Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ironmania valmistellaan syyskuulle - "Moni tapahtumaan osallistunut siirtää osallistumisensa nyt ensi vuodelle"

Paikallisesta kesän tapahtumakalenterista on pyyhkiytynyt pois monta isoa tapahtumaa, mutta yksi isoimmista ei ole vielä heittänyt hanskoja tiskiin. Triathlonin kansainvälinen Ironman-kilpailu on siirretty kesäkuun lopusta syyskuun 5. päivään.

Tapahtuman järjestäjät tosin elävät edelleen epävarmuudessa.

– Jos silloin jatkuu vielä samanlaiset rajoitukset kuin nyt on voimassa heinäkuun loppuun asti, ei tapahtuman järjestäminen varmaankaan onnistu, toteaa tapahtuman viestintäjohtaja Kalle Kotiranta.

Tapahtumaan ehti ilmoittautua ennen ilmoittautumisen sulkeutumista noin 1500 yksilösarjojen kilpailijaa.

– Moni tapahtumaan osallistunut siirtää osallistumisensa nyt ensi vuodelle, Kotiranta kertoo.

Näin ollen lähtöviivalle ei odoteta nyt ilmestyvän viime vuoden tapaan 1800 osallistujaa.

Etenkin ulkomaalaiset kilpailijat joutuvat nyt siirtämään osallistumistaan, kun kenelläkään ei ole vielä tietoa syksyn matkustusmahdollisuuksista.

Viime vuonna ulkomaalaisten osuus kaikista kilpailjoista oli 40 prosenttia ja tänä vuonna osuus näytti jo asettuvan saman suuruusluokkaan.

Kotiranta uskoo, että nyt monella kotimaisella lajin harrastajalla on tarvetta päästä kilpailemaan syksyllä, kun kesältä on peruuntunut monia kilpailuja.

– Tulemme avaamaan ilmoittautumisen uudelleen ja todennäköisesti saamme tätä kautta myös uusia osallistujia.