Nämä pari pandemiavuotta ovat olleet äärimmäisen hämmentäviä, mutta ehkäpä hämmentävintä on ollut huomata, miten ihmiset näyttävät luonteensa erikoisessa tilanteessa.
Äärimmäisessä tapauksessa yhtäkkiä rokote on ollut kirosana tai maskin laittaminen kasvoille on koettu ihmisoikeusloukkauksena, onneksi tosin ei omassa lähipiirissä ole ollut mitään tällaista ja perheen jäsenet ovat pysyneet terveenä, ennen kaikkea eläkkeellä olevat vanhempani.
Olen ollut jatkuvasti töissä asiakaspalvelussa ja kohdannut tuntemattomia ihmisiä kotimaasta ja ulkomailta.
Välillä on mietityttänyt, varsinkin silloin kun rokotuskierroksen vasta aloitti, että jos saan koronan, miten se näin astmaatikon näkökulmasta vaikuttaa keuhkoihin ja mitä jälkiä siitä voi jäädä.
Viitaten 16.2. julkaistuun Pertti Vartiaisen kirjoitukseen, yksi suurimmista ihmetyksen aiheista ovat olleet nämä ”oman elämänsä julistajat”, joiden mietteitä on aina tasaisesti saanut lukea niin lehdistä kuin netistäkin. Nämä julistajat kertovat innokkaasti, kuinka heidän valintansa on ollut elää mahdollisimman ”normaalia” elämää, huolimatta rajoituksista.
On käyty ulkona, matkustettu kotimaassa ja/tai ulkomailla, tms. Läpi kuultaa poikkeuksetta se, että joskus vaan yksilön oikeudet ovat tärkeämpiä kuin yhteiskunnan toimintakyvyn säilyttäminen.
Varianttien levitessä jo valmiiksi kuormittunut terveydenhuolto kuormittuu lisää, mikä luo taas ihan uusia ongelmia.
Mainittakoon vielä, että edellä mainittu kirjoitus antoi inspiraation tälle kirjoitukselle, mutta tarkoitukseni ei ole kritisoida yksittäistä henkilöä, vaan ilmaista, miksi tällainen ajattelu ei suotavaa tällaisena aikana.
On hyvä, että käyttää maskia ja ottaa rokotukset, mutta pelkästään ne eivät ole mikään maaginen suojaus koronaa vastaan, kuten olemme nähneet.
Tämän ajan yhteiskunnassa painotetaan yksilöllisyyttä hyvin vahvasti ja vallitsevan käsityksen mukaan jokaisella henkilöllä on oikeus juuri siihen elämään, minkä ajattelee itsellensä sopivasti.
Paitsi sitten, kun on kyse pandemiasta. Varianttien levitessä jo valmiiksi kuormittunut terveydenhuolto kuormittuu lisää, mikä luo taas ihan uusia ongelmia. Entisenä lähihoitajana arvostan suuresti terveydenhuollon ammattilaisia ja tiedän, kuinka raskasta heidän työnsä on. Voin vain kuvitella, miten korona-aika on venyttänyt kärsivällisyyden ja jaksamisen äärimmilleen, varsinkin kun menee joka päivä hoitamaan sairaita ihmisiä.
Siksi olen omalta osaltani päättänyt pyrkiä sellaiseen elämään, että en tule kuormittaneeksi sitä enempää, jotta paluu edes jonkin tason normaaliin elämään olisi joskus mahdollista heillä, joille tämä aika tekee tiukinta.
Ihan puhtaalla järjellä ajateltuna, pandemiaa ei voi kovin monella tavalla hallita, kuten yrityksistämme huolimatta emme voi hallita luontoakaan. Elämme ennen näkemättömän avoimessa maailmassa, mikä osaltaan esim. nopeuttaa tartuntojen saamista ja valheellisen informaation jakaminen tahallaan tai vahingossa tekee suurempaa vahinkoa kuin ehkä osaamme ajatellakaan.
Jos kaikki olisivat parikin vuotta sitten ajatelleet, että heidän yksilölliset mieltymykset ja menot ovat tärkeämpiä kuin yhteiskunnan toimintakyvyn säilyttäminen, en edes uskalla ajatella, missä olisimme nyt.
Siispä nämä ”julistajat” kertovat vahingossakin, millaisia yhteiskunnan jäseniä he ovat. En kyllä uskaltaisi itse lähteä rehentelemään siitä kuinka monta kertaa olen pandemian aikana käynyt ulkomailla, mutta kukin kai tavallaan.
Vielä näin loppumainintana se, että joskus mietityttää, millaisen esimerkin lapset ja nuoret saavat siitä, kun jotkut aikuiset käyttäytyvät välinpitämättömästi näin suuren asian äärellä.
Kun aina ei ole kyse omasta valinnasta, joskus sinua kouluttautuneempi ja asiaan perehtyneempi kertoo, mitä pitää tehdä, jotta selvitään mahdollisimman pienillä vaurioilla ja se vaan kuuluu elämään.
Niin, ja jos joku tarvitsee korona-ajan jälkeistä kriisiapua, se ei välttämättä ole kiinni siitä, onko päässyt baariin tai matkustelemaan vai ei. Toivon, että tästä pandemiasta opitaan jotain, mutta ihmisluonteen tuntien uskoni on äärimmäisen hatara.