Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Avoin kirje FC Lahden seurajohdolle

FC Lahden Kannattajien (FCLK) mitta on tullut täyteen. Seurajohdon ja FCLK:n välinen suhde on rikkoutunut ja FCLK:lla ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin käydä keskustelua julkisesti. Kahden edellisen kotiottelun protestit ovat seurausta nykyisen seurajohdon toimista.

FCLK on elänyt seuran mukana niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Tällä hetkellä, kun joukkue kentällä tarvitsisi eniten tukea putoamistaistelussa, on seurajohto tehnyt kannattamisesta ja joukkueen tukemisesta mahdotonta.

Tilanne on tulehtunut koko korona-ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi, eikä keskusteluyhteyttä seurajohdon kanssa ole enää ollut.

Uusi seurajohto puhui ensimmäisissä keskusteluissa ennen korona-aikaa avoimuudesta ja yhteisöllisyydestä. Seurajohto kuitenkin veti maton alta alle vuodessa tekemällä naurettavan logouudistuksen ilman keskustelua kannattajien kanssa. Viime vuoden Honka-ottelun jälkeen seurajohto heitti kannattajat bussin alle perättömäksi osoittautuneessa rasismikohussa.

Kannattaminen on tehty haastavaksi.

Honka-ottelun jälkeen käydyssä keskustelussa kannattajat ja seurajohto sopivat askelmerkkejä tulevaan, mutta reilussa kahdessa viikossa seurajohto petti jälleen kannattajat sulkemalla kannattajakatsomon yhden tai kahden ihmisen Tampereen keskustassa tapahtuneen ylilyönnin seurauksena. Seurajohto painosti kannattajia, ja kannattajien olisi pitänyt leikkiä etsiviä, vaikka tekijät olivat viranomaisten tiedossa.

Kuluvalla kaudella keskusteluyhteyttä ei ole enää ollut. Ennen kauden alkua käyty keskustelu oli toisen osapuolen sanelutilaisuus, jossa kannattajille ei jätetty osaa eikä arpaa. Kannattajilla ei ole enää luottoa seuran kanssa suljettujen ovien takana käytävään keskusteluun. Seurajohto on toimillaan kadottanut yhteisöllisyyden, ja seuran kantavana suuntaviivana on ollut yrityskeskeisyys.

Tällä kaudella pelilliset esitykset eivät ole antaneet liiemmin aiheita iloon, mutta kannattajat eivät ole hylänneet joukkuetta ja pelaajistoa. Kannattaminen on kuitenkin tehty haastavaksi.

Tällä kaudella porttikieltoja on tullut mitättömistä syistä, kuten maalin spontaanista juhlimisesta tai parkkipaikalla kävelystä ottelutapahtuman ulkopuolella. Porttikieltoja on myös jaettu keksityistä syistä ja henkilöille otteluista, jossa he eivät ole olleet.

Seurajohdon alla toimiva turvallisuusorganisaatio kyttää porttikieltolistoineen ottelun portilla porttikiellossa olevia henkilöitä, ja pesuveden mukana on estetty sisäänpääsyjä myös syyttömiltä henkilöiltä.

Listoista ja kuvista huolimatta seurajohto tai turvaorganisaatio ei pysty ennen ottelua kertomaan kannattajien yhdyshenkilölle tai porttikiellossa oleville, ketkä ovat porttikiellossa ja kuinka pitkään. Onko jokaisen siis ostettava ensin lippu ja käytävä jännittämässä, pääseekö tänään sisään, jos on sattunut olemaan edellisessä pelissä? Näin nimittäin on tällä kaudella jo useasti käynyt ja lipuista ei ole palautettu rahoja.

Seurajohto ei kestänyt saamaansa kritiikkiä, vaan muutamasta edellisestä ottelusta on poistettu kannattajia seurajohdon kritisoinnin johdosta. Seurajohto ja turvallisuusorganisaatio ovat menettäneet kannattajien luottamuksen.

Koska aikaisemmat luottamukselliset keskustelut eivät ole toimineet, on FCLK:n ainoa mahdollisuus käydä keskustelua julkisesti, sillä aiemmat annetut lupaukset avoimuudesta ja yhteisöllisyydestä on petetty. FCLK:n mitta on täynnä petettyjä lupauksia, ja edellisten otteluiden protestit liittyvät siihen.

Toivomme seurajohdolta aitoa vastausta ja keskustelua, emme sanelupolitiikkaa ja mielivaltaisuutta. Seura ilman kannattajia ja historiaa ei ole mitään.