Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Lasten ja nuorten koulunkäynti on turvattava

Joululomalla elettiin kouluikäisten kodeissa epävarmoissa tunnelmissa. Mielissä pyöri huoli omikronin herkästä tarttuvuudesta ja kysymys siitä, avautuvatko koulut tammikuussa, vai siirrytäänkö Suomessa etäopetukseen. Tällä viikolla peruskoulut ja toinen aste jatkoivat lähiopetuksena. Minusta päätös lähiopetukseen paluusta oli oikea, jota myös lukuisat terveys- ja koulutusalan ammattilaiset tukivat.

Lasten ja nuorten elämässä viikoilla ja kuukausilla on aivan erilainen merkitys kuin aikuiselle. Lasten ja nuorten kasvaminen ja kehittyminen tapahtuu suotuisasti yhteisessä toiminnassa aikuisten ohjauksessa ja opastuksessa.

Jos lapsi jätetään oman onnensa nojaan ja huolenpidosta ei välitetä, niin hyvinvointi voi vaarantua lyhyessäkin ajassa. Varsinkin, jos lapsi ei saa kasvulleen riittävää tukea kotoa, mikä tässä ajassa on valitettavasti yhä yleisempää ja mielenterveyden uhka on myös ilmeinen. Masentunut, pelokas tai ahdistunut lapsi ei pysty oppimaan uutta, eikä tuntemaan sitä turvaa, minkä hän yhteisössä toimiessaan saa.

Päätöksiä tehdessä tulee aina tehdä lapsivaikutusten arviointi. Edellinen etäopetusjakso osoitti, että vaikutukset suurelle osalle lapsia ja nuoria olivat erittäin haitalliset. Oppimisvaje kasvoi, koulutuksesta jättäydyttiin kokonaan pois ja mielenterveysongelmat kasvoivat. THL:n julkaisemat tuoreimmat kouluterveyskyselyn tulokset ovat hälyttävät: ahdistus ja pahoinvointi on lisääntynyt jo neljäs- viidesluokkalaisilla. Tämän ongelman kanssa tulemme valitettavasti työskentelemään vielä pitkään.

Kyllä, tartuntoja tulee esiintymään lähiopetuksessa, mutta ammattilaiset pystyvät suunnittelemaan ja toteuttamaan opetusta ennakoivasti. Meidän tulee reagoida harkitusti tilanteiden mukaisesti. Yksittäisiä luokkia voidaan huolellisen harkinnan mukaan laittaa tarvittaessa karanteeniin. Etäopetukseen siirtyminen ei ehkäise täysin tartuntoja. Lapset ja nuoret tapaavat toisiaan myös vapaa-ajalla suosituksista huolimatta.

Me emme voi tehdä muuta kuin luottaa viranomaisten arvioihin ja huolehtia omasta ja lasten rokotuksista ja näin luoda jokaiselle mahdollisimman turvallinen ympäristö.

kasvatustieteen tohtori

Kaupunginvaltuutettu, sivistyslautakunnan pj. (sd.)