Pääkirjoitus | Rantakaupunki saa puuttuvan palasensa

Lahden Polttimon alueena tunnetulla teollisuustontilla voi muutaman vuoden kuluttua olla täysin toisenlaiset maisemat kuin nykyään. Kaupungin perinteisimpiin kuuluva yritys on muuttamassa Kujalaan ja alue vapautuu vaiheittain muuhun käyttöön.

Esimakua alueen tulevasta ilmeestä saatiin viime viikolla, kun kaupunki julkisti Niemen alueen arkkitehtuuri-ideakilpailun tulokset. Polttimon tontin lisäksi alue käsittää UPM:n alueen. Kisaan osallistui kaikkiaan 55 ehdotusta, joista voittajaksi selviytyi nimimerkki Tukki, hiiva ja mallas. Sen taustalla oli Sitowise oy ja Lindroos Architects oy:n työryhmä.

Tuomaristo arvosti ehdotuksen ”tilallisesti ja toiminnallisesti rikasta otetta sekä teollisen historian ja tunnelman välittymistä lähes kauttaaltaan uudisrakennettavalle alueelle”. Kilpailuarvion mukaan voittajatyössä ”teollinen perintö näkyy kaupunkirakenteessa, rakennusten massoittelussa ja ilmeessä sekä rakennusmateriaalien kierrättämisessä”.

Kilpailussa toiseksi tulleen ehdotuksen laati nimimerkki Baywatch, jonka taustalla oli Arkkitehdit Anttila & Rusanen oy:n työryhmä. Tuomaristo arvosti ”ehdotuksessa luotua vahvaa julkisten kaupunkitilojen muodostamista ja kaupunkirakenteen selkeyttä kuin myös rantaraitin mielenkiintoista ja komeaa avautumista pohjoiseen”.

Kolmanneksi sijoittui nimimerkki Lahden Poukama, eli LPR-arkkitehdit oy:n työryhmä. Tuomariston mukaan ”ehdotuksessa hyödynnetään järvinäköaloja avaamalla korttelit lounaaseen, luoteeseen ja järvelle saaden hienosti luonnonvaloa kortteleihin. Luonteeltaan ehdotus tasapainottelee osuvasti alueen teollisen mittakaavan ja tiiviyden sekä ympäröivien alueiden väljemmän rakenteen välillä.”

Perinteisesti yksikään ideakilpailun töistä ei toteudu ihan sellaisenaan, mutta palkitut työt toimivat jatkosuunnittelun pohjana. Kaupunki jatkaa nyt alueen suunnittelua yhdessä maanomistajien kanssa. Ensin laaditaan palkittujen töiden pohjalta koko alueen kaavarunkotasoisen yleissuunnitelma, jonka jälkeen asemakaavoitusta jatketaan vaiheittain osa-alueiden vapautuessa teollisuudelta.

Ensimmäinen vaiheessa vapautuu Viking Maltin mallastamon alue vuonna 2023, jonka jälkeen aloitetaan purkutyöt ja ympäristön puhdistaminen tarpeellisilta osin. Seuraavien osa-alueiden vapautuminen tapahtuu arviolta 10–15 vuoden kuluessa.

Lahtelaisten vapaa-ajan vieton ja ulkoilun kannalta olennaisin tieto on, että myös rantaraitin jatkaminen Niemen satamasta etelään kuuluu jo ensimmäisen vaiheen toteutukseen.

Sen myötä Vesijärven rannassa tai sen välittömässä läheisyydessä kulkevan suosittu ulkoilureitti täydentyy yhtenäiseksi kokonaisuudeksi Mukkulan kartanolta aina Myllysaareen asti.

Niemen alueen muodonmuutoksessa onkin kyse isommasta asiasta kuin yhden teollisuusalueen muuttamisesta asuin- ja toimistokäyttöön. Alueen rakentaminen huipentaa jo 1990-luvulla alkaneen kehityksen, jonka ansiosta Lahti on luonut nahkansa uudelleen ja muuttunut todelliseksi rantakaupungiksi.

Alueen jatkosuunnittelussa onkin syytä pitää tarkasti huolta siitä, että myös Niemen alueesta tulee osa lahtelaisten olohuonetta, ei vain siellä asuvien asukkaiden nukkumalähiö. Ennusmerkit ovat ainakin lupaavat, alustavien suunnitelmien mukaan alueelle voi sijoittua esimerkiksi kahvila, ravintola ja muita vastaavia rantaan sopivia palveluja. Rannat tulevat kaikkien kaupunkilaisten käyttöön ja Joutjoen vartta kehitetään puistomaisena alueena.

Niemen alueen rakentuessa Lahdella on laaja yhtenäinen järvimaisemissa sijaitseva asuinalue, joka ulottuu satamasta satamaan. Matkustajasatamasta Niemen satamaan. Mikäli Niemen alueen suunnitelmat toteutuvat edes osapuilleen, moni lahtelainen tulee löytämään sieltä uuden kodin.

Esimerkiksi voittajaehdotuksen mukaan alueelle tulisi asumista kaikkiaan peräti noin 83 000 kerrosneliömetriä. Alue olisi mittakaavaltaan vaihteleva. Tarjolla olisi muun muassa 2–3-kerroksisia pientaloasuntoja omilla pihoilla, ja alueen korkein rakennus olisi 11 kerroksen korkuinen.

Tässäkin tapauksessa paikallisten asuntomarkkinoiden kysyntä lopulta määrittää, millaisella vauhdilla alue rakentuu. Alueen tulevilla myyjillä on ainakin yksi kiistaton valttikortti: lähellä keskustaa sijaitsevaa järven rantaa ei enää valmisteta lisää.