”Kotiutuminen on asenteesta kiinni” - Argentiinasta Suomeen asettunut Marina Rönkkö ymmärtää nykyään olla utelematta sienipaikkoja

”Arvostan suomalaisissa rehellisyyttä”, sanoo Marina Rönkkö. Työpäivän jälkeen hän rentoutuu usein pihatöitä tehden. Marjaana Kontu

Marjaana Kontu

Kun suomalaisen YK-sotilaan ja kauniin, paikallisen hammasteknikon katseet kohtasivat rannalla Israelissa lokakuussa 1990, se oli menoa. Etäsuhde muuttui parin vuoden päästä avioliitoksi, ja seitsemän Israelissa viettämänsä vuoden jälkeen argentiinalainen Marina Rönkkö (s. Wainziger) alkoi päättäväisesti opetella selviytymistä Suomessa.

– Vaikka en tiennyt maasta kuin joulupukin!

Rönkkö marssi heti suomen kielen kurssille. Kulttuurisokki oli kuitenkin iso.

– Ei minua kylmyys ja pimeys haitanneet, vaan se, että ihmiset eivät uskaltaneet puhua minulle kuin vasta muutaman promillen jälkeen.

Kitkaa sopeutumiseen toi sekin, ettei hänen nelivuotista tutkintoaan Suomessa hyväksytty, joten oli etsittävä muita töitä. Töiden ja uu­sien ystävien hankkimisessa auttoi se, että Marina Rönkkö ei arastellut mennä esittäytymään. Kielen opettelu ja oikea asenne ovatkin hänestä avain kotiutumiseen.

– Tietysti myös puolison tuki on ollut tärkeä.

Jos voitamme lotossa, muutamme etelään.

Marina Rönkkö

Rönköt muuttivat pääkaupunkiseudulta Orimattilaan 15 vuotta sitten. Aluksi Rönkkö tunsi katseet selässään. Pienellä paikkakunnalla ennakkoluuloja oli enemmän.

– Ihmiset ensin ajattelivat, että olen virolainen tai venäläinen. Sävy muuttui, kun he kuulivat, että olen Argentiinasta.

Marina Rönkkö työskentelee apteekissa ja puoliso Tero Rönkkö poliisina. Orimattilassa heidät tunnetaan myös judoperheenä, lajiin ovat kolmen pojan ohella hurahtaneet vanhemmatkin.

– Judopiireistä olen eniten saanut ystäviä.

Monikulttuurisessa avioliitossa särmiä on hiottu puolin ja toisin.

– Minä olen aika temperamenttinen. Tero oli alussa hiljaisempi, mutta hän huutaa nykyään minuakin kovempaa, Rönkkö nauraa. Vanhat ystävät taas ovat huomanneet, että Rönkön puhetapa on muuttunut, papupata on oppinut puhumaan hitaasti.

– Mutta vaikka minulla on suomen kansalaisuus, tulen aina olemaan argentiinalainen.

Äidin tausta näkyy ruoka­pöydässä: Marina Rönkkö kokkaa mielellään, ja koska hän on juutalainen, perheen miehet ovat oppineet syömään matsa-leipää ­pääsiäisenä.

– Mutta jouluna pitää olla kinkut ja laatikot.

Äitinä hän sanoo olevansa perheen tiukempi kasvattaja.

Vaikka Argentiinassa macho-kulttuuri on vahvaa, ei Rönkkö pidä itseään perinteisenä naisena.

– Olen aina ollut kapinallinen, hän sanoo.

Suomessa Rönkkö arvostaa ihmisten rehellisyyttä.

– Suomi on muuttunut hyvään suuntaan, ihmiset suhtautuvat avoimemmin ulkomaalaisiin.

Marina Rönkkö pitää tiiviisti yhteyttä Israelissa asuvaan äitiinsä ja veljeensä, joita myös tapaa pari kertaa vuodessa.

Koronakriisissä hän ei voi olla vertailematta tilannetta Israeliin, missä rajoituksista pidetään tiukasti kiinni ja testauksiin satsataan enemmän. Suomessa tartunnan saaneet saattavat jopa asioida apteekissa, mikä pelottaa häntä.

– Se tuntuu tosi pahalta, vaikka meillä on hanskat ja pleksit.

Vaikka Marina Rönkkö sanoo sopeutuneensa hyvin Suomeen, on pariskunnan yhteinen haave päästä eläkepäivillä jonnekin lämpimään.

– Jos voitamme lotossa, muutamme etelään. Kaipaan aurinkoa ja rantaa.

Argentiinalaisen mietteitä Suomesta

Suomessa arvostan

Yöttömät yöt, jokamiehen oikeudet, järvien juomakelpoinen vesi. Tabujakin on, ei saa esimerkiksi puhua uskonnosta tai palkasta. Ja se huvittaa, ettei voi kertoa sienipaikkoja.

Luontoa, sitä että on tilaa hengittää, täsmällisyyttä ja ilmaista koulutusta.

Keskustelu