Tämän viikon torstaina tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun roistovaltio Venäjä hyökkäsi Ukrainaan nykyisessä laajuudessaan.
Olimme vaimoni kanssa silloin lomalla Tartossa ja saimme omakohtaisesti kokea, kuinka virolaiset reagoivat despootti Putinin mielettömään, epäinhimilliseen ja kaikkia kansainvälisiä sopimuksia rikkovaan hyökkäykseen. Keskusteluissa virolaisten kanssa nousi yli muiden kolme asiaa: epäusko, pelko ja päättäväisyys.
Näitä ei tarvitse sen enempää selitellä, mutta upeinta näistä oli se päättäväisyys, jolla tavalliset virolaiset tämän minulle vakuuttivat: ei enää ikinä orjavaltioon ja kiitollisuus ymmärryksestä liittyä ajoissa Natoon.
Olin kirjoittanut jo vuonna 2001 Etlarin mielipidepalstalle, kuinka tärkeää Suomen olisi juuri silloin ollut liittyä Natoon. Jälkiviisaus silti huitsin Nevadaan.
On turha luulo, että Putin luopuisi vallasta missään tilanteessa.
Nyt on faktojen tarkastelun vuoro. Tärkeintä on se, että lännen on varauduttava tukemaan Ukrainaa pitkään ja massiivisesti. Lännen johtajien on uskallettava pohtia myös sellaisia kysymyksiä, joiden vastaukset eivät varmasti heidän mielenrauhaansa kohenna. Näitä ovat: millaista aseistusta Ukrainalle annetaan, kuinka paljon, kuinka nopeasti ja uskalletaanko oligarkkien rikoksella hankittu 230 miljardin omaisuus siirtää täysimääräisenä Ukrainan jälleenrakentamiseen?
Putin teki elämänsä munauksen kuvitelleensa marssivansa torven soidessa Kiovaan. Saman virheen teki Stalin talvisodassa. Pieni judomies Putin kuvittelee olevansa Pietari Suuren jälkeläinen ja noudattaa täsmälleen Stalinin strategiaa joka kuuluu: ”Yksi uhri sodassa on tragedia, miljoona tilasto”.
Äiti Venäjä uhraa poikiaan Pyhän Venäjän puolesta ja Isä Kirill siunaa sodan! Venäjän hyökkäyssodassa kokemat tappiot eivät heitä paina. Musikoita siellä riittää tykinruuaksi ja erityisen mukavia sodan alttarille uhrattavia ovat vähemmistökansalaiset, joista muutenkin on aina Venäjällä poliittisia ongelmia.
On turha luulo, että Putin luopuisi vallasta missään tilanteessa. Lännen johtajien on tajuttava, että vain massiivinen Ukrainan tukeminen voi muuttaa sodan kulkua.
Vanha totuus kuitenkin on, että Venäjä ei koskaan ole niin vahva, mitä esittää, mutta ei myöskään niin heikko kuin sen oletetaan olevan. Pahinta on viivyttely ja kinastelu. Ukraina tarvitsee sellaisia aseita, joilla voidaan ampua syvälle Venäjän asevarastoihin ja huoltoyhtymiin.
Venäjä tietää hyvin, että mitä pitempään Ukrainan sota jatkuu, sitä enemmän ristiriitoja länsimaiden demokraattisten valtioiden välille syntyy. Ensimmäisenä suunsa avasi spagettimaan sotasankari Silvio Berlusconi, joka väitti, ettei Ukraina tarvitse mitään apua. Tämä tosin menee hänen dementiansa piikkiin, mutta kuvastaa kuitenkin joidenkin lännen johtajien asennetta hyvin.
Venäjä uskoo ajan mittaan voittavansa sodan ja on juurruttanut väestönsä jo pitkään kestävään sotatalouteen. Sillä on aika puolellaan, ja lännen talouspakotteet eivät näytä siihen tehoa siinä määrin kuin yleisesti uskotaan.
Ukrainan sota ratkeaa samalla tavalla, kuten useimmat sodat ennenkin: se, kenellä on enemmän tuottaa sotamateriaalia, voittaa. Euroopan voimat eivät tähän yksin riitä, joten taas kerran on huudettava ”paha” USA apuun. Aseavun nopeuttaminen ja monipuolisuus ratkaisee Ukrainassa paljon.