Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ämpärillinen | Parin päivän "juttukeikka" terveydenhuollon ytimeen – yllättäen alkanut piipahdus tarjosi uutta näkökulmaa

Olen kirjoitellut vuosien ajan ties kuinka paljon paikallisista sote-palveluista jututtamalla asiasta vastaavia johtajia, joilla pitäisi olla paras näkemys isoon kokonaiskuvaan. Palveluihin liittyvä ruohonjuuritason näkökulma on puolestaan tullut tutuksi muun muassa lukuisista lukijoiden mielipidekirjoituksista, joita olen julkaissut.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin tunnustettava, että omakohtainen näppituntuma ja arjen asiantuntemus aiheesta on ollut ohuella pohjalla. Olen kuulunut niihin onnekkaisiin, joiden ei ole juurikaan tarvinnut rasittaa julkista terveydenhuoltoa. Vuosien ajan ainoat lääkärikäyntini olivat työterveyshuollossa silloin tällöin tehtävät terveystarkastukset. Sairaalassa muistelen viettäneeni yötä edellisen kerran joskus lapsuudessa.

Muutama viikko sitten tähän tuli muutos. Soittelin eräiden uusien oireiden takia varmuuden vuoksi Akuutti 24:n päivystysnumeroon. Asiat etenivät itsellenikin yllätyksenä lopulta siten, että päädyin Akuutin kautta pariksi päiväksi sairaalan vuodeosastolle tarkempia tutkimuksia varten.

En mene nyt tarkemmin potilaskertomukseni yksityiskohtiin, mutta totean vain sen verran, että tutkimusten lopputulos oli lopulta iso helpotus, ja nyt asian jatkohoito jatkuu vähemmän kiireellisenä.

Ajattelin kuitenkin nostaa esille muutamia havaintoja, joita ehdin tehdä tällä parin päivän ”juttukeikallani” paikallisten sote-palveluiden kovimpaan ytimeen. Siinä vuoteella pötkötellessä ja epävarmana omasta tilanteesta näkökulma on aika erilainen kuin työpäivän aikana jotain hyvinvointiyhtymän strategiaa ja sote-uudistusta koskevaa tiedotetta tavaillessa.

Akuutti 24:n tiloissa ehdin viettää muutaman tunnin, ennen kuin minut siirrettiin vuodeosastolle.

Siinä ajassa en voinut olla huomaamatta, että sermin takana viereisellä paikalla ollut iäkkäämpi potilas ei tainnut kunnolla tietää, missä on ja minkä takia. Selväksi kuitenkin kävi, että ilmeisen välttämättömät hoitotoimenpiteet tuntuivat hänestä hyvin epämiellyttävältä.

Yksityisyydensuojaa loukkaamatta voin todeta, että potilaalta löytyi aika paljonkin luovuutta, kun hän sinkosi solvauksiaan hoitohenkilökunnalle. Kerta toisensa jälkeen, tuntien ajan. Taisipa niihin huuteluihin välillä sekoittua myös pienimuotoista yritystä väkivallan käyttöön huitaisujen muodossa.

Kaikkea tuota kuunnellessa ison vaikutuksen teki hoitohenkilökunnan ammattimainen asenne. Provosoitumisesta ei kuulunut merkkiäkään. He jaksoivat kerta toisensa jälkeen selittää potilaalle, miksi oli välttämätöntä tehdä tietyt toimenpiteet. Samalla he yrittivät myös parhaansa mukaan johdatella potilaan ajatuksia miellyttävämpiin asioihin.

Ajattelin jo tuolloin, että todistin todennäköisesti melko tyypillistä tilannetta päivystyksen arjessa. Mielikuva vahvistui myöhemmin, kun laittelin lehteen ensihoidossa työskentelevän aluevaaliehdokkaan kirjoitusta. Siinä kuvailtiin ilmeisen asiantuntevasti, miten päivystyksestä on tullut sekavassa tilassa olevien ikäihmisten väliaikainen odotustila, koska vuodehoitopaikoista on pulaa.

Olen tiennyt ennenkin, että keskussairaala on merkittävä lääkäreiden ja hoitajien koulutuspaikka. Tämäkin asia avautui kunnolla parin päivän tutustumisretken myötä.

Oli hyvin tavanomaista, että hoito- ja tutkimustilanteissa oli paikalla joku uransa alkupuolella oleva hoitaja tai lääkäri ottamassa oppia kokeneemmalta kollegaltaan. Noissa hommissa se taitaakin olla ainoa vaihtoehto, koska kaikkea ei yksinkertaisesti voi oppia koulun penkillä.

Hienoa jos pystyin itsekin olemaan omalla pienellä panoksella harjoittelun apuna esimerkiksi siinä tilanteessa, jossa eräs valmistumisen kynnyksellä oleva hoitaja laittoi kanyylia suoneen. Se meni nähdäkseni oikein hyvin, vaikka edellisestä kerrasta olikin kuulemma jo pari vuotta.

Vuosien saatossa paikallisessa terveydenhuollossa on tehty monia yhtiöittämisjärjestelyjä, joista on julkaistu uutisia lehdessämme.

Potilastason näkökulma auttoi hahmottamaan, mitä tuo käytännössä tarkoittaa. Vuoteen vierellä kävi parin päivän aikana eri työnantajien palveluksessa työskenteleviä henkilöitä. Lääkärit ja hoitajat edustivat hyvinvointikuntayhtymää, kaikki laboratorionäytteiden ottajat olivat Fimlabin palveluksessa, ja ateriat tulivat Päijät-Hämeen laitoshuoltopalveluiden edustajien toimittamina.

Jotain jatkuvasta muutoksesta kertoo sekin, että visiittini jälkeen ateriakuvio on mennyt jo uusiksi vuoden alusta alkaen taannoisen kilpailuttamisen myötä.

Erilaiset muutokset jakavat ymmärrettävästi usein mielipiteitä ja aiheuttavat välillä aikamoistakin poliittista vääntöä taustalla, mutta yksittäinen potilas on tuosta kaikesta autuaan tietämätön. Kaikkia vuoteen vierellä pyörähtäneitä yhdisti yksi piirre, oli nimilapussa mikä titteli tai työnantajan nimi tahansa. He olivat tekemässä työtään erinomaisella asenteella asiakkaitaan auttaakseen.

Ensi viikolla valittavat uudet aluevaltuutetut vastaavat osaltaan siitä, että maakunnan sote-ammattilaisilla on mahdollisuus tehdä työnsä hyvin, oman ammattietiikkansa mukaisesti. Vähempään ei pidä tyytyä, jotta potilas voi edelleen pötköttää vuoteella luottaen siihen, että ympärillä pyörivä koneisto rullaa kitkatta ja parhaaseen käytettävissä olevaan asiantuntemukseen nojautuen.

Liityn nyt edellä kirjoittamillani sanoilla niiden tyytyväisten asiakkaiden joukkoon, joka hehkuttaa paikallisen terveydenhuoltohenkilöstön osaamista ja asennetta.

Uutisotsikoissa on ollut näin korona-aikana paljonkin juttua henkilöstön jaksamisongelmista, riittämättömyyden tunteesta ja uhkaavasta hoitajien joukkopaosta. Otsikoille on epäilemättä painavat perusteensa, mutta mahdolliset ongelmat eivät ainakaan omassa tapauksessani näkyneet asiakkaalle mitenkään.

Tällainen kokemus ei käsittääkseni ole mitenkään poikkeuksellinen. Julkisen terveydenhuollon palveluihin ollaan pääsääntöisesti tyytyväisiä silloin kun niiden piiriin on päästy.

Siinä se iso ongelma onkin tähän asti ollut: hoitoon pääsy on takunnut etenkin vähemmän kiireellistä hoitoa vaativissa tapauksissa.

Yksi yritys tämän tilanteen muuttamiseksi on ollut Lahdessa toimiva yksityiseen ja julkisen sektorin yhteisyritys Harjun terveys, joka käyttää uudenlaisia toimintatapoja, mutta jakaa edelleen myös mielipiteitä kaikkein yrityksen perustamiseen liittyvien poliittisten kiemuroiden jälkeen.

Minulla ei ole ehdotonta ja yksityiskohtia myöten faktoilla perusteltua näkemystä siitä, miten terveydenhuolto kannattaisi tarkalleen järjestää. Sen keskustelun jätän mielelläni aluevaaliehdokkaille.

Sen sijaan olen äskettäisen kokemukseni perusteella entistä vakuuttuneempi siitä, että suomalainen ja päijäthämäläinen terveydenhuolto on puolustamisen arvoinen.

Tämä voi tuntua nyt vähän kaukaa haetulta, mutta mielestäni paikallisen terveydenhuollon kruununjalokivi eli Lahdessa toimiva keskussairaala on tälle maakunnalle suunnilleen sama asia kuin uudet torjuntahävittäjät Suomelle. Äärimmäistä huippuosaamista vaativaa toimintaa ja kaikkeen muuhun julkiseen rahankäyttöön suhteutettuna hyvin kallis menoerä, mutta ehdottoman välttämätöntä pahan päivän varalle.