Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Ei seitsemää ilman kahdeksatta? – MM-hiihtojen haku voi kohta olla taas ajankohtaista

Talviurheilukaupunki Lahti on parhaillaan todellisessa juhlavuosien putkessa. Lahden Hiihtoseura täyttää tänä vuonna sata vuotta ja ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta ensimmäisistä Salpausselän kisoista.

Tulevat juhlakisat saattavatkin toimia lähtölaukauksena seuraavien MM-hiihtojen haulle. Näillä näkymin kisat voitaisiin järjestää täällä vuonna 2029 tai 2031, jolloin Lahti olisi toiminut jo peräti kahdeksan kertaa MM-hiihtojen isäntänä. Lukema on täysin omassa luokassaan kansainvälisessä vertailussa.

Pelkkien perinteiden varaan kisatapahtumaa ja sen hakua ei kuitenkaan voi rakentaa. Tapahtuman on uudistuttava ja reagoitava maailman muutoksiin, jotta katsojat löytävät sinne tulevaisuudessakin. Temppu on tehty onnistuneesti Lahdessa monta kertaa aiemminkin, joten ei ole erityistä syytä epäillä, miksi niin ei kävisi tälläkin kertaa.

Lahdella on yksi ilmeinen valttikortti, jonka merkitys korostuu vuosi vuodelta enemmän. Täällä ei tarvitse rakentaa suorituspaikkoja alusta asti, joten kisat voidaan järjestää kestävän kehityksen hengessä, olemassa olevia puitteita hyödyntäen.

Ennen kuin keskustelu MM-hiihtojen mahdollisesta hakemisesta pääsee yhtään pidemmälle, ajatukselle tarvitaan Lahden päättäjien tuki. Asia on käytännössä nykyisen valtuuston käsissä, jos tavoitteena on saada kisat tänne vuosikymmenen vaihteen tienoille.

Päätös tuskin on pelkkä ilmoitusluontoinen läpihuutojuttu. Vaikka urheilukeskuksessa ei tarvitse räjäyttää kaikkea uusiksi, pelkkä paikkojen ylläpito, peruskorjaus ja pienimuotoinen kasvojenkohotus maksaa noin isolla alueella väistämättä miljoonan jos toisenkin vuosien saatossa. Muussa tapauksessa puitteet pääsevät repsahtamaan sellaiseen kuntoon, että puheet MM-kisoista voidaan unohtaa.

Oma lukunsa on MM-kisojen hakuprosessi, jonka kustannukset ovat aiempien kertojen perusteella satojen tuhansien eurojen suuruusluokassa.

On helppo kuvitella, että poliittisessa keskustelussa tämäntyyppiset menoerät saatetaan helposti myös kyseenalaistaa, kun kaupungin talous on entistä tiukemmilla sote-uudistuksen myötä, ja rahaa ei tunnu riittävän kunnolla peruspalveluihin. Yhtä ennalta arvattavaa on, että kisojen järjestämistä perustellaan tapahtuman myönteisillä aluetalousvaikutuksilla.

Tapahtumien talousvaikutuksiin liittyvät laskelmat herättävät perinteisesti keskustelua puolesta ja vastaan, mutta kokonaisvaikutelmaa on vaikea kiistää, jos on käynyt Lahdessa MM-hiihtojen aikaan ja pitänyt silmänsä auki. Ihmisiä ja rahaa on liikkeellä aika lailla eri tavalla kuin normaaleina talvipäivinä.

MM-hiihtojen järjestämisessä on kuitenkin kyse isommasta asiasta kuin muutamien päivien tulovirrasta. Lahti on vuosien saatossa käyttänyt kymmeniä ja taas kymmeniä miljoonia euroja MM-tason suorituspaikkojen kehittämiseen ja ansainnut siten paikkansa maailman johtavana pohjoismaisten lajien arvokisanäyttämönä. Talviurheilu on kiistatta niitä harvoja asioita, joilla Lahti aidosti erottuu kaikista muista Suomen ja maailman kaupungeista.

Tässä tilanteessa olennainen kysymys kuuluukin: onko järkevää luopua asemasta vapaaehtoisesti ja heittää aiemmin tehdyt panostukset hukkaan.

Ainakin vuoden 2017 jälkitunnelmissa iso osa lahtelaisista oli valmis laittamaan uutta matoa koukkuun. Asia ilmeni silloisten kuntavaalien yhteydessä toteutetussa ESS:n vaalikoneessa. Konetta käytti noin 5 000 tavallista kaupunkilaista, joista lähes 80 prosenttia kannatti kisojen hakemista uudestaan. Silloisten ehdokkaiden joukossa kannatus oli vielä suurempi, haun kannattajia oli peräti 88 prosenttia.

Tälläkin kertaa soraääniä voi kuulua, mutta olisi erittäin iso yllätys, jos päättäjien iso enemmistö ei asettuisi hakuprosessin taakse, kun asia on tapetilla.

Ei mennä kuitenkaan vielä asioiden edelle. Tulevana viikonloppuna ajankohtaisempaa on nauttia Salpausselän kisojen tunnelmasta ja suoraan Pekingistä tulevien sinivalkoisten sankareiden ja muiden maailman huippujen esityksistä. Lähes satavuotisiin perinteisiin kirjoitetaan jälleen uusi hieno luku.