Palataan vielä hetkeksi Tampereen valtuustoseminaarin tunnelmiin, joita tulikin puitua jo monelta kantilta viime viikon lehdessä. Yksi olennainen kysymys jäi kuitenkin tuolloin kunnolla käsittelemättä. Millaisia johtopäätöksiä Lahdessa pitäisi tehdä Tampereen tarjoaman esimerkin pohjalta?
Valtuustoseminaarinkin aikana oli havaittavissa, että Tampereen kasvutarinoiden kuuntelu herätti lahtelaisissa myös inhorealismin ja jopa kyynisyyden sävyttämiä reaktioita. Yhdessä jos toisessa puheenvuorossa kuultiin, että ”meillä on vain tapana vastustaa kaikkea”.
Omalta osaltaan tällaisia reaktioita ruokki tuore tapaus seminaariviikolta. Kaupunginhallitus oli vain pari päivää aiemmin torpannut kaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut sillan rakentamisen Seurahuoneelta Sokoksen yläkertaan. Monelle päättäjälle se tuntui olevan vihonviimeinen merkki siitä, että pienetkään muutokset eivät ole Lahdessa mahdollisia. Ei, vaikka yksityinen toteuttaisi ne omalla rahalla.
Aiheesta käytiin myös mielenkiintoista sanailua. Valtuuston puheenjohtaja Juha Rostedt (kok.) piti koko kuviota poliittisen johtamisen epäonnistumisena ja vaati, että vastaava ei saa enää toistua. Hän ihmetteli, miksi kaavaprosessia ja arkkitehtikilpailua ei ollut pysäytetty hyvissä ajoin, jos kerran päättäjät olivat hanketta vastaan. Tämän jälkeen kuultiin parikin kommenttia, joiden mukaan valtuustoryhmien puheenjohtajien näkemystä asiasta ei ollut haluttu kuunnella.
Sanailu kertoo koruttomalla tavalla siitä, että jotain on pielessä lahtelaisen politiikan keskustelu- ja neuvottelukulttuurissa. Mitä se tarkoittaakaan sitten, kun pöydällä on siltaa isompia asioita?
Itse sillasta sen verran, että on helppo ymmärtää myös sen vastustajien näkökantoja. Koko hankkeessa on ollut koko ajan yksi perustavaa laatua oleva viestinnällinen ongelma: mitä lisäarvoa silta oikeastaan tuo kaupungille ja Lahden keskustalle?
Tarkoitan nyt ennen kaikkea sitä, että Seurahuonehan on jo toteuttanut uudet hotellihuoneet Sokoksen yläkertaan. Eli kaikesta päätellen silta ei sittenkään ollut täysin välttämätön, vaikka se toki olisi helpottanut hotelliasiakkaiden liikkumista aamupalalle.
Toisin sanoen silta ei olisi tuonut keskustaan mitään oleellisesti uutta. Tämä oli looginen johtopäätös käytettävissä oleville tiedoilla. Siltapäätöksen tekijöillähän ei ollut tietoa Hämeenmaan pidemmän tähtäimen ideasta, jonka mukaan hotellitoimintaa olisi saatettu tulevaisuudessa laajentaa sillan avulla myös Vesijärvenkadun ja Hämeenkadun kulmakiinteistöön.
Vai onko kyse siitä, että osuuskauppa Hämeenmaalle oli jo epävirallisesti luvattu, että siltakaava menee läpi? Siinä tapauksessa kysymys kuuluisi, millä ihmeen valtuuksilla kukaan olisi voinut mennä tällaista lupaamaan etukäteen.
Moni sillan kannattaja oli sitä mieltä, että siltaa ei tehdä vain hotelliasiakkaille. Turistien muistutettiin tuovan elinvoimaa koko keskustaan. Taustalla tuntui kummittelevan myös pelko siitä, mitä keskustalle tapahtuu, jos Hämeenmaa päättääkin sulkea Sokoksen tavaratalon.
Tämä onkin varsin aiheellinen ja vakava kysymys, mutta on vaikea kuvitella, että moista ratkaisua tehtäisiin sen perusteella, onko silta toteutettu vai ei.
Saattaa tuntua masentavalta puhua yhdestä jalankulkusillasta samassa yhteydessä Tampereen jättimäisten areenahankkeiden ja tornitalojen rinnalla.
Kaikessa surkuhupaisuudessaan asetelma on kuitenkin hyvä esimerkki ilmiöstä, joka vaivaa lahtelaista päätöksentekoa laajemmassakin mittakaavassa: meillä on liikaa kaikenlaisia suunnitelmia ja hankkeita, joiden todellisia hyötyjä ei ole syystä tai toisesta onnistuttu myymään päättäjille innostavalla ja uskottavalla tavalla.
Itse kunkin tulkittavaksi jää, kertooko tämä enemmän päättäjistä, hankkeista vai hankkeiden myyntimiehistä. Oli miten oli, ongelma on todellinen.
Hyvä esimerkki isomman mittakaavan ongelmasta on keskustan liikennesuunnitelma eli Liisu, joka on lahtelaisen päätöksenteon varsinainen ikiliikkuja. Suunnitelma tuntuu pompahtavan esiin virkakoneiston syvyyksistä kuin pinnan alle painettu korkki, vaikka päättäjät ovat torpanneet suunnitelman kerta toisensa jälkeen.
Mielenkiintoista onkin nähdä, missä muodossa suunnitelma nyt tuodaan päättäjien pöydälle, kun suunnitelma on tarkoitus päivittää ensi vuoden aikana.
Ilmainen vinkki kaikille asian kanssa tekemisissä olleille virkamiehille ja johtaville poliitikoille: älkää nyt herran jestas enää yrittäkö tuoda päätettäväksi suunnitelmaa, jonka perusideana on Vesijärvenkadun liikenteen rajoittaminen ja siirtäminen Vuoksenkadun–Saimaankadun akselille. Se olisi varmin tapa ruokkia vastakkainasettelun ilmapiiriä ja ylipäätänsä vastarintaa kaikenlaista keskustan kehittämistä vastaan.
Päättäjät ja myös tavalliset lahtelaiset ovat ideasta niin monta kertaa näkemyksensä ilmaisseet, että olisi jo syytä vähemmästäkin uskoa.
Miksi olen tätä mieltä ja aika moni muukin tuntuu olevan? Jälleen kerran sama perusongelma: suunnitelman tuoma lisäarvo ei ole missään vaiheessa tullut kunnolla selville. Kysehän olisi vain liikenteen haittojen siirtämisestä parin korttelin verran toiseen paikkaan. Mitään aidosti uutta ja merkittävää se ei toisi Lahden keskustaan.
Moni saattaa nyt mielessään verrata Liisua Tampereella tehtyihin isoihin kehityshankkeisiin, kuten rantatunneliin. Mielestäni vertaus ontuu pahemman kerran, koska rantatunnelin tuoma lisäarvo oli ilmeinen.
Tampere sai tunnelin myötä kokonaan uuden kaupunginosan, Näsijärven rantamaisemiin tunnelin päälle nousseen Ranta-Tampellan. Se puolestaan mahdollisti kapealla Kannaksella sijaitsevan Tampereen keskustan kehittämisessä niin sanotun rannalta rannalle -ajattelun.
Käännettä voi mielestäni hyvin verrata siihen, miten Lahdesta tuli todellinen rantakaupunki, kun teollisuus väistyi Vesijärven rantamaisemista nykyisen sataman, Ankkurin ja Ruoriniemen alueilta. Päättäjät laittoivat vielä kirsikan kakkuun tekemällä rohkean ja oikeaksi osoittautuneen päätöksen Sibeliustalon rakentamisesta. Lähivuosina rannan iso muodonmuutos saa vielä viimeisen silauksensa, kun myös Polttimon alue vapautuu muuhun käyttöön.
Ainakaan oma mielikuvitukseni ei riitä siihen, miten ihmeessä Vesijärvenkadun ajokaistojen vähentäminen tai Vuoksenkadun kansiratkaisu voisi laukaista liikkeelle edes mitään tuon suuntaista.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Lahdenkin keskustaa voisi ja myös pitäisi kehittää noin muuten entistä kävelypainotteisempaan suuntaan. Se on oikeastaan ainoa vaihtoehto, jos Lahtikin haluaa näyttää 2020-luvun kaupungilta eikä 1980-luvulle jämähtäneeltä tienristeykseltä.
Suomesta ja maailmalta löytyy pilvin pimein esimerkkejä, kuinka kävelypainotteisilla alueilla on onnistuttu piristämään keskustojen viihtyisyyttä ja eläväisyyttä – huolimatta hyvin voimakkaista suunnitteluvaiheessa kuulluista vastalauseista.
Lahdessa tämäntyyppiselle kehittämiselle sopiva pelikenttä on mielestäni Vesijärvenkadun ja Lahdenkadun välinen alue. Perinteinen Lahden ydinkeskusta, joka toivottavasti tulevaisuudessa vielä laajenee Ranta-Kartanon suuntaan.
Tätä miettiessä on hyvä muistaa, että keskustan kehittäminen ja kävelypainotteisuuden lisääminen on ollut mielipiteitä jakava asia Tampereellakin. Lahtelaisille päättäjille puhunut hankejohtaja Tero Tenhunen antoi mielenkiintoisen vinkin. Ei kannata kuulemma puhua autottomasta keskustasta, vaan hitaasta keskustasta. Sen ideana on, että keskustan pysäköintiä keskitetään maanalaisiin laitoksiin, mutta katujakaan ei tyystin suljeta autoilta.
”Kannattaa ajaa autolla maan alle keskustan kehältä, mutta jos haluat ajaa autolla keskustaan, niin perkele aja”, Tenhunen nauratti kuulijoitaan.
Aiemmin hän olikin puhunut siitä, kuinka tärkeää on saada viestittyä isot hankkeet onnistuneesti. Siinä se iso opettelun paikka on lahtelaisille päättäjille ja virkamiehille. Yksittäisilläkin sanoilla voi olla merkitystä.
Mutta mitkä voisivat olla niitä Lahden kannalta käänteentekeviä suunnitelmia? Aiheeseen on syytä palata tuonnempana, koska seuraavat kirjaimet menisivät pahasti noiden alapuolella olevien ilmoitusten päälle.