Tammikuu on uusi marraskuu

Ei riitä vielä isoimpaan. Hyppyrimäkiä ja latuja on otettu tänäkin talvena käyttöön varasto- ja tykkilumen turvin. Tommi Berg

Tommi Berg

Nyt ei tekisi mieli olla suksikauppiaana, Salpausselän kisojen järjestäjänä tai laskettelukeskuksen yrittäjänä. Joku on jo todennäköisesti hokenut juuri tällaisia talvia varten jo vuosia sitten luotua lumesta leipänsä saavien ammattilaisten sanontaa: rinteet auki tai ranteet auki.

Talviurheilulajien ahdinko on konkreettisin mahdollinen osoitus entistä lämpimimpien talvien vaikutuksesta totuttuun elämäntapaamme. Ongelmaa voidaan osittain paikata lumitykkien ja varastolumen avulla, mutta ne ovat lopulta vain laiha korvike oikealle talvelle.

Latujen ja rinteiden tilanne on kuitenkin murheista pienimpiä, jos talvet muuttuvat ennustetulla tavalla tulevaisuudessa.

Lahden keskilämpötilojen on arvioitu nousevan tämän vuosisadan loppuun mennessä 2,9–8,2 astetta, riippuen kuukaudesta ja ennustemallista. Vastaavasti kuukausittaisten sademäärien on arvioitu kasvavan täällä 5–35 prosenttia, eniten juuri talvikuukausien aikana.

Jos ja kun ennuste toteutuu edes osittain, on sillä väistämättä vaikutuksia mitä erilaisimpiin asioihin. Hyvän kokonaiskuvan tilanteesta saa vilkaisemalla Lahden kestävän energian ja ilmastonmuutoksen toimenpidesuunnitelmaa vuoteen 2030, joka on hyväksytty kaupunginhallituksessa viime vuonna. Kyseisessä asiakirjassa on listattu mitä erilaisimpia ilmastonmuutoksen vaikutuksia, joihin kaupungin on syytä varautua.

Listalla on monia mielenkiintoisia näkökulmia, jotka ovat toistaiseksi jääneet suhteellisen vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa.

Entistä pimeämpien, nollan asteen molemmin puolin sahaavien talvien ennustetaan aiheuttavan haasteita niin esteettömyydelle kuin ihmisten mielenterveydelle. Arvio, josta on viime päivien perusteella helppo olla samaa mieltä.

Erityisesti tuo mielenterveysnäkökulma antaa ajattelemisen aihetta, koska mitkään nykyisetkään suomalaisten mielenterveyttä kuvaavat tilastot eivät liiemmin anna aihetta tyytyväisyyteen.

Esimerkiksi masennuksen perusteella myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Ilmiön taustalla on epäilemättä monenlaisia syitä nykyisestä työelämästä yhteiskuntamme yleiseen ilmapiiriin. Juuri siksi siihen ei tarvittaisi lisärasitteeksi entistä ankeampi talvia, ikään kuin viimeiseksi korreksi katkaisemaan kamelin selkää.

Mielestäni marras–joulukuun kosteus ja hämäryys on aina ollut suhteellisen vaivatonta kestää, koska se nyt vaan kuuluu siihen vuodenaikaan. Pari kuukautta menee aina heittämällä vaikka sohvannurkkaan käpertymällä tai sisäliikunnan parissa. On tavallaan vapauttavaa laskea hetkeksi kierroksia luonnon kiertokulun mukana.

Viimeistään tammikuussa sitä kuitenkin odottaa pääsevänsä elämään oikeaa talvikautta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tulevaisuudessa tämä toive on syytä suosiolla unohtaa entistä useammin, mistä kuluva talvi on ollut esimakua. Vuosi jakautuu yhä selvemmin kesän ulkoilmakauteen ja pitkiin talvikuukausiin, joita tulee vietettyä pääasiassa sisätiloissa.

Tämä kehitys on syytä ottaa huomioon kaikkialla, missä tehdään niin sanottua ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä. Kaupungin on syytä varautua esimerkiksi järjestämään asukkailleen entistä enemmän mielekästä ja yhteisöllistä tekemistä esimeriksi iltaisin tyhjillään olevissa koulutiloissa.

Tai entä jos kaupunki tai hyvinvointiyhtymä lainaisi pahimpien kuukausien aikana kirkasvalolamppua eniten tarvitseville? Saahaan kirjastosta nykyään erilaisia kausikorttejakin mielen virkistykseksi. Jotakin sekin toki maksaisi, mutta todennäköisesti vähemmän kuin uusien mielenterveysongelmien hoito.

Kaupungin varautumissuunnitelmassa on heitetty sellainenkin arvio, että lämpötilojen noustessa vapaaehtoinen asunnottomuus lisääntyy. Ei välttämättä täysin pieleen menevä arvio tuokaan. Erilaisten syrjäytyneille tarjottavien tilapäismajoitusten tarvehan on perinteisesti kovimmillaan kireimpien pakkasten aikaan, joten vastaavaa logiikkaa pelannee myös toiseen suuntaan talvien lämmetessä.

Syrjäytyneitä auttavat sosiaalialan ammattilaiset joutuvat näin ollen miettimään osittain pelikirjaansa uusiksi. Pitääkö suosiolla unohtaa perinteinen ”asunto ensin” -ajattelu, jos avun tarpeessa olevat eivät niitä kuitenkaan huoli? Onko vedenpitävän teltan ja makuupussin tarjoaminen sittenkin toimivampi ja realistisempi vaihtoehto? En tiedä, mutta eipä ollut aiemmin tullut mieleenkään pohtia ilmastonmuutosta tuosta näkökulmasta.

Entistä kosteampien talvien on myös arvioitu lisäävän rakennusten kosteusvaurioita. Aivan kuin niitä ei olisikaan ollut jo riittävästi Lahdessa. Tämänkään ongelman hintalappu ei todennäköisesti ole ihan pieni.

Tämäntyyppisiin ongelmiin onkin jo nyt osittain varauduttu. Esimerkiksi parhaillaan tekeillä olevaan Rakokiven monitoimitaloon on tehty sääsuoja, joka suojaa yömaata kosteudelta, sateelta, tuulelta, lumelta ja kylmyydeltä. Eikä tässä vielä kaikki: kun ilmankosteutta mittaava mittari hälyttää, lisätään ilman kulkua rakenteisiin, jotta kosteus ei tiivisty.

Vielä nykyisellään tuollaisissa menetelmissä on uutuudenviehätystä ja ne ovat erillisen lehdistötiedotteen aihe. Tulevaisuudessa rakennusaikaiset sääsuojat ja kosteusmittarit ovat todennäköisesti välttämätön itsestäänselvyys. Tässäkin tapauksessa ehkäisy tulee halvemmaksi kuin vahinkojen korjaus.