Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ämpärillinen | Malvan avausnäyttelyissä taidetollo ei joudu miettimään punaisten ja sinisten neliöiden arvoitusta

Ensimmäinen käynti Malvassa oli melkein kuin olisi ulkomailla piipahtanut pienellä kaupunkilomalla. Eikä kyse ole nyt vain siitä, että koronavuosien jälkeen mikä tahansa irrottautuminen totutuista ympyröistä tuntuu virkistävältä tuulahdukselta.

Vuosikymmeniä Lahteen odotetun taidemuseon avajaiskattaus on mielestäni mielenkiintoinen, puhutteleva ja ilahduttavan monipuolinen kokonaisuus nykytaidenäyttelyineen, museon perinnekokoelmineen ja julisteineen.

Ei ole itsestäänselvyys, että kirjoittelen näin positiiviseen sävyyn taidenäyttelystä. Kuuluun niihin ihmisiin, joilla on aina välillä vaikeuksia käsittää nykytaidetta.

Melkein kuin taitelija iskisi silmää meille.

Ymmärrän kyllä oikein hyvin, että taiteen tarkoitus ei ole jäljentää valokuvatarkasti todellisuutta, vaan tavoittaa esimerkiksi ihmisen tunnetiloja ja antaa hänelle eväitä tehdä oivalluksia itsestään ja elämästä. Tästä huolimatta sitä huomaa usein nykytaiteen äärellä lähinnä miettivänsä, kuka vedättää ja ketä. Erityisesti tällaisia ajatuksia eksyy mieleen siinä vaiheessa, kun taiteeseen yhdistetään raha.

Esimerkiksi Pyhäniemen kartanon taidenäyttelyssä oli muutama vuosi sitten esillä tunnetun suomalaisen taidegraafikon vedoksia, joissa saattoi olla kehystettynä esimerkiksi punainen neliö, noin viisi senttiä kanttiinsa. Teoksen nimi oli loogisesti Punainen. Vastaavalla idealla oli tehty teos nimeltä Sininen. Kyseiset teokset olisi ollut mahdollista ostaa 300 euron kappalehintaan.

Olen todennäköisesti aika yksinkertainen, mutta minun käsityskykyyni tuo yhtälö ei mahdu, koska en nähnyt muuta kuin yksinkertaisia neliöitä, joita kuka tahansa maalia saanut esikoululainenkin osaisi tehdä. Vaikka kuinka käyttäisin mielikuvitusta tai kumoaisin itseeni saatavilla olevat lailliset tai laittomat päihteet, en pysty havaitsemaan neliöissä mitään syvempää merkitystä tai oivalluksen aihetta.

Ja tuo 300 euroa oli kovin vaatimaton esimerkki. Helpostihan taidemaailmasta löytyisi paljon raflaavampia tapauksia, joissa perään saa laittaa muutaman nollan.

Tällaisilla asetuksilla viritetylle pääkopalle Malva oli ilahduttavan toimiva kokonaisuus. Avajaisnäyttelyn kansainvälisenä vetonaulana toimivan Maarten Baasin teoksissa on oivaltavaa jujua, joka avautuu muillekin kuin nykytaiteen kovan luokan harrastajille.

Baas esimerkiksi irvailee parissa teoksessaan ansiokkaasti ja osin itseironiseenkin tyyliin oman aikamme huomiotalouden oravanpyörälle, jossa tärkeintä on henkilöbrändinä erottua muista ja sanoa mielipide asiasta kuin asiasta, sisällöstä viis.

Melkein kuin taiteilija iskisi silmää meille, jotka erehdymme joskus hakemaan syvällisiä merkityksiä neliöiden taustalta.