Kuukauden kangastus: Minusta tuli sattuman oikusta lahtelainen

Kirjoittaja Terhi Kangas on lahtelainen viestinnän ja markkinoinnin sekatyönainen, perheenäiti ja parantumaton taivaanrannanmaalari.

Terhi Kangas

Reilu vuosikymmen sitten määräaikainen työsuhteeni oli päättymässä. Kaksi Vaasan-vuotta eivät olleet tehneet minusta pohjalaista eikä mikään pidätellyt minua vieraalta tuntuneessa kaupungissa. Hain uusia töitä avarakatseisesti eri puolilta Etelä-Suomea.

Tikkurilan asemalla katseeni junan ikkunasta osuu usein vieläkin erään firman valomainokseen. Se saa minut miettimään, millaista elämäni olisi, jos Vantaalta hakemani työpaikka olisi tärpännyt.

Sukunimeni ei olisi nyt Kangas enkä olisi nykyisten lasteni äiti. (Mikä järjetön ajatus!) Saattaisin toki olla joidenkin muiden lasten äiti, mutta nykyistä miestäni en olisi tavannut. En nimittäin usko Yksi ainoa -teoriaan, jonka ansiosta olisimme löytäneet toisemme vaikka maailman ääristä.

Mutta tuleva mieheni oli Lahdessa, kuten seuraava työpaikkakin. Elämä rakentui pala kerrallaan tänne.

- - -

Olen syntynyt yliopistollisessa keskussairaalassa, jossa kapaloitujen nyyttien otsaan polttomerkitään joko Ilveksen tai Tapparan logo. Minä sain Ilveksen. Olen sydämeltäni ikuinen tamperelainen, mutta lähes kahdentoista täällä eletyn vuoden jälkeen pidän Lahtea heti toiseksi parhaana paikkana pienelle ihmiselle. Tämä kaupunki on tuntunut kodilta jo pitkään. Siitäkin huolimatta, että asun Lahdessa D-kirjaimen kera.

Muistan elävästi hetken, jolloin tajusin ensimmäisen kerran, että Lahti on saamassa minusta napakkaa otetta. Olin asunut kaupungissa noin puoli vuotta, kun risteilimme työkavereiden kanssa Vesijärvellä yhteistyökumppanin kestittävinä. Kun laiva teki Vääksyn kanavan kohdalla käännöksen takaisin kohti Lahtea, hihkaisin ihastuneena: katsokaa meidän radiomastojamme! Ne loistivat valaistuina pimenevässä syysillassa ja muodostivat kaupungista kauniin siluetin yhdessä hyppyrimäkien kanssa.

- - -

Meidän radiomastomme. Ihan häkellyin, miten hyvältä tuo sanayhdistelmä suussani maistui.

Sittemmin lahtelaistumiseni on syventynyt asteittain elämän merkkipaalujen myötä. Menin naimisiin lahtelaismiehen kanssa, jonka rystyset olen saanut kahdesti puristaa sijoiltaan ponnistaessani pientä paljasjalkaista lahtelaista päivänvaloon. Maailman paras mummula on täällä. Olen saanut kuulua mahtaviin työyhteisöihin, joissa on syntynyt ystävyyssuhteita lahtelaisten - sekä natiivien että kaltaisteni muukalaisten kanssa.

Minusta on yllätykseksi itsellenikin tullut lahtelainen pienyrittäjä, jolla on lahtelaisia yhteistyökumppaneita ja lahtelaisia asiakkaita. Maksan Lahden kaupungille tonttivuokraa palasesta melkein omaa lahtelaispihaa. On vaikea nähdä, että elämäni voisi olla jossain muualla.

- - -

Vaan pienestä se on aina kiinni. Omalla kohdallani siis vuonna 2005 tärpänneestä työpaikasta, joka nyt vain sattui olemaan Lahdessa. Periaatteessa voisin aivan hyvin olla nyt vantaalainen, jyväskyläläinen tai ehkä jopa turkulainen (vaikka se ajatus onkin tamperelaissielulle vaikea nieltävä), jos mielekäs työpaikka ja elämänkumppani olisivat odottaneet minua jossakin toisaalla.

Sydämessäni sykähtää aina, kun Sinfonia Lahti mainitaan kansainvälisissä medioissa. Kun joku kehuu Support your local -ideologiaa, en unohda mainita, että kyseessä on lahtelaisten brändäämä pelinavaus. Olin surullinen, kun Mölkky myytiin maailmalle. Lahti on uinut liiveihini sinne jäädäkseen.

Sattuman oikku. Pirun onnekas oikku.

Terhi Kangas

Kirjoittaja on lahtelainen viestinnän ja markkinoinnin sekatyönainen, perheenäiti ja parantumaton taivaanrannanmaalari.

Keskustelu