Olen mielenkiinnolla seurannut tämän kevään vaalikampanjoita. Erityinen mielenkiintoni on kohdistunut näihin naapuri maakunnan alueen edustajien ääntenkalastusmatkoihin.
Rehellisyyden nimissä on hieman epäreilua, että Kanta-Häme ja Päijät-Häme on samaa vaalipiiriä. On aivan luonnollista, että ehdokkaiden ja tulevien kansanedustajien henkilökohtainen intressi sykkii omalle kotiseudulle.
Me täällä Päijät-Hämeessä tunnutaan olevan joko sinisilmäisiä tai peräti kateellisia. On hyvin vaikea ymmärtää miksi annamme oman valtakirjamme ehdokkaalle, jolla on meidän oman takapihan tietämys lähes nollatasoa. Toki voihan tässä on pontimena olla myös perisuomalainen kateus ja sen vuoksi emme suosi oman alueen ehdokkaita.
Eduskunta on Suomi pienoiskoossa. Samalla siellä toimivat kansanedustajat ovat myös oman alueensa edunvalvojia.
Uskallan sanoa sen ääneen, mistä monet, muun muassa media vaikenee. Äänestä oman talousalueen ehdokasta, niin saat äänellesi parhaan mahdollisen vastineen.
Kirjoittaja on kansalainen Villähteen Lahdesta