Vapaus on mennyt. Ihmisoikeuksia poljetaan maanrakoon. Yksilöllisyyttä ei sallita. Itsenäinen ajattelu on rikos.
Mitä noista sanoista tuli mieleen? Siirryitkö ajatuksissasi 1940-luvun Saksaan ja keskitysleirille lähtevän junan lastauslaiturille. Vai sittenkin tämän päivän Kiinan ja uiguurien uudelleenkoulutusleireille? Tai vielä lähemmäksi: Valko-Venäjän pidätyskeskuksiin?
Ymmärrettäviä vaihtoehtoja mielestäni jok’ikinen. Aika monelle meistä tulee kuitenkin tuosta alun ”tunnelmakuvauksesta” mieleen jotain ihan muuta. Portsari ravintolan ovella kysymässä koronapassia. Hoitoalan työantaja edellyttämässä todistusta koronarokotuksesta tai negatiivisesta testituloksesta.
Olen aina tiennyt, että suhteellisuudentaju on rajallinen luonnonvara, mutta siitä huolimatta korona-ajan kohkaus vapauden menetyksestä ja perustuslaillisista oikeuksista on päässyt yllättämään.
Vapauteen kuuluu aina myös vastuita ja velvollisuuksia. Jokainen meistä on esimerkiksi vapaa hankkimaan ajokortin oman terveydentilan niin salliessa. Siinä samalla pitää kuitenkin sitoutua ajamaan nopeusrajoitusten ja kaikkien mahdollisten liikennesääntöjen mukaan.
Täysin riippumatta siitä, kuinka mielekkäältä nopeusrajoitus jossakin tietyssä paikassa omasta mielestä tuntuu.
Mikäli säännöistä lipeää, sillä on seurauksensa. Sakkoja tai törkeimmissä tapauksissa vankeutta. Tismalleen niiden pykälien mukaan, jotka päättäjien enemmistö on hyväksynyt. Taustalla on selkeä logiikka: yksittäisen kuskin harmitus ja mielipaha on pieni hinta siitä, että saadaan pidettyä kolarit ja liikennekuolemat siedettävällä tasolla.
Ajokortti ja liikennesäännöt ovat simppeli esimerkki, mutta ei se periaatteessa yhtään sen kummallisempaa ole koronamääräyksistä puhuttaessa.
Pandemiassa tilanne toki muuttuu paljon nopeammin ja pykälät sen mukana. Se on ymmärrettävästi tuntunut hämmentävältä, koska ei tieliikenteessäkään muuteta sääntöjä sen mukaan, miten kolareiden ilmaantuvuusluku on kehittynyt viimeisen parin viikon aikana. Yhtä kaikki, taustalla on sama hyvä perustavoite: ihmishenkien ja terveyden suojelu.
Hoitohenkilöstön rokotevelvoitetta en pysty näkemään sen kummempana asiana kuin minkä tahansa alan lakisääteistä pätevyysvaatimusta. Liikennevertauksessa pysyäksemme: ei rekan rattiinkaan pääse ihan tavallisella ajokortilla.
Mielestäni ei ole liikaa vaadittu, että terveydenhuollon ammattilainen uskoo nykyaikaiseen lääketieteeseen ja tiedeyhteisön suuren enemmistön näkemykseen silläkin uhalla, että omatoimisella googletuksella ja ”asioiden tutkimisella” löytyy varmasti tukea ties millaisille vaihtoehtoisille näkemyksille.
Kenenkään ei esimerkiksi ole pakko ajaa ajokorttia tai ottaa koronarokotetta. Valinnalla voi toki olla seurauksensa työmarkkinoilla, kun tiettyihin ammatteihin hakeutuminen käy mahdottomaksi. Saattaahan se harmittaa, mutta ihmisoikeusrikosta siitä ei saa kyllä tekemälläkään.
Kaikesta meuhkauksesta huolimatta Suomen kansalaiset onneksi nauttivat edelleen poikkeuksellisen isosta vapaudesta maailman mittakaavassa.
Koronan ja rokotusten ympärillä nähdyn väännön yhteydessä on syntynyt myös mielenkiintoisia keskusteluja siitä, missä menee yksilön ja yhteiskunnan vastuun raja.
Rokottamattomat ovat aiheuttaneet tehohoitoon joutuessaan huomattavia kustannuksia kaikille veronmaksajille, vaikka hoitojakso olisi isolla todennäköisyydellä ollut vältettävissä rokotteen avulla.
Rokotteiden vastustajilla on ollut tapana vastata tähän näkökulmaan muistuttamalla kaikista niistä terveydenhuollon kuluista, joita ihmiset ovat aiheuttaneet omilla valinnoillaan jo kauan ennen korona-aikaa. Esimerkiksi huonoista elämäntavoista johtuva sairaalloinen ylipaino voi aiheuttaa yhteiskunnalle merkittäviä kuluja monenlaisten sairauksien muodossa. Miksi tästä ei puhuta yhtä syyllistävään sävyyn kuin rokottamattomista koronapotilaista?
Ihan hyvä kysymys ja mielenkiintoinen näkökulma. Mielestäni tapaukset eivät kuitenkaan ole ihan suoraan vertailukelpoisia. Jos vakaviin ylipaino- tai päihdeongelmiin olisi olemassa niinkin mutkaton ratkaisu kuin toimiva rokote, tietenkin ihmisiä kannattaisi kaikin keinoin ohjata ja kannustaa sen käyttöön.
Toki myös tuo kuvitteellinen rokote jäisi ottamalta monilta sellaisilta henkilöiltä, jotka siitä hyötyisivät. He puhuisivat mahtipontiseen sävyyn oikeudesta päättää omasta kehostaan eivätkä ”antaisi kehoaan lääkeyritysten käyttöön”.
Tuollaisiinkin ratkaisuihin heillä olisi toki täysi vapaus, niin hassuilta kuin perustelut saattavatkin kuulostaa.
Todellinen sivistysyhteiskunta pitää kuitenkin huolta myös huonompia valintoja tehneistä jäsenistään, kuten viimeisen parin vuoden aikanakin olemme nähneet. Ketään ei jätetä tiukan paikan tullen hoitamatta sen perusteella, onko hän huolehtinut rokotesuojastaan vai ei. Se jos mikä on vastaansanomattomin todiste siitä, että meillä on todellinen vapaus – paljon suurempi kuin nettipalstojen huuruisimmissa kommenteissa annetaan ymmärtää.