Pelko hellittää puhumalla - seurakuntien puhelinpäivystykseen tullut kymmeniä soittoja koronakriisin säikäyttämiltä ihmisiltä

Jos korona ahdistaa, kuunteleva korva löytyy Lahden seurakuntien päivystävästä puhelimesta joka päivä. Riitta Kumpulainen

Marjaana Kontu

Lahden seurakunnat avasivat viime viikolla päivystävän puhelimen, jonne voi soittaa, jos koronakriisi ahdistaa.

Puhelinpäivystys on tuoreeltaan osoittanut tarpeellisuutensa, joskaan mitään suurta ruuhkaa ei ole ollut.

Soittoja on tullut muutamia kymmeniä päivässä, seurakuntien valmiuspäällikkö, kirkkoherra Kari Eskelinen kertoo.

– Emme ole huolissaan, vaikka ei ole mitään suurta ryöppyä tullut. Vie aikansa, että ihmiset löytävät tämän numeron. Entuudestaanhan meillä on jo Palveleva puhelin ja seurakuntien pappien puhelinpäivystys.

Yhtenä päivystäjistä puheluihin on vastannut diakoni Matti Ahokas.

– Yleisin syy soittoihin tuntuu olevan hämmennys, että mitä tämä oikein on. On myös ihan kuolemanpelkoa ja huolta läheisistä, Ahokas listaa.

Tuntuu siltä, että puheluiden määrä tästä kasvaa.

Diakoni Matti Ahokas

– Yksin asuvat vanhukset ovat myös murehtineet omaa pärjäämistään ja asiointiongelmiaan. Niihin on onneksi voinut antaa neuvoja ja ohjata soittajia eteenpäin.

Tarve päivystykselle tulee Eskelisen mukaan kriisin pitkittyessä lisääntymään, koska odotettavissa on uusia rajoituksia, lomautuksia ja konkursseja.

– Silloin alkavat asiat kriisiytyä kotona ja työpaikoilla, jolloin puhelinjalle tulee olemaan kova kysyntä.

– Jos tarvetta on, päivystäjien määrää voidaan helposti lisätä, koska seurakuntien muut tapahtumatoiminta on keskeytetty, Eskelinen lupaa.

Soittajissa on Ahokkaan mukaan ollut niin työikäisiä kuin vanhempaakin väkeä. Hän uskoo, että palvelulle on tarvetta.

– Tuntuu siltä, että puheluiden määrä tästä kasvaa, Ahokas mainitsee.

Omasta henkisestä jaksamisestaan voi Eskelisestä pitää huolta esimerkiksi pitämällä yhteyttä ystäviin.

– Olisi tärkeää, että kontaktit eivät katkeaisi varsinkaan ikäihmisillä, joita on velvoitettu vapaaehtoiseen karanteeniin. Meidän muiden pitäisi heihin pitää yhteyttä ja auttaa, vaikka soitella ja viedä kauppakassi.

– On tärkeää jakaa yhteistä ahdistusta, kaikkihan nyt enemmän tai vähemmän pelkäävät tulevaa. Silloin on tärkeää, että ollaan samassa veneessä.

– Kirkon sanoma on tuoda lohtua, toivon näköalan luominen on tärkeä ulottuvuus, Kari Eskelinen painottaa.

Ahokas muistuttaa myös rutiinien tärkeydestä ja siitä, että kannattaa välillä yrittää suunnata ajatukset uutisvirrasta ihan muualle.

– Etätöissä kannattaa ulkoilla ja miettiä muita asioita. Usko, toivo ja rakkaus ovat tärkeitä, ja rakkaus konkretisoituu nyt naapuriapuna.

– Omia ajatuksiaan voi peilata juttelemalla muiden kanssa.

– Ja pitää muistaa myös syödä, levätä ja liikkua, hän alleviivaa.

Seurakuntien puhelinpäivystyksen numero on 050 464 6068, ja se on avoinna viikon jokaisena päivänä kello 9–21.

Jumalanpalvelukset striimataan nettiin, ja niiden jälkeen kirkot ovat auki sunnuntaisin kello 11–13 hiljentymistä varten.

Lisäksi Ristinkirkko on avoinna maanantaista lauantaihin kello 10–12, paikalla on silloin seurakunnan työntekijä.

Keskustelu