Myös pormestarimalliin on kylvetty poliittisen draaman siemeniä

Lahtelaisen vallan linnakkeen asetelmat menevät uusiksi vuonna 2021 pormestarimallin myötä. Askel­merkkejä uudistukseen on aseteltu jo tovin. Katja Luoma

Berg Tommi

Suomalaisen politiikan seuraajat ovat tarvinneet viime aikoina tavallista isomman kipon popcorneilleen. Pääministerin vaihdokseen johtaneissa käänteissä riitti muutaman ohikiitävän päivän ajan jännitettä ja kulissien takaista kähmintää enemmän kuin keskimääräisellä House of Cardsin tuotantokaudella.

Niin yllättäviltä kuin nuo käänteet saattoivatkin tuntua, niiden ei olisi pitänyt tulla täysin puun takaa kenellekään. Olemmehan siirtyneet myös Suomessa entistä vahvemmin poliittiseen kulttuuriin, jossa mielikuvat ratkaisevat ja asiat henkilöityvät.

Eduskuntavaaleissakin on nykyään kyse ennen kaikkea pääministerivaalista. Puolueen puheenjohtajan persoonallisuus on vaalimenestyksen kannalta merkittävämpi asia kuin monikymmensivuinen vaaliohjelma, johon ani harva äänestäjä jaksaa kunnolla perehtyä.

Tällaisessa ilmapiirissä yksi hallituskriisikin saadaan helposti polkaistua pystyyn näennäisen heppoisin eväin. Yhdistetään yksittäiseen henkilöön kohdistuvaa, hieman epämääräiseksi jäävää kritiikkiä laskelmoituihin ­valtapeleihin.

Lopulta kukaan ei kunnolla edes muista, mistä kaikki on saanut alkunsa, ja tavallinen äänestäjäparka on väistämättä pihalla koko kriisin syistä ja seurauksista. Varsinkin kun koko jupakka näyttää tuoreimpien ministerinimitysten myötä palanneen osittain ­lähtöpisteeseensä.

Saattaapa hän heikkona hetkenä pysähtyä miettimään, mitä väliä omalla äänellä lopulta oli, jos todellinen valta luuraa pääministeri erotettaessa jossakin entisen suurpuolueen WhatsApp-ringissä ja uutta pääministeriä valittaessa muutaman kymmenen hengen puoluevaltuustossa.

En yllättyisi, jos näemme entistä vahvemmin vastaavaa kehitystä myös paikallisessa politiikassa. Tulevan pormestarimallin myötä täälläkin keskustellaan entistä vahvemmin henkilöistä, halusivat puolueet sitä tai ei.

Parhaimmillaan politiikan henkilöityminen voisi olla erinomainen keino parantaa kunnallisvaalien äänestysprosenttia ja lisätä yleistä kiinnostusta paikallista päätöksentekoa kohtaan. Pahimmillaan se on Pandoran lipas, jonka avautuessa myös paikallisten päättäjien aika menee entistäkin enemmän kaikenlaisiin valtapeleihin todellisen asioiden hoitamisen sijaan.

Ehdimme saada tästä esimakua vielä monta kertaa ennen kevään 2021 kunnallisvaaleja, kun puolueet ajavat vaalivankkurinsa asemiin. Saatamme nähdä vielä ties kuinka yllättäviä käänteitä, koska uuteen pormestarin tehtävään liittyvä valta ja status kiihottaa puolueita ja yksittäisiä poliitikkoja enemmän kuin kehtaavat ääneen myöntää.

Tällä hetkellä puolueet ovat sitä mieltä etenkin demareiden toivomuksesta, että pormestariehdokkaita ei julkisteta ennen vaaleja. Se tarkoittaa väistämättä sitä, että asiasta käydään kovia vääntöjä suurelta yleisöltä piilossa niin ennen vaaleja kuin niiden jälkeen.

Viime aikojen valtakunnallisten uutisten inspiroimana oli pakko kerrata varmuuden vuoksi hieman kuntalakia. Sieltä löytyy eräs Lahdenkin poliittisen tulevaisuuden kannalta kiintoisa tekstinpätkä: ”Valtuusto voi erottaa pormestarin ja apulaispormestarin kesken toimikauden, jos hän ei nauti valtuuston luottamusta”.

Ei maalata nyt piruja seinälle. En sano, että tuota pykälää oltaisiin heti ottamassa käyttöön Lahden ensimmäisen pormestarikauden aikana. Teoriassa se avaa kuitenkin oven ties millaisille valtapeleille, joita viime aikoina on nähty valtakunnan politiikan isojen poikien ja tyttöjen leikeissä. En epäile yhtään, etteikö vastaava onnistuisi tarvittaessa myös paikallispolitiikan virtuooseilta, kun oikein ­yritetään.

Ei tarvita kuin sopiva yhdistelmä henkilökemioiden ristiin menemistä, kateutta ja vallanhimoa. Onhan täälläkin saatu aikaan vuosien saatossa ties millaisia poliittisia tunnekuohuja hyvinkin pienistä asioista.

Välillä sitä jääkin politiikkaa seuratessa väistämättä miettimään, ovatko päättäjät alun perin hakeutuneet tehtäviinsä vallan ja statuksen vuoksi vai muuttaakseen oikeasti asioita.

Useimpien tapauksissa molemmilla motivaatiotekijöillä on varmasti merkitystä, mutta vain toisesta puhutaan ääneen. Aivan terävimmälle huipulle päästääkseen poliitikko tarvitsee väistämättä myös henkilökohtaista pyrkyryyttä mahdollisen idealismin lisäksi. Ihan sama onko kyse pääministerin vai pormestarin paikasta, sinne päästääkseen on oltava valmis käyttämään tarvittaessa kyynärpäitäkin.

Todellisiksi poliittisen historian suurnimiksi jäävät he, jotka lopulta valtaan noustuaan onnistuvat nousemaan poliittisten reviiritaisteluiden yläpuolelle. Tuoreen pääministerinkin menestys riippuu pitkälti siitä, kuinka hyvin hän onnistuu yhdistämään rivejä hallituksen ja oman puolueensa sisällä viime aikojen vaikeiden vaiheiden jälkeen.

Vaikka politiikan valtapelit ovat monesti kiinnostavaa ja viihdyttävää seurattavaa, niistä nauttimista varjostaa aina ikävä totuus: mitä enemmän päättäjiltä menee aikaa ja energiaa omiin hiekkalaatikkoleikkeihinsä, sitä vähemmän aikaa jää kaikkien meidän yhteisten asioi­den hoidolle.

Uudellakin hallituksella on sen verran paljon tekemistä kaikkien niiden lukuisten tylsien asiakysymysten kimpussa, että poliittista viihdettä voisi vaihteeksi seurata hetken ajan käsikirjoitetun fiktion muodossa. Laimealta se toki tuntuu todellisuuden rinnalla.