Viime viikon valtuustokokouksen perusteella olisi voinut luulla, että päättäjät elävät keskenään täysin eri todellisuuksissa.
Tuolloin keskusteltiin siitä, laitetaanko perusopetukseen miljoona euroa lisää kaupunginhallituksen esittämän summan päälle. Lisäyksen kannattajat olivat sitä mieltä, että valtuusto tekee käytännössä leikkauksen, jos rahaa ei myönnetä. Tukea näkemykselleen he ovat saaneet virkamiehiltä, joiden mukaan nyt hyväksytty kaupunginhallituksen linjaus tarkoittaa käytännössä muun muassa henkilöstökulujen karsimista. Suomeksi sanottuna opettajien ja koulunkäyntiavustajien vähentämistä.
Miljoonan euron lisäystä vastustaneet ovat sitä mieltä, että leikkauksista puhuminen on harhaanjohtavaa. Tätä he perustelevat ennen kaikkea sillä, että sivistyspalveluiden budjetti on kasvanut vuodesta toiseen. Ensi vuonna palveluiden toteuttamiseen käytetäänkin rahaa noin 291 miljoonaa euroa, mikä on lähes 70 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2017.
Kuvion pirullisuus on siinä, että molemmat osapuolet ovat omalla tavallaan oikeassa. Sivistyspalveluihin käytettävä rahapotti todellakin on kasvanut, mutta samanaikaisesti myös menopuolella on tapahtunut huomattavaa kasvua – osittain kaupungista riippumattomista syistä. On tullut uusia lakisääteisiä tehtäviä hoidettavaksi, palkkoja on korotettu työehtosopimusten mukaisesti ja vuokrakulut ovat kasvaneet, kun homekoulujen tilalle on rakennettu uusia monitoimitaloja ja siinä välillä on opiskeltu kalliissa väistötiloissa.
Talouskuria korostavat päättäjät ovat kuitenkin sitä mieltä, että kiistanalaisella miljoonalla ei ole käytännössä vaikutusta koulujen arkeen. Ajatus lähtee siitä, että lasten hyvinvointi ei lisäänny ”kaatamalla” järjestelmään lisää rahaa vuodesta toiseen. Tällaisista puheista tuntuu paistavan läpi näkemys, jonka mukaan sivistystoimialalla on ollut hieman huoletonta suhtautumista rahankäyttöön. Niinpä ideana onkin kannustaa tehokkaampien toimintatapojen etsimiseen kiristämällä hieman rahahanoja.
Lisärahan kannattajat pitävät tuollaisia ajatuksia tyrmistyttävinä ja koulujen arjesta vieraantuneina. He muistuttavat, että kouluissa on sopeutettu taloutta jo pitkään ja palveluverkkoakin on tiivistetty tuntuvasti.
Koulujen rahoituksessa on kyse aivan liian tärkeästä asiasta, jotta se voisi olla vain uskon asia tai mielipidekysymys. Tästä luulisi kaikkien olevan samaa mieltä, julistautuivathan valtuutetut yli puoluerajojen lasten ja koulutuksen ystäviksi.
Niinpä katseet kääntyvätkin tekeillä olevaan selvitykseen sivistystoimialan taloudesta ja toiminnasta. Siinä on syytä päästä lukujen taakse mahdollisimman objektiivisesti ja pintaa syvemmältä. Kun kaikilla on yhtenäinen ja faktoihin perustuva kuva nykytodellisuudesta, on mahdollista käydä järkevää keskustelua siitä, mikä määrä rahaa palveluiden toteuttamiseen tarvitaan.
Kyse on arvovalinnoista vaikeassa tilanteessa, jossa kaupunkia uhkaa yhteensä 120 miljoonan euron alijäämä seuraavan kolmen vuoden aikana. Sitäkään faktaa ei pääse pakoon.
Sivistystoimialan johtajan Tiina Granqvist esitti jo syksyn valtuustoseminaarissa toiveen: päättäjien pitäisi muodostaa näkemys halutusta palveluiden tasosta, tehdä mahdolliset sopeutukset ja lopettaa sen jälkeen jatkuva sahaaminen edestakaisin.
Perinteisestihän sivistystoimialan budjettia on paikattu lisätalousarviolla kesken vuoden, kun rahat eivät ole riittäneet. Poukkoilu on lopulta raskainta kaikille. Sen sijaan kouluissa tarvittaisiin työrauhaa. Ei kuulosta kohtuuttomalta pyynnöltä.