Suomi on leimaantunut tuhansien tietojärjestelmien ihmemaaksi. Jokainen tietää, että tietotekniikka tulee vaikuttamaan terveydenhuollon toimintatapoihin enemmän kuin yksikään biolääketieteen innovaatio, olipa sitten kyse kantasoluista tai biopohjaisista lääkkeistä!
Uudet potilasjärjestelmät ovat maksaneet maallemme eri arvioiden mukaan 1,5 – 2 miljardia euroa, loppulaskua ei taida tietää kukaan. Data on lisääntynyt, mutta käytettävyys on jäänyt useissa hankinnoissa lapsipuolen asemaan. Lääkäreiden aika tuhrautuu aivan liian usein kikkailuun, jolloin potilaan tutkimukseen ja diagnoosiin varattu aika on lyhentynyt huolestuttavasti.
Tämä kaikki on ollut terveydenhoidon päättäjien vastuulla. Kylmä totuus on, että tässä on epäonnistuttu pahasti, sillä yhteinen kokonaisnäkemys tietojärjestelmistä on puuttunut. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät eivät yksinkertaisesti toimi tai takkuilevat siirryttäessä järjestelmästä toiseen. Suurimmat haasteet ovat säilyneet: sairaanhoidon eri organisaatioiden välinen tieto ei siirry joustavasti järjestelmästä toiseen.
Mutta kylmä totuus on, että sitä saa, mitä tilaa! Jokainen kunta ja sairaanhoitopiiri on puuhastellut asiassa itsekseen ja lopputulos kertoo, että tilaajan lupaamia joustavia palveluita ei olekaan saatu ja rahaa on valunut lisää toimimattomien vanhojen tietojärjestelmien korjaamiseen kohtuuttomasti.
Avainkysymyksiä ovat: ”Ovatko potilaan tiedot turvassa? Siirtyvätkö ne nopeasti ja helposti niitä tarvitseville?”.
Uusiin tietojärjestelmiin, kuten Apottiin ja Asteriin on asetettu suuria toiveita. Ne maksavat ja ovat maksaneet hunajaa, mutta toimivatko ne Suomen oloissa? Suomessa käyttäjien vaatimustaso on koko ajan kasvanut. Lunastavatko ne suuret lupaukset uuden sukupolven tietojärjestelminä, jotka eivät vain säilö potilastietoa, vaan auttavat palvelujen kohdentamisessa ja osaavat ehdottaa sopivia hoitotoimenpiteitä potilaalle? Tätä tietoa on kerätty ja seurattu yli 10 vuoden ajan ja tulokset ovat olleet varsin laihoja.
Apotti-järjestelmä jakaa mielipiteitä. Monet lääkärit Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) pitävät sitä hitaana ja monimutkaisena ja jopa vaarallisena käyttää. Erityisesti potilasturvallisuus on epäilyttänyt Apotin käyttäjiä.
Amerikkalaisen IT-jätin Cernerin kehittämä Aster- tietojärjestelmän aikoi tilata neljä suomalaista sairaanhoitopiiriä: Etelä-Savo, Vaasa, Pohjois-Karjala ja Keski-Suomi.
Keski-Suomi sanoutui sopimuksesta irti teetettyään konsulttiyhtiö Ernest & Youngilla juridisen selvityksen tietojärjestelmän toimivuudesta. Aster-järjestelmä on erittäin kallis ja kärsii samoista puutteista kuin Apotti. Lääkäreiltä Apotti sai arvosanaksi vain viisi. Parhaiten pärjäsi Esko, joka sai seitsemän.
Kaikessa tässä tietojärjestelmäsopassa on ongelmana se, että näistä asioista päättäviltä puuttuu kyky nähdä etäälle eli huolehtia strategisesta visioinnista koko Suomen näkökulmasta.
Keskimääräinen suomalainen sote-päättäjä on kuin tuuliviiri, joka kääntyy sinne, mistä tuuli kulloinkin puhaltaa. Väitän, että keskimääräinen sote-päättäjä ei erota terveyspalvelua terveyshyödystä, tarvetta kysynnästä, prosessia protokollasta eikä tuottavuutta vaikuttavuudesta.
Terveystietojärjestelmiä kaupittelevien yritysten bisnesidea on ollut koko ajan ”Take the money and run”. Näin ne ovatkin tehneet onnistuneesti ja kupanneet kuntia surutta, koska päättäjien tieto terveydenhuollon tietojärjestelmistä on ollut olematonta.
Haasteet ovat nyt uusilla tammikuussa valittavilla sote-valtuutetuilla. Ja kykeneekö sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon operatiivisen ohjauksen yksikkö valvomaan näitä järjestelmiä?
Kadehdin Viroa, jossa kaikki tietojärjestelmät on tehty kansakunnan kokonaisuus huomioiden: käyttäjäystävällisyys ja helppous kärkitavoitteina.