Mika Morrille palkinto ripeästä toiminnasta - nopea reagointi pelasti paljon Purkupihan palossa

Mika Morri ei epäröinyt, kun tulipalo syttyi toukokuun 28. päivä. Salla Virta

Uusi Lahti

Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi Mika Morrin onnettomuustilanteessa avustamisesta

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on myöntänyt kunniakirjan Mika Morrille ansiokkaasta toiminnasta Lahdessa Purkupiha Oy:n tulipalossa. Hänen ansiostaan sammutusjätevesien talteenotto onnistui tehokkaasti, ja laaja vesistövahinko saatiin estettyä.

Pelastuslaitos myöntää kunniakirjoja yleensä ihmishengen pelastamisesta, mutta pelastusjohtaja Jari Hyvärisen mukaan tällä kertaa haluttiin huomioida suuret ympäristöarvot. Pelastuslaitoksen kunniakirjan myöntämisen taustalla on aina viranomaisen näkemys tilanteesta ja toiminnan ansiokkuudesta.

Jokimaalla syttyi 28. toukokuuta nopeasti etenevä tulipalo teollisuusrakennuksessa Purkupiha Oy:n alueella. Sammuttaminen kesti torstaiaamusta lauantaille, minkä vuoksi myös sammutusvesien määrä nousi suureksi.

Palopaikan naapurissa sijainneen Maansiirto Morrin nopea apu esti likaisten sammutusvesien valumisen läheiseen Makkaraojaan ja sitä kautta Porvoonjokeen. Toimitusjohtaja Mika Morri auttoi omalla kalustollaan kaivamaan tulipaloalueen viereen altaita, joihin sammutusvedet saatiin ohjattua ja imettyä talteen. Morri hankki paikalle myös lisäkalustoa.

– Näin hyvin hoidettua tilannetta en ole kohdannut urallani. Kiitos omasta ja pelastuslaitoksen puolesta, vs. valmiusmestari Mika Nevalainen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta kiitteli palkitsemistilaisuudessa Paavolan pelastusasemalla.

Nevalaisen mukaan tilanteessa oli myös onnea, sillä palopaikan vieressä sijaitsi savinen pelto, joka ei päästä vettä läpi. Sammutusvedet tyhjennettiin kaivetuista altaista traktorin imulaitteen ja usean imuauton avulla ja toimitettiin jatkokäsittelyyn Päijät-Hämeen Jätehuollolle.

Kujalan jätekeskukseen kuljetettiin palon aikana puhdistettavaksi 1450 kuutiota sammutusvesiä. Keskimäärin noin puolet sammutusvesistä haihtuu sammutuksen aikana.

Purkupihan henkilöstö yritti alkusammutusta ja oli esimerkillisesti opastamassa pelastuslaitosta paikalle, palomestari Erkki Santero kertasi onnettomuustilanteen kulkua. Palo oli suuri, ja läheisiä asukkaita varoitettiin vaaratiedotteella.

Keskustelu