti­vinkkejä. Tämän kesän aikana Timonen aikoo lähteä pyörälenkeille ”sään ja mielen mukaan”.

– Muu aika vuodesta on hyvin ohjelmoitua ja päivät ovat pitkiä, joten kesälomalla en halua liikaa ohjelmoida ja suunnitella päiviä, kaupunginjohtaja kertoo.

Keskustelu