Lahden johdon ja kaupunginvaltuutettujen velvollisuus veronmaksajiaan kohtaan on selvittää meille ihan tavallisille lahtelaisille veronmaksajille, mistä eri medioissa vatvotuissa Lahti Eventsin ja Kymiringin taloudellisissa asioissa viime kädessä oikein on kysymys.
Me ”tavikset”, jotka on taas pistetty maksumiehiksi, olemme ymmällämme ja ihmetelleet asioiden uskomattomia käänteitä ja erityisesti sitä salailun ilmapiiriä, kun kaupungin johto on osakeyhtiölakiin vedoten koko ajan meiltä kuntalaisilta pimittänyt tietoa. Eihän tämä ole sitä avoimuutta, jota Lahti on varmasti halunnut tai itse peräänkuuluttaa ohjeissaan.
Haluaisin kuntalaisena vastaukset ainakin seuraaviin kysymyksiini Lahden kaupunginhallitukselta tai joltain valveutuneelta valtuutetulta. Ovatko seuraavat mediaväitteet totta?
1. Tiesikö Lahden kaupunginjohtaja tai johto myöntäessään kaksi miljoonaa euroa Lahti Eventsin kautta Kymiringille elokuussa 2020 käytettäväksi ennakkovuokriin, että Kymiringillä oli velkaa jo tuolloin noin 20 miljoonaa?
2. Annettiinko tämä summa vakuudettomasti, kuten mediassa on väitetty?
3. Valvoiko Lahti Events, että summa käytettiin ennakkovuokriin eikä radan korjauksiin?
4. Mikä oikeudellinen vastuu tästä toiminnasta on niillä Lahden valtuuston henkilöillä, jotka istuvat näissä Lahden sisaryhtiöiden hallituksissa, jos he ovat olleet tietoisia asiasta?
5. Kuka tai ketkä ovat vastuusta Lahden epäonnistuneesta omistajanohjauksesta, kun tällaista on päässyt tapahtumaan?
6. Miten Lahden tarkastuslautakunta aikoo reagoida asiaan?
7. Miksi Tapani Ripatti teki valtuustokysymyksen Jorma Ratiasta, vaikka juuri hänen ansioistaan me veronmaksajat olemme saaneet lukea näitä uskomattomia tietoja mediasta?
Valtuutettu Juha Tapiola teki viime valtuuston kokouksessa erinomaisen aloitteen, jossa hän vaati Eventsin ja Kymiringin asioiden perinpohjaista, oikeudellista selvitystä.
Meidän on vilpittömästi uskottava, että päättäjät ottavat tämän aloitteen tosissaan. Ellei tätä tehdä, koko Lahden valtuusto ja johto joutuu uskottavuusongelman eteen. Mielestäni demokratia ei toimi Lahdessa ennen kuin tämä selvitystyö on kaikkien lahtelaisten veronmaksajien tiedossa.