Näinä päivinä me kaikki alamme toteuttamaan koronaviruksen torjunnassa hybridistrategiaa.
Eli mitä? Aivan. Tässä vaiheessa kenelläkään ei tunnu olevan oikein tarkkaa kuvaa siitä, mitä tuo tiedotustilaisuuksissa vilahdellut hieno termi käytännössä tarkoittaa. Mitä sillä tavoitellaan ja miten tavoitteiden toteutumista seurataan?
Teoriassahan idea on yksinkertainen: viruksen hidastamiseksi tehtyjä rajoitustoimia puretaan ja samanaikaisesti sitä yritetään pitää hallinnassa muilla keinoilla. Tavoitteena on löytää tasapaino, jonka myötä viruksen torjuntatoimista ei aiheudu enemmän haittaa kuin hyötyä.
Tilannetta eivät kuitenkaan varsinaisesti helpota eri asiantuntijoiden suusta kuuluvat, osittain ristiriitaiset viestit. Jotkut ovat epäilleet Suomen pyrkivän Ruotsin mallin mukaisesti kohti laumaimmuniteettia, minkä THL:n johtaja Mika Salminen on kiistänyt.
Osa asiantuntijoista on ollut sitä mieltä, että Suomessakin pitäisi pyrkiä viruksen tukahduttamiseen. Hallituksen päätösten pohjana olleessa selvityksessä tätä on pidetty mahdottomana tavoitteena.
Hallituksen pitäisikin pystyä pikaisesti viestimään nykyistä selvemmin hybridistrategiansa tavoitteet, olennaisimmat keinot niiden toteuttamiseksi ja tulevien päätösten pohjana olevat mittarit.
Edelleenkään mikään ei estä tekemästä asioita paremmin paikallisella tasolla.
Esimerkiksi Saksassa on otettu käyttöön helposti ymmärrettävä periaate: jos jossakin osavaltiossa tai kaupungissa ilmenee vähintään 50 uutta tautitapausta 100 000:a asukasta kohden seitsemän päivän aikana, rajoituksia palautetaan.
Uusi vaihe vaatii niin kansalaisilta kuin viranomaisilta uudenlaista joustavuutta ja reagointikykyä. Vaikka viimeisen parin kuukauden aikana on eletty hyvinkin järeiden rajoitustoimien aikaa, niiden noudattaminen on ollut pohjimmiltaan melko yksinkertaista. Ei ole tarvinnut kuin välttää kaikkia mahdollisia tarpeettomia kontakteja, sen kummemmin päätä vaivaamatta.
Tilanne muuttuu tyystin toisenlaiseksi, kun yritämme samanaikaisesti pitää tautia kurissa ja palata kohti normaalia elämää askel kerrallaan. Silloin viimeistään tarvitaan myös uusia ratkaisuja ja toimintatapoja.
Hybridistrategian ytimessä on kolmesta iskusanasta muodostuva periaate: testaa, jäljitä ja eristä. Tartunnan saaneet ihmiset yritetään löytää mahdollisimman kattavasti ja asettaa karanteeniin, jotta muu väestö voi jatkaa mahdollisimman normaalia elämää.
Tartuntaketjujen jäljitys voi olla liian iso hoidettavaksi pelkästään ihmistyövoimalla, mutta se ei välttämättä olekaan tarpeen. Tartuntoja jäljittävä puhelinsovellus on tässä kuussa Suomessa jo testivaiheessa.
Sovellus seuraa ihmisten välisiä kohtaamisia bluetooth-yhteyden avulla. Mikäli sovelluksen käyttäjällä todetaan koronatartunta, siitä menee tieto kaikille altistuneille, jotka ovat oman puhelinsovelluksensa kanssa olleet riittävän lähellä tartunnan saajaa.
Jotta idea toimisi kunnolla, pitää sovelluksia olla ladattuina riittävästi ihmisten puhelimiin. Joidenkin arvioiden mukaan jopa kolme miljoonaa. Sovelluksen kehittäjien ja viranomaisten onkin onnistuttava vakuuttamaan ihmiset siitä, että käyttäjien yksityisyys on turvattu luvatulla tavalla.
Lisäksi tarvitaan paljon ohjeistusta ja opetusta, koska isolle osalle kansalaisille sovellusten latailu tai käyttö ei ole edelleenkään arkipäivää. Tähän urakkaan kannattanee valmistautua hyvissä ajoin myös paikallisella tasolla.
Myös paljon puhutuista kankaisista maskeista voisi olla paljon apua hybridistrategian toteutuksessa. Valitettavasti Suomessa näyttää siltä kuin koko ideaa olisi yritetty haudata käynnistämällä siitä vasta tässä vaiheessa selvitys.
Näin siitä huolimatta, että lukuisissa muissa maissa maskisuosituksia on jo annettu. Huomattavasti THL:ää isompien tutkimuslaitosten tekemänä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että suomalaisilla viranomaisilla ei riitä ylpeys pyörtämään kevään mittaan antamiaan lausuntoja, joissa maskien käyttö on teilattu hyödyttömäksi, jopa vaaralliseksi. Onneksi lentokentällä ja lentoyhtiö Finnarissa sentään ollaan tiistain uutisten perusteella tilanteen tasalla.
Koronakriisi onkin alleviivannut karulla tavalla, kuinka valtionhallinnossa, etenkin sosiaali- ja terveysministeriössä, byrokratia elää omaa elämäänsä. Elämää, jolle leimallista on omien reviirien suojelu, virheiden välttely ja vastuun pallottelu.
Kaikki tuo sopii erittäin huonosti hybridistrategian seuraavaan vaiheeseen, jossa päätöksiä pitäisi pystyä tekemään tiedolla johtaen, organisaatiorajoja ylittäen ja ketterästi tilanteisiin reagoiden.
Edelleenkään mikään ei estä tekemästä vapaaehtoisesti asioita paremmin paikallisella tasolla. Esimerkiksi maskiasiassa ei ole mikään pakko odottaa ministeriön selvityksiä.
Riittäisikö kaupungilla ja hyvinvointiyhtymällä kanttia ottaa aloite kunnolla omiin käsiin ohi poteroihinsa linnoittatuneen ministeriön, vai jääkö asia edelleen yksittäisten puuhaihmisten ja hankkeiden varaan?