Lukijalta: Tuetusti oikeaan työhön

Anu Riikonen

Aikaisemmin vammaispalveluiden asiakas saattoi työskennellä tavallisella työpaikalla. Hän teki työtä, mutta ei ollut varsinainen työntekijä. Työ oli avotyötoimintaa eli hän oli kunnan sosiaalihuollon asiakas ja sai työtehtävistä pientä työosuusrahaa. Avotyö saattoi jatkua vuosikymmeniä, eikä se kerryttänyt tekijälleen vuosilomaa tai työsuhteeseen perustuvaa turvaa tai oikeuksia. Onneksi puhumme menneisyydestä ja onneksi asiat muuttuvat.

Nykyään vammaispalveluiden työhönvalmennuksen asiakas voi työskennellä määräaikaisessa työharjoittelussa yrityksissä, mutta potentiaalisen työllistyjän kohdalla työharjoittelu tähtää aina avoimille työmarkkinoille. Hänellä ja työnantajalla on alusta lähtien työhönvalmentaja tukenaan. Yhdessä piirretään suuntaviivat kohti työllistymistä.

Työhönvalmentaja on mukana räätälöimässä sopivia työtehtäviä, työnantajan tukena erilaisten työllistymistä edistävien tukimahdollisuuksien etsimisessä sekä työyhteisön tukena kaikissa työllistymiseen liittyvissä kysymyksissä. Samassa paketissa yritys saa siis motivoituneen työntekijän sekä ammattitaitoisen työhönvalmentajan tuen.

Työnantajan on hyvä tietää, että työntekijä voidaan palkata juuri niihin kiireisiin hetkiin, joihin lisäapua ja käsiä tarvitaan. Työtehtävien pilkkomiseen ja räätälöintiin kannattaa käyttää työhönvalmentajan apua. Näin saadaan rakennettua työnantajaa palveleva kokonaisuus myös niihin työtehtäviin, jotka jäävät useimmiten kiireisen työelämän tahdissa hoitamatta.

Muistutamme myös, että työllistämiseen on saatavissa yhteiskunnan taloudellista tukea. TE-toimisto voi myöntää osatyökykyisen palkkatukea sekä toistaiseksi voimassa olevaan että osa-aikaiseen työsuhteeseen. Palkkatuen määrä on maksimissaan 50 prosenttia palkkauskustannuksista.

Työolosuhteiden järjestelytukea voidaan myöntää, mikäli palkattavan henkilön vamma tai sairaus edellyttää uusia työvälineitä tai kalusteita, muutostöitä työpaikalla tai apua työssä toiselta työntekijältä.

Päijät-Hämeessä on jo tehty onnistuneita työllistymisratkaisuja. Kiitos ennakkoluulottomille työnantajille! Haastammekin nyt kaikki suuret ja pienet yritykset yhteiskuntavastuun nimissä työllistämään. Jokaisella ihmisellä on vammasta huolimatta oikeus työelämään, palkkaan ja osallisuuteen yhteiskunnassa.

Anu Riikonen

työhönvalmentaja, Phhyky, puh. 044-4823160

Riitta Sihvonen

työhönvalmentaja, Phhyky, puh. 044-4164587

Pasi Savitie

työhönvalmentaja, Avainsäätiö, puh.050-4004796