Pakohuonepeli taistelee selviytymisestään - lahtelaisfirma siirtyi käsidesin valmistukseen, kun korona katkoi kassavirran.

Pauli Ravi ja Mia Kallioniemi pakkaamassa käsidesiä. ”Käsidesin saantitilannehan on ollut surkea. Erilaiset huijarit ovat myös vieneet valitettavasti kaikilta uskottavuutta, vaikka me olemme pyrkineetkin tekemään kaiken aivan viimeisen päälle”, Kallioniemi pohtii. Anatolij Demidov

Jenny Mäkinen

Pako Groupin omistajakolmikko, Anatolij Demidov, Pauli Ravi ja Mia Kallioniemi, oli vielä hetki sitten odottavan innostuneissa tunnelmissa.

Yrityksen uusi Dr. Shtein -pakohuone oli juuri valmistunut ja varauskalenteri oli kahdelta viikolta täyteen buukattu. Koronauutiset pyyhkivät varauskirjan tyhjiin muutamassa päivässä.

– Mietimme, että miten tässä oikein käy ja mitä me voimme tehdä? Oli epätodellinen ja epävarma olo. Mietimme, mihin voimme olla yhteydessä ja saada apua, ­ettemme joudu laittamaan lappua luukulle. Nämä pelit ovat meidän kaikkien yhteinen intohimo, me rakastamme niitä, Kallioniemi kuvailee kolmikon tunnelmia.

Lehdissä on hehkutettu useampaa suurisydämistä vuokranantajaa, jotka ovat tulleet pienyrittäjiä vastaan ja helpottaneet tai jopa antaneet anteeksi vuokria. Kallioniemikin otti yhteyttä heidän vuokranantajaansa, mutta vastaus heitti yrittäjien ylle entistä synkemmän varjon.

– Soitin Renorille, eli vuokranantajallemme ja vastaus oli, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta tulla vastaan, muutoin kuin siten, että vuokraa siirretään tuonnemmaksi. Se tarkoittaisi meille vain entistä enemmän maksettavaa myöhemmin. Se oli pieni shokki. He lupasivat myöhemmin pohtia vielä ja palata asiaan, mutta mitään ei ole kuulunut.

Yrittäjät hakivat myös ely-keskuksen kehittämistukipakettia ja kaupungin palveluseteliä, mutta päätösten teossa kuluu aikaa, eikä vastauksesta ole varmuutta. Sitten Demidov heitti ilmoille ajatuksen käsidesin valmistamisesta.

Minä ja Pauli luulimme, että se oli joku vitsikäs heitto vain, mutta hän olikin täysin tosissaan.

– Minä ja Pauli luulimme, että se oli joku vitsikäs heitto vain, mutta hän olikin täysin tosissaan. Pistimme kaikki rahamme peliin ja päätimme katsoa, mitä tapahtuu. Nyt se on kaikki tai ei mitään. Pelaamme rutiköyhää tai selviytyjää.

Porukka ryhtyi samoin tein tuumasta toimeen. Välineet tilattiin ja Ravi teki yritykselle oman verkkokaupan toimintaa varten. Tilauksia on tullut ainakin sen verran, että vuokra pystytään maksamaan. Kallioniemi kuvailee, että tulevaisuus näyttää jo valoisammalta.

– Nyt on taas hyvä ja luottavainen olo. Pakopelien pyörittämistä on kyllä ikävä, oli pitkäaikainen unelmani päästä tälle alalle. Tykkään ratkoa pulmia ja keksiä niitä myös muille. Onhan käsidesin valmistaminen aika erilainen bisnes, Kallioniemi naurahtaa.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää