Kuinka monta kaistaa milläkin kadulla pitäisi olla? Paljonko kaupungissa pitäisi olla istuskelupenkkejä ja millaisilla paikoilla? Kas, rakennustyö näköjään alkanut, mitähän tuohon on tulossa?
Kenellekään lehtemme lukijalle tuskin on jäänyt epäselväksi, että tuollaiset ihmisten päivittäisessä arjessa ja lähiympäristössä näkyvät kysymykset ovat kaupunkilehden sisällön kovaa ydintä.
Sitä parempi, mitä enemmän saamme lehtemme sivuille tavallisen kaupunkilaisen mittakaavassa hahmotettavia konkreettisia asioita, joiden tiedämme aidosti kiinnostavan ja puhuttavan lukijoitamme.
Kaupunkilaisten arjessa elävän kaupunkilehden uutiskynnys ei ole vain matalalla, vaan sitä ei ole käytännössä ollenkaan. Ei niin pientä asiaa, etteikö se voisi olla paikallisesti ajankohtainen ja kiinnostava.
Linja ei ole muuksi muuttumassa, mutta samalla tiedostan toki oikein hyvin, mikä on kolikon kääntöpuoli. Jos katse on liikaa tässä päivässä ja yksityiskohdissa, hämärtyy väistämättä niin sanottu iso kuva ja näkymä pidemmälle tulevaisuuteen.
Niinpä ajattelin nyt kertaheitolla korjata ongelman. On tullut aika ajatella Lahden tulevaisuutta kerrankin isosti ja riittävän kaukokatseisesti.
Siirtokunnan perustamiseen liittyvät ratkaisut on syytä määritellä huolellisesti Lahden avaruusstrate‑ giassa.
Vision innoittajana on netin päivitysvirran seasta silmiini sattunut teksti, jossa analysoidaan mahdollisuuksia rakentaa asuttava megasatelliitti Marsin ja Jupiterin välissä sijaitsevan Ceres-kääpiöplaneetan kiertoradalle.
Luit oikein. Tieteishuuhaalta kuulostavaan ideaan lienee syytä suhtautua ainakin puolivakavasti, sillä se on julkaistu muun muassa Ilmatieteenlaitoksen virallisilla sivuilla. Idean isä on teoreettisesta fysiikasta filosofian tohtoriksi väitellyt Pekka Janhunen, joka työskentelee tutkimuspäällikkönä Ilmatieteenlaitoksella.
Ursan julkaiseman Tähdet ja avaruus -lehden helmikuussa julkaiseman uutisen mukaan Janhusen kehittämä konsepti on kokonaan uusi ja se on herättänyt huomiota maailmalla. Ei ihme, sillä Janhusen visiossa tekosatelliitti voisi laajentua lähes loputtomasti ja sinne olisi mahdollista tehdä ihmisille enemmän elintilaa kuin maapallolle.
Vaikuttaa tarkemman perehtymisen arvoiselta idealta.
Janhunen perustelee 27-sivuisessa raportissaan alustavaa suunnitelmaansa seikkaperäisillä laskelmilla, joiden paikkansapitävyyden todistamiseen ei minun osaamiseni riitä. Luotetaan siis siihen, että julkaisu on ollut jo tovin akateemisesti vertaisarvioitavana.
Janhusen laskelmissa yhtä asukasta kohden on käytettävissä tilaa 2 000 neliömetriä, joka jakautuu maaseutumaiseen ja kaupunkimaiseen alueeseen.
Janhusen visioissa rakennusmateriaalit nostettaisiin Cereksestä raketeilla, avaruushissillä tai sähkömagneettisella katapultilla. Cereksen pieni painovoima tekee nostamisesta helpompaa kuin Maassa.
Ihmiset asuisivat halkaisijaltaan kahden kilometrin sylintereissä, joita pyörittämällä niiden sisäpinnalle saadaan aikaan Maan painovoimaa vastaava keinopainovoima. Tämä olisi merkittävä etu esimerkiksi Marsin tai kuun pinnalle rakennettaviin siirtokuntiin verrattuna.
Sylinterit ovat kiinni megasatelliitin rungossa magneettilaakereilla ja asukkaat voivat matkustaa helposti sylinteristä toiseen. Rakennelmaan olisi mahdollista kiinnittää vaiheittain lisää sylintereitä, mikä mahdollistaisi sen kasvun jopa miljardien ihmisten kodiksi.
”Ihmiset elävät lähiluonnon keskellä kuten Maassa, mutta paratiisimaisissa oloissa ilman luonnonkatastrofeja ja ilman pakollista vuodenaikojen vaihtelua. Tämä yksinkertaistaa ravinnontuotantoa ja taloutta”, todetaan Ilmatieteenlaitoksen sivuilla julkaistussa tiedotteessa.
Tähdet ja avaruus -lehden haastattelussa Janhunen täsmentää suunnitelmaa. ”Valitsin Cereksen siksi, että sen koostumuksessa on typpeä, joka on tärkeä raaka-aine ilman valmistamiseen”, Janhunen kertoo.
Kyseinen paikka olisi sopiva myös valoa ajatellen. Ajatuksena on kerätä ja heijastaa peileillä valoa siten, että syntyy samanlainen valaistus kuin maapallolla. Yhdyskunnan energiantarve olisi ratkaistavissa aurinkopaneeleilla siten, että energiaa on riittävästi myös maanviljelyä varten.
Janhusen laskelmissa yhtä asukasta kohden on käytettävissä tilaa 2 000 neliömetriä, joka jakautuu maaseutumaiseen ja kaupunkimaiseen alueeseen. Maaseudulla olisi 1,5 metrin paksuinen maakerros maanviljelyä varten. Rakennelmaan tehtävän ilmakehän korkeus olisi maaseudulla 50 metriä, kaupunkialueella 15 metriä.
Janhusen mukaan kaikki siirtokunnan tarvitsemat teknologiat ovat jo ulottuvillamme.
”Jos nyt pantaisiin töpinäksi, viimeistään 15 vuoden kuluttua ensimmäiset ihmiset voisivat muuttaa Cerekselle”, Janhunen arvioi Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 2/2021.
15 vuotta. Se on aika vähän. Olisiko tässä nyt se tulevaisuudesta kertova heikko signaali, johon Lahden pitäisi reagoida hyvissä ajoin ennen isoja massoja?
Miten voimme varmistaa, että Lahti saa oman siirtokuntansa tekoplaneetalle ensimmäisten joukossa? Siinä vaiheessa olemme jo myöhässä, jos oma planeetta on muuttunut isolta osin elinkelvottomaksi.
Kun Lahti on saanut varattua satelliitista oman sylinterinsä, voimme keskittyä hankkeen käytännön toteutukseen.
Järjestelyhän avaa valtavia mahdollisuuksia asuttaa ihmisiä yhdessä samanmielisten kanssa. Pitää vain päättää, millä perusteella kaupungin asukkaat jaetaan tänne jääviin ja siirtokuntaan muuttaviin.
Liisun kannattajat ja vastustajat? Oikeisto ja vasemmisto? Vanhemmissa ikäluokissa Kuusysin ja Reippaan kannattajat?
Tuo asia kannattaa miettiä kunnolla. Muussa tapauksessa tekoplaneetalla asuvat lahtelaiset ovat pian tappelemassa siitä, mitä reittejä omassa sylinterissä saa kulkea ja kuinka monella kaistalla. Paratiisi muuttuu perinteiseksi taistelutantereeksi.
Siirtokunnan perustamiseen liittyvät ratkaisut on syytä määritellä huolellisesti Lahden avaruusstrategiassa, jonka valmistelun eteenpäin katsova ja isosti ajatteleva valtuusto aloittaa mahdollisimman pian.