Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ämpärillinen | Lahtelaisilla päättäjillä on käsissään massiivinen urheilurakentamisen palapeli

Kisapuiston jalkapallostadion, uusi uimahalli 50 metrin altaalla, Isku Areenan peruskorjaus tai kokonaan uusi halli, urheilukeskuksen kunnostaminen seuraavia MM-hiihtoja varten.

Siinä lista lahtelaisista suurhankkeista, jotka odottavat ratkaisuaan. Miten tämä kaikki hoidetaan, kun kaupungin rahat ovat oletettavasti entistä tiukemmilla tulevina vuosina? Siinä on yksi Lahden isoista 2020-luvun kysymyksistä, kuten kaupunginjohtaja Pekka Timonen asian ilmaisi viime viikolla julkaistussa jutussamme.

Mainitut hankkeet on äkkiseltään helppo niputtaa samaan ryhmään. Kaikki liittyvät urheiluun ja liikuntaan. Yhdenkään toteutus ei ole kaupungille lakisääteisesti pakollista. Jokaisella niistä on intohimoiset kannattajansa, mutta kaikki herättävät myös keskustelua rahankäytön tärkeysjärjestyksestä.

Siihen ne yhtäläisyydet loppuvat. Hankkeiden kesken on myös selviä eroja, jotka vaikuttavat väistämättä niiden toteutumisaikatauluun ja -todennäköisyyteen.

Uimahallillle on kaikkein helpointa saada kannatusta liikuntaan ja kansanterveyteen liittyvillä perusteilla. Uusi allas liikuttaisi laajoja joukkoja, ja sille on kiistämätön tarve. Muissa Suomen isoissa kaupungeissa on tyypillisesti vähintään yksi 50 metrin allas.

Nyt iso kysymys kuuluu, miten hanke olisi toteutettavissa omana erillisenä hankkeenaan, kun kaavailtu Ranta-Kartanon vesiliikuntakeskus hotelleineen on toistaiseksi kaatunut tai ainakin perusteellisesti jäässä. Hintalappu on joka tapauksessa kymmenien miljoonien suuruusluokkaa.

Kisapuiston stadionhanke on periaatteessa kaikkein pisimmällä, koska sille saatetaan varata rahat jo ensi vuoden budjettiin.

Sitä ennen pitäisi päästä vain tarkkaan sopimukseen siitä, miten FC Lahti voi osallistua hankkeen rahoittamiseen. Tätä keskustelua ei voi kiertää eikä väistää, koska uusi pääkatsomo rakennetaan käytännössä pääsarjajoukkueen tarpeita varten. Harrastus- ja junioritoimintaa vartenhan riittäisi pelkkä kenttä.

Jokaisella hankkeella on intohimoiset kannattajansa.

Kyse onkin ennen kaikkea siitä, että pääsarjatason joukkueella on monta roolia: tärkeä palanen kaupungin tapahtumatarjontaa, nuorten harrastajien esikuva ja innoittaja, paikallisen yhteisöllisyyden liima, kaupungin imagomarkkinoinnin työkalu…

Kysymys kuuluu, kuinka paljon päättäjät ovat valmiita tukemaan kaikkea tätä sillä ajatuksella, että uusi stadion mahdollistaa seuran toiminnan kehittämisen pitkälle tulevaisuuteen. Oman mausteensa tähän kaikkeen tuonee se valitettava tosiasia, että juuri tänä syksynä FC Lahti valitettavasti kamppailee sarjapaikastaan.

Isku Areenan perusteelliseen uudistamiseen tai uuden jäähallin rakentamiseen liittyvä keskustelu on pitkälti samantapainen tapaus kuin Kisapuiston stadion.

Asioiden mittakaava vain on erilainen. Jääkiekossa pyörivät huomattavasti isommat rahat, ja toisaalta uuden jäähallin hintalappu on eri hehtaarilla jalkapallostadioniin verrattuna. Suuruusluokka on väkisinkin kymmeniä miljoonia euroja.

Niinpä tässäkin tapauksessa käydään keskustelua siitä, mitkä ovat Pelicansin mahdollisuudet osallistua hallin rahoittamiseen. Kiinteistön pääkäyttäjältä oletetaan merkittävää vuokranmaksua, jotta hallin taloudellisesta yhtälöstä saadaan toimiva. Ei kovin helppo yhtälö vaikeiden koronavuosien jälkeen.

Kaikille on kuitenkin selvää, että pelkän kiekkobisneksen varassa uusi halli ei pyöri. Niinpä kukaan ei puhu pelkän jäähallin rakentamisesta, vaan uudesta monitoimihallista. Haaveissa siintelee monipuolinen ja nykyaikainen elämyskeskus, joka toisi merkittävän lisän Lahden nykyiseen tapahtumatarjontaan.

Ilmiselvänä esikuvana on Tampereen uusi areena, joka on saanut lentävän lähdön. Tampereen mallia ei tietenkään voi kopioida Lahteen sellaisenaan, mutta realismia voisi olla noin puolet pienempi halli. Onhan Lahti kooltaan suunnilleen millä mittarilla tahansa noin puolet Tampereesta.

Enää pitäisi saada jostakin rahat. Tampereella ja monella muullakin paikkakunnalla isojen hallihankkeiden yhteydessä on toteutettu laajempia kiinteistöhankkeita asuintaloineen, jolloin hankkeiden rahoituksessa on osittain voitu hyödyntää rakennusoikeuden arvoa.

Esimerkiksi Tampereen yhtälö toteutui siten, että ensimmäisessä vaiheessa tehtiin kansi rautatien päälle, monitoimiareena ja kaksi tornitaloa yhteensä 340 miljoonalla eurolla. Kaupungin osuus tästä kaikesta oli 60 miljoonaa euroa.

Millainen kuvio Lahdessa olisi mahdollinen ja kuinka paljon siinä voisi laskea yksityisen rahoituksen varaan?

Tarkempi vastaus vaatinee laskelman jos toisenkin. Jos hanke etenee toteutukseen asti, tehtyjen ratkaisujen kanssa pitäisi pärjätä monta kymmentä vuotta.

Eikä tässä vielä kaikki. Lahtelaista urheilupaikkarakentamista koskevassa keskustelussa on tapana muistuttaa, kuinka valtavasti kaupunki on kipannut vuosien saatossa rahaa urheilukeskuksen monttuun.

Sama keskustelu on edessä tälläkin vuosikymmenellä, sillä stadionin ja mäkimontun seudut vaativat edelleen kunnostamista ja ajan tasalla pitämistä, jos täällä on tarkoitus järjestää kansainvälisiä talviurheilutapahtumia.

Ilmiö on tuttu muiltakin perinteisiltä MM-hiihtojen järjestäjäpaikkakunnilta: kisojen välillä tehtävän kasvojenkohotuksen ja uusiin suorituspaikkavaatimuksiin vastaamisen hintalappu on tyypillisesti ollut vähintään 15 miljoonan euron suuruusluokkaa. Tällaista rahankäyttöä tapahtuu hiljalleen koko ajan. Esimerkiksi suurmäen taakse tehdään parhaillaan uutta betonista hiihtosiltaa, joka on jo sellaisenaan satojen tuhansien eurojen investointi.

Näissä investoinneissa Lahti on tavallaan jatkuvassa itse itseään vahvistavassa kierteessä. Rahanmeno saattaa ärsyttää, mutta vaikea sitä on katkaistakaan, kun tähän asti on käytetty verorahoja niin paljon kuin on käytetty. Suurin osa päättäjistä on toistaiseksi ollut sitä mieltä, että tehtyjä investointeja ei pidä heittää hukkaan.

Ja kaikkiin keskusteluihin yhdistyvät tietenkin perinteiset näkökulmat. Ovatko nämä kaupungin perustehtäviä? Tarvittaisiinko rahoja sittenkin enemmän muualla? Mitä meidän on kaikesta rahapulasta huolimatta syytä tehdä, jotta kaupunki olisi tulevaisuudessa virkeä ja elinvoimainen?

Lisätään tähän vielä se tosiasia, että jokaisella urheilu- ja liikuntalajilla on omat tukijansa myös päättäjien keskuudessa. Se kaikkein rakkain laji on saattanut löytyä jo omassa lapsuudessa tai viimeistään omien lasten harrastustoiminnan perusteella. Sillä on väistämättä vaikutuksensa siihen, mikä on kenenkin mielestä kiireellinen hanke, vaikka harva tätä tietenkään ääneen myöntää.