Vuosi 2014 heitti nuoret lupaukset eri suuntiin

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kansainvälisen huomion kohteena EU:n huippukokouksessa Brysselissä. Anne Sjöholm/valtioneuvoston kanslia

Tommi Berg

Nuori, suurelle yleisölle vielä suhteellisen tuntematon demaripoliitikko nousee puolueensa varapuheenjohtajaksi. Hänet noteerataan valintansa ansiosta nyt myös valtakunnallisessa julkisuudessa. Nimi painetaan mieleen, koska eihän sitä koskaan tiedä, kuinka pitkälle noin lupaavasta asetelmasta pääsee vielä ponnistamaan. Tie tähtiin on auki ja valmiina tallusteltavaksi.

Ei, nyt ei ole puhe nykyisen pääministerimme Sanna Marinin historiasta. Niin hyvin kuin tuo kuvaus sopiikin myös hänen menneisyyteensä.

Suurelta yleisöltä on jo todennäköisesti päässyt unohtumaan, että juuri ennen Marinin nousua puolueensa varapuheenjohtajaksi vastaavassa asemassa oli eräs hänen ikätoverinsa, sittemmin jo hieman unohtumaan päässyt poliitikko. Lahtelainen Eero Vainio.

Nuorten nousevien tähtien poliittiset urakäyrät leikkasivat toisensa vuoden 2014 puoluekokouksessa, joka muistetaan Antti Rinteen junttauksesta Jutta Urpilaisen paikalle puolueen puheenjohtajaksi.

Kohuäänestyksen katveessa tehtiin toinenkin mielenkiintoinen valinta: Marin syrjäytti Vainion puolueen puheenjohtajistosta. Varapuheenjohtajia valittaessa Marin sai 724 ääntä ja Vainio 586. Näin siitä huolimatta, että puoluekokouksessa Vainio oli saanut eniten kannatuspuheenvuoroja ja hänen ahkeruuttaan maata kiertävänä puolueen matkasaarnaajana oli kiitelty.

Viisi vuotta myöhemmin olemme tilanteessa, jossa Marin ottaa salamavalojen räiskeessä vastaan poskisuukkoja Ranskan presidentiltä, vaihtaa puhelinnumeroa Euroopan keskuspankin pääjohtajan kanssa ja kerää maailmalla jopa enemmän mediahuomiota kuin tasavallan presidentti.

Samanaikaisesti Vainio pähkäilee jossakin keskisuomalaisten metsien keskellä, miten Petäjäveden kunta onnistuu tasapainottamaan talouttaan äskettäin käyntiin pyöräytetyillä yt-neuvotteluilla, joiden tavoitteena on enintään 16 henkilötyövuoden vähennys kunnan henkilöstöstä seuraavan kolmen vuoden aikana.

Viime aikojen Marin-euforiaa seuratessa ajatukset ovatkin väistämättä karanneet vanhasta puukirkostaan tunnettuun keskisuomalaiseen vajaan 4 000 asukkaan pitäjään, jonka kunnanjohtajana Vainio on ollut vuodesta 2016. Mitä siellä on mahtanut liikkua kunnanisän mielessä viime aikoina? Onko joskus illan hiljaisina hetkinä hiipinyt jostakin esille pirullinen ajatus: mitä jos asiat olisivat menneet vähän toisin...?

Todennäköisesti näin on väistämättä käynyt, mikäli Vainio on ihminen.

Vainion otteista ainakin paistoi aikanaan kilometrien päähän, että hänellä olisi kova hinku päästä hieman paikallispolitiikkaa isompienkin kysymysten kimppuun. Varapuheenjohtajaksi päästyään hän tykitteli asemansa tuoman arvovallan turvin julkisuuteen kannanottoja milloin mistäkin asiasta, mikä tiettävästi myös ärsytti ja huvitti osaa hänen puoluetovereistaan.

Eräässä vuoden 2013 kannanotossaan hän neuvoi nuoren nousevan idealistipoliitikon häpeilemättömällä itseluottamuksella presidentti Niinistöä, miten pitäisi toimia tapaamisessa Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman kanssa.

Vuonna 2019 Marin on jo ehtinyt käydä liikenneministerinä ollessaan Niinistön valtuuskunnan matkassa Valkoisessa talossa tapaamassa Donald Trumpia.

Elämä on monesti pienestä kiinni. Voimme loputtomiin spekuloida sillä, minkä takia Vainion ja Marinin polut lähtivät aikanaan eri suuntiin, saamatta koskaan lopullista vastausta.

Syitä on varmasti niin sysissä kuin sepissä. Heti vuoden varapuheenjohtajavaalin jälkeen antamassaan haastattelussa Vainio tokaisi mielenkiintoisen kommentin, jossa hän ihmetteli, mikä on Päijät-Hämeen poliittinen kulttuuri.

Tällä hän viittasi siihen, että hänen oma työväenyhdistyksensä asetti kansanedustaja Mika Karin varapuheenjohtajaehdokkaaksi. ”Kyllä se on ihmisiä ihmetyttänyt, mitä ihmettä te siellä Lahdessa touhuatte”, Vainio sanoi (ESS 9.5.2014).

Vaikka asiat menivät miten menivät, en usko Vainion vetävän ranteita auki nykyisessä tilanteessa. Erinäisistä kanavista saamieni tietojen ja yhden satunnaisen kohtaamisen perusteella olen siinä käsityksessä, että hän elää suhteellisen mukavaa perheenisän elämää pikkukunnan virkamiehenä ja nelosdivisioonassa pelaavaan Petäjäveden Petäjäisten kärkimiehenä.

Päällimmäisenä stressin aiheena taitaa olla sikäläinen vesikriisi, josta hän antoi äskettäin ison haastattelun Helsingin Sanomillekin. Epäilemättä visainen ongelma ratkaistavaksi, mutta sen hoidossa saattaa sittenkin päästä hieman helpommalla kuin nykyisen hallituksen murheita ja sisäisiä jännitteitä ratkoessa.